2. adventtisunnuntai (1. vsk), Luuk. 21:25–36, toinen saarna

Kiinnitä katseesi ikuisiin!

Johdanto

Herran sanat ovat osuvat juuri näin adventtipaaston aikaan: ”Mutta pitäkää vaari itsestänne, ettei teidän sydämiänne raskauta päihtymys ja juoppous eikä elatuksen murheet, niin että se päivä yllättää teidät äkkiarvaamatta”. (Luuk. 21:34) Monelle kristitylle paasto merkitsee juuri pidättäytymistä tietyistä ruoista tai juomista, taikka ainakin niiden säännöstelyä. Paastoamisen tarkoituksena on raivata paitsi päivän aikatauluun myös omaan sydämeen tilaa Jumalan sanalle ja rukoukselle. Tietenkään tällainen paasto ei ole mikään pelastuksen ansaitsemisen väline – pois se, pelastushan on yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden! Kuitenkin paastoaminen voi olla tarpeellinen hengellisen elämän apu. Siksi se onkin varsin suositeltava tapa.

Samalla on huomattava, että päivän evankeliumissa Herramme puhuu vieläkin laajemmasta asiasta. Hänen sanojensa tähtäyspiste ei ole ainoastaan paastonajan elämässä, vaan koko ajallisessa elämässä. Tarkemmin sanottuna Hän tahtoo ohjata katseemme tämän ajallisen elämän läpi siihen hetkeen, kun aika loppuu. Katsokaamme tarkemmin.

Luomisen lahjat: palvelija, ei herra

Kun Jeesus varoittaa omiaan päihtymyksestä, juoppoudesta ja elatuksen murheista, Hän ei tee niin siksi, että Hän edellyttäisi heiltä mitään askeettista elämäntapaa. Ei hän vaadi heiltä sitä, että he pidättäytyisivät kaikista ruoista ja juomista, tai lakkaisivat pitämästä kirjaa jokapäiväisen elämän tuloista ja menoista. Jumala on itse luonut tämän ajallisen maailman sekä myös meidät ihmiset sen keskelle. Hänen luomistyössään ei ole mitään hylättävää, onhan Hän sen kaiken kauniisti ja hyvin tehnyt! (1. Moos. 1:31) Meille Herra on antanut tämän elämän ajaksi kaiken tarpeellisen syömisen ja juomisen, jokapäiväisen elatuksen. Näin Hän tahtoo varmasti tehdä myös tänään. Eihän Kristus muuten käskisi meitä pyytämään taivaalliselta Isältä jokapäiväistä leipää (Matt. 6:11).

Kyllä sinullakin, rakas kristitty, on siis lupa hyvällä omallatunnolla käyttää luomiseen kuuluvaa syömistä ja juomista, lupa laskea jokapäiväisen elämäsi tarpeita. Niin saat tehdä Jumalan sanaan perustuvan harkintasi mukaan. Mutta huomaa samalla: Luotu on eri asia kuin Luoja. Lahjat ovat eri asia kuin lahjojen Antaja. Jos tänään käytätkin Jumalalta saamaasi sangen hyvää luomistodellisuutta – oli se siis elintarvikkeita, asuntoja tai vaatteita, taikka taloudellisia tuloja –, ole siinä kaikessa kohtuullinen, ettet alkaisi kiinnittää siihen sydäntäsi! Jos käytätkin kaikkea Jumalan luomaa, et kuitenkaan saa antaa sen johtaa elämääsi! Nimittäin nämä ajalliset lahjat kelpaavat kyllä elämässäsi palvelijoiksi, mutta eivät elämäsi herroiksi. Tämä kaikki on annettu ajallisen elämäsi ylläpitämisen välineeksi. Varsinainen Ylläpitäjä on kuitenkin toinen, Herra itse. Luomisen lahjat on annettu myös ajallisen elämäsi iloksi, mutta ei sen pääasiaksi tai keskukseksi. Varsinainen Ilosi ja Päämiehesi olkoon lahjojen antaja, Herra itse!

Ajallinen katoaa, ikuinen pysyy

Jeesus siis rohkaisee sinua elämään tässä maailmassa ja tarkkailemaan sen merkkejä, mutta samalla ikään kuin näiden ajallisten läpi tähyämään sitä, mitä niiden jälkeen tulee. Miksi Herra tekee näin? Siksi, että kerran kaikki ajallinen katoaa. Silloin vain se, mikä on ikuista, pysyy. Jeesus sanoo, että kerran koittaa Herran päivä, suuri viimeinen päivä. ”Ja silloin he näkevät Ihmisen Pojan tulevan pilvessä suurella voimalla ja kirkkaudella.” (Luuk. 21:27) Kristus tulee ja istuu kirkkautensa valtaistuimelle. Ristiinnaulittu, ylösnoussut ja taivaaseen astunut Kristus siis tulee takaisin. Hän tuomitsee elävät ja kuolleet. (Matt. 25:31ss) Tuo päivä tulee vielä aivan äkkiarvaamatta, niin kuin vedenpaisumus Nooan päivinä tai Sodoman ja Gomorran tulinen tuho (Matt. 24:36–39). Tai niin kuin ansa silmänräpäyksessä laukeaa ja kahlitsee huolettomana metsässä käyskentelevän eläimen paikoilleen, odottamaan metsästäjää, samoin Herran suuren tuomion päiväkin aivan odottamatta kohtaa koko maan päällä asuvaa ihmiskuntaa. Yksikään ihminen, mikään tämän koko maan pinnan päällä ei sitä päivää vältä. Rakas ystävä, minkälaisessa tilassa sinä olet silloin, kun tuo päivä kohtaa koko maailman ja siis myös sinut? Onko sinulla tänään varaa pitää vihaa tai olla sopimatta lähimmäisesi kanssa? Onko sinulla varaa sallia itsesi elää synnissä? Mistä tiedät, tuleeko loppu tulee sellaisena hetkenä, jolloin sitä vähiten odotit tai jolloin annat itsesi elää siinä tai tässä synnissä?

Niin kauan kuin aikaa vielä on, olkoon siis huomiosi joka aika siinä, mitä tämän ajallisen elämän jälkeen tapahtuu! Jeesus sanoo: ”Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä.” (Luuk. 21:36) Toki sinä saat kyllä iloita tästä ajallisesta elämästäsi ja Jumalan hyvistä luomislahjoista! Mutta kun niin teet, muista samalla, että tämä kaikki kuuluu ajalliseen maailmaan, joka kerran kerätään pois. Koko taivas ja maa katoavat kerran. (Jes. 34:4; Ilm. 6:14) Ja jos ja kun ne kerran katoavat, eikö silloin myös katoaisi kaikki se, mitä me maallista elämäämme varten tarvitsemme? Älköön siis mikään tämän ajallisen elämän hyvyyksistä tai luomisen lahjoista saako sinun katsettasi pois Hänestä, joka on tämän elämäsi ja sen hyvät lahjat antanut! Älköön mikään peittäkö silmiäsi tai hämärtäkö ymmärrystäsi siltä todellisuudelta, että Ihmisen Pojan päivä, tuo suuri viimeinen päivä tulee. Älä siis myöskään käytä Jumalalta luomisessa saatuja hyviä lahjoja väärin, turruttamaan omatuntosi syytöksiä. Älä juovu viinistä, sillä siitä tulee irstas meno (Ef. 5:18). Älä murehdi siitä, mitä söisit tai joisit tai mitä päällesi panisit (Matt. 6:25). Ja jos olet näissä langennutkin, tunnusta syntisi Jumalalle. Ja kiinnitä sitten katseesi siihen, mikä tuona viimeisenä päivänäkään ei katoa. Jeesus itse sanoo: ”Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa.” (Luuk. 21:33) Kiinnitä siis katseesi Herran sanoihin! Kiinnitä katseesi iankaikkiseen sanaan, jolla ajallinen taivas ja maa ovat luodut! (1. Moos. 1:3; Ps. 119:89) Kiinnitä katseesi pyhään sanaan, jossa Herra tuo sinulle anteeksiannon ja ikuisen elämän! Olkoon Jumalan muuttumaton ja katoamaton sana sinun ikuinen elämäsi ja kaikkien syntiesi anteeksiantamus, koko elämäsi perusta ja suurin ilo. Pidä siis vara itsestäsi, ettet kiinnitä sydäntäsi maailmalliseen. Valvo pikemminkin ja rukoile, että saisit voimaa päästäksesi pakoon ”tätä kaikkea, mikä tuleva on” (Luuk. 21:26). Toisin sanoen valvo ja rukoile, että saisit voimaa kestää uskossa läpi tämän viimeisen ajan ja pysyä pystyssä tuona viimeisenä päivänä, joka tulessa ilmestyy (1. Kor. 3:13).

Kun sinä näin teet, kun syntisi ovat anteeksi Kristuksen tähden, silloin sinun ei tarvitse kauhistua, kun maailman loppua kohti monenlaiset mullistukset voimistuvat. Eikä sinun ei tarvitse masentua tai painua maahan (Jes. 2:9) silloinkaan, kun maailmankaikkeuden Herra itse tulee kunniassaan, suurella voimallaan ja kirkkaudellaan. Sinun ei tarvitse peittää kasvojasi häpeästä, taikka yrittää mennä kallion kätköön tai maan peittoon Herran kauhua ja hänen valtansa kirkkautta pakoon (Jes. 2:10) – aivan kuin kukaan muka voisi paeta Hänen edestään! Lopun lähestyessä, maailman pauhun ja ahdistuksen keskelläkin, taivaiden voimien järkkyessäkin (Matt. 24:29) sinä saat nostaa pääsi. Vielä viimeisenä päivänäkin voit uskossa astua suuren Tuomarin, Ihmisen Pojan, Jeesuksen Kristuksen eteen. Voit astua rohkeasti esiin, sillä tämä taivaallinen Kuningas on paitsi Tuomari, Hän on myös sinun Herrasi ja Vapahtajasi. Hän on Jumalan ainosyntyinen Poika, ihmiseksi syntynyt, joka on sinut elämällään ja kuolemallaan lunastanut kuoleman vallasta todelliseen elämään, siihen elämään, joka ei ole ajallista, vaan ikuista. Hän on itse Elämä, joka on kasteessa antanut sinulle oman elämänsä, että Hän viimeisellä tuomiolla saisi sanoa Isälleen: ”Rakas Isä, tämä sinun luomasi ihminen on minun rakas veljeni, minun rakas sisareni! Hän oli kyllä ennen synnin orja, mutta minä itse olen kantanut hänen kaikki syntinsä ja sovittanut ne kertakaikkisesti Pääkallonpaikalla, Sinun suunnitelmasi mukaan. Minä olen kaikessa täyttänyt Sinun tahtosi. Isä, tämän sinun luomistyöstäsi syntyneen, mutta katkerasti langenneen ihmisen minä olen kastanut. Pyhässä kasteessa minä olen hukuttanut hänen kaikki syntinsä meren syvyyteen. Kasteessa minä olen pukenut hänet valoisaan vaatteeseen, omaan vanhurskauteeni. Pyhällä sanallani – sen saarnan ja kasteen kautta – olen synnyttänyt hänet uudesti. Olen siirtänyt hänet kuolemasta elämään, elämän puutteesta siihen elämän täyteyteen, joka minussa on (Joh. 5:24; 1. Joh. 3:14). Olen siirtänyt hänet jumalattomuuden pimeydestä siihen iankaikkiseen ja katoamattomaan valoon, joka minun yhteydessäni on. Minussa hän on saanut katsella sitä kirkkautta, joka minulla, ainokaisella Pojalla on Sinulta, Isä (Joh. 1:14). Rakas Isä, koska minä siis olen tämän tehnyt, ota nyt tämä Sinulle niin rakas ihminen luoksesi taivaaseen! Anna minun ristini olla hänelle siltana suuren syvyyden yli ja johtaa hänet paratiisiin, ilontäyteiseen paikkaan. Anna minun ristini olla avain, joka avaa hänelle paratiisin portit!” Ja kun Herra Jeesus näin viimeisenä päivänä puolustaa sinua, niin taivaallinen Isä ottaa sinut ilomielin vastaan. Hän ottaa sinut vastaan, sillä niin Hän on maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainoan poikansa, ettei yksikään sinun ja minun kaltaisista syntisistä, jotka uskomme Kristukseen, hukkuisi, vaan että meillä olisi ikuinen elämä (Joh. 3:16).

Lopuksi

Rakkaat ystävät, paitsi paastonaikana myös aivan joka aika on siis tarpeen muistaa: Kaikki luotu ajallinen on hyvää, mutta se on eri asia kuin ikuinen Luoja. Lahjat ovat hyviä, mutta ne ovat eri asia kuin niiden Antaja. Tässä elämässä on oikein ja hyvä iloita ajallisista luomisen lahjoista, mutta elämän perustaksi kelpaa vain se, mikä on katoamatonta ja ikuista.

Pienellä vauvalla on hyvä olla äidin kohdussa, mutta ei sen silti kuulu jäädä tuohon pimeään, ahtaaseen paikkaan. Kovien synnytystuskien ja itkunkin kautta lapsen on määrä päästä avaraan, valoisaan, asuttuun maailmaan, jossa se saa nähdä synnyttäjänsä kirkkaasti, kasvoista kasvoihin. Sellainen on myös tämän ajallisen maailman ja taivaallisen Isän kodin suhde. Tämä Jumalan luoma maailma – sellaisenaan hyvä ja kaunis, mutta synnin vuoksi turmeltunut ja pimeä – ei ole ikuinen, vaan ajallinen. Kaikki ajallinen katoaa kerran. Mutta meidän syntimme ja kuolemamme voittanut Jeesus Kristus on mennyt taivaaseen, että meillä tämän ajallisen elämän perästä olisi pääsy taivaallisen Isän kotiin, jossa on monta asuinsijaa (Joh. 14:3). Siksi mekin sanomme rohkeasti apostolin kanssa: ”Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi, joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi sillä voimallaan, jolla hän myös voi tehdä kaikki itsellensä alamaiseksi.” (Fil. 3:20–21) Herra Jeesus tulee pian! Miksi siis tarrautuisit siihen, mikä on ajallista? Kaikessa hyvyydessään ja kauneudessaankin se on hämäryyttä ja ahtautta verrattuna siihen ikuiseen kirkkauteen ja iloiseen vapauteen, joka meille on valmistettu Jeesuksessa Kristuksessa, meidän Herrassamme. Pitäkäämme siis varamme, valvokaamme Jumalan katoamattoman ja anteeksiantavan sanan äärellä, että olisimme valmiit sillä hetkellä, kun Herramme tulee! Saakoon Hän viedä meidät ikuiseen kirkkauteensa. Hänelle kunnia aina ja iankaikkisesti! Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 6.12.2015.)