17. sunnuntai helluntaista (1. vsk), Luuk. 7:11–16

Syntymä, kuolema, herääminen

Päivän evankeliumissa Jeesus piirtää eteemme kolme asiaa:

  1. syntymä
  2. kuolema, ja
  3. herääminen.

Tässä saarnassa tarkastelemme näitä asioita ensin pyhän evankeliumitekstin näkökulmasta, sitten sinun elämäsi näkökulmasta.

Nainin miehen syntymä, kuolema ja herääminen

Ensiksi, syntymä. Galileassa, Nainin kaupungissa eli nainen, joka odotti lasta. Voi olla, että hän oli miehensä kanssa jo kauankin odottanut, että Herra antaisi heille lapsen. Eräänä päivänä tämä nainen huomasi, että hänen rukouksensa oli kuultu: hän oli raskaana. Hän iloitsi suuresti, ehkä myös kiitti Herraa Hänen hyvyydestään. Vihdoin he saisivat lapsen! Raskaus eteni. Syntyi poika. Syntyi myös suuri riemu: heidän sukunsa saisi sittenkin jatkua! Poika varttui, oppi monenlaista, ehkä oppi tekemään työtäkin isänsä kanssa.

Mutta yhtäkkiä ja toiseksi, kuolema. Perheen isä kuoli. Murhe mursi leskeksi jääneen naisen, myös nuoren pojan. Aviomies oli poissa. Isä oli poissa. Äiti jäi kahden poikansa kanssa. Vähitellen nainen kuitenkin huomasi surun läpi myös kiittävänsä. Hän ei sentään joutunut jäämään aivan yksin, kerjäämään elatustaan kadulle. Hänellä oli vielä hänen rakas poikansa, hänen ainoa poikansa. Tämä voisi tehdä työtä ja tuoda heille kahdelle leivän pöytään. Ehkä nainen kiitti Herraa tästä pojastaan, jonka Herra oli antanut hänelle syntyä. Poika tekikin  työtä äitinsä ja itsensä elättämiseksi, otti vastuun perheen pään tehtävistä. Vaikka isä oli kuollut, he kyllä pärjäsivät.

Mutta sitten taas, kuolema. Poikakin kuoli. Äitinsä ainosyntyinen poika, hänen rakas lapsensa ja ainoa läheisensä, hänen ainoa maallinen turvansa oli nyt poissa. Nainen joutui nyt kohtaamaan uudestaan sen pimeyden, mistä hän oli jo luullut päässeensä ulos. Murheen turruttamana hän kietoi poikansa elottoman ruumiin käärinliinoihin, aivan niin kuin hän oli aiemmin kietonut myös miehensä ruumiin. Poika, joka juuri oli tuolla korjannut kattoa, kantanut puita, käynyt pellolla, istunut äitinsä kanssa aterialle, siinä hän nyt makasi. Elämä oli poistunut hänestä. Ennen hän tuli ja meni, toimitti askareensa. Nyt toisten piti nostaa hänet paareille, kantaa ulos kaupungista, nostaa hautakammion pimeyteen.

Kolmanneksi, herääminen. Hautajaissaatto kulki läpi tuon pienen kaupungin. Sanoma naisen kohtalosta oli tullut kaikkien tietoon. Vaikka hänellä ei ehkä ollut sukulaisia, suuri joukko kaupungin kansaa seurasi hautajaissaattoa. He yrittivät osoittaa myötätuntoa äidille, joka oli menettänyt kaikkensa. Itkettiin, soitettiin huilua. Kun ruumissaatto oli tullut kaupungin portille, sitä vastaan tuli toinen saattue, suuri kansanjoukko. Kun nyt pojan ruumista kantavat miehet olivat juuri suuntaamassa askeleensa kaupungin ulkopuolella olevalle hautausmaalle, heitä vastaan tuli mies. Tämä mies kulki tuon kaupunkiin tulossa olleen suuren kansanjoukon edellä. Leskinainen ei tuntenut miestä. Kuitenkin Hänen kasvoissaan oli jotakin, joka esti ohittamasta Häntä niin kuin yleensä tuntematon vastaantulija ohitetaan. Mies katsoi leskeä kiinteästi. Oli kuin hänen katseensa olisi läpäissyt naisen koko sydämen, koko sielun, kaikki ajatukset, koko hänen tyhjyytensä. Mies sanoi: Älä itke. Ja itku lakkasi. Nainen katsoi hämmästyneenä, miten mies meni paarien luo. Kukaan juutalainen mies ei olisi suostunut vapaaehtoisesti menemään lähelle kuollutta ruumista, ettei tulisi epäpuhtaaksi. Mutta tämä mies kosketti paareja. Kantajat pysähtyivät siihen paikkaan, jäivät tuijottamaan tätä tulijaa. Mies avasi jälleen suunsa: ”Nuorukainen, sanon sinulle: tule nostetuksi ylös.” Mitä ihmettä? Eiväthän kuolleen korvat voi kuulla puhetta. Eihän kuollut ruumis kykene tottelemaan kehotuksia. Ja kuitenkin, kun mies sanoi nämä sanat, kuollut poika nousi välittömästi istumaan paareilla. Hän alkoi puhua, niin kuin hän oli ennenkin puhunut. Kuolema, tuo hänen ruumiinsa tuhoaja, se oli poissa. Kukaan hautajaissaatossa ei voinut käsittää mitä tapahtui, muttei myöskään kiistää näkemäänsä: Ruumiissa, joka oli ollut kuoleman vallassa, virtasi nyt elämä. Kuolemasta ei ollut jälkeäkään. Tuntemattoman miehen yksi sana, ἐγέρθητι, ”tule nostetuksi ylös, tule kertakaikkisesti herätetyksi”, tämä lyhyt sana oli saanut nuorukaisen kuolleet korvat kuulemaan, kuolleen ruumiin elämään, vaienneen suun puhumaan. Mies antoi pojan äidilleen. Äiti sai kuolleen poikansa takaisin elävänä. Poika, joka oli ainoana syntynyt äidilleen, oli kuollut, mutta Kristus, elämän ja kuoleman Herra herätti hänet, teki hänen ruumiinsa ja sielunsa uudelleen eläviksi.

Hengellinen syntymä, kuolema ja herääminen

Nainin lesken pojan kohdalla syntymä, kuolema ja herääminen koskivat hänen ajallista elämäänsä. Syntymä oli hänen luonnollinen syntymänsä äidistä, kuolema hänen ruumiillinen kuolemansa pois elämästä. Vielä kuolleista herääminenkin – niin ihmeellinen ja ainutlaatuinen tapahtuma kuin se olikin – toi hänet takaisin hänen maalliseen elämäänsä Nainin kaupungissa. Varmasti tämä Nainin mies myöhemmin kohtasi ruumiinsa kuoleman uudestaan.

Sinä olet saanut lahjaksi maallisen elämäsi ja syntynyt tähän maailmaan. Tämä on ollut valtavan suuri ja ihmeellinen tapahtuma. Vanhempasi ovat iloinneet, ehkä jopa kiittäneet Herraa sinusta. Jos vanhempiesi ilo ja kiitos on ehkä ollut puutteellistakin, on kuitenkin eräs, joka on varmasti iloinnut sinusta. Herra on sanonut sinusta, että sinä olet ihmeellisesti tehty, olet suuri kiitoksen aihe (Ps. 139:14). Hän on katsonut luomistyötään sinussa ja ihaillen lausunut, että se kaikki on sangen hyvää (1. Moos. 1:31). Kuitenkin, kun sinä ole syntynyt tähän maailmaan, olet syntynyt ikään kuin kuolleena. Sana ilmoittaa: synnissä sinä olet syntynyt, äitisi on sinut synnissä siittänyt (Ps. 51:7). Kaikki ihmiset ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla (Room. 3:23). Siksi kaikki heidän lapsensa myös perivät vanhemmiltaan syntisen luonnon. Näin on meidän jokaisen kohdalla. Kaikki luonnollisesti syntyvät ihmiset syntyvät ilman jumalanpelkoa ja luottamusta jumalaan, ja luonnostaan elävät pahan himon hallitsemina. Tämä perisynti tuo mukanaan iankaikkisen kuoleman ihmiselle jo nyt, kun hän elää tässä maailmassa. (CA II) Siksi Herra sanookin psalmistan suulla: Mutta kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvää on, ei yhden yhtäkään. (Ps. 14:3)

Tähän synnin ja kuoleman sairauteen on Herra kuitenkin tahtonut tuoda apunsa. Hän on tehnyt jotakin, joka on meidän ihmisten näkökulmasta täysin mahdotonta. Siksi, jos Nainin nuorukaisen kohdalla puhuimme syntymästä, kuolemasta ja heräämisestä, nyt myös sinun kohdallasi me puhumme ensiksi syntymästä. Koska sinä olit luonnollisesta syntymästäsi saakka ollut synnin vallassa, Herra tahtoi synnyttää sinut uudestaan. Tämän ihmeen Hän on myös tehnyt sinulle. Herra on uudestisynnyttänyt sinut pyhässä kasteessa, niin kuin Hän Paavalin kautta sanoo: pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta (Tiit. 3:4–5). Kasteessa Hän on pessyt sinut puhtaaksi synnistäsi Kristuksen sovintoverellä. Siinä Hän on synnyttänyt sinut, hengellisesti kuolleen uuteen elämään omassa yhteydessään. Siinä Hän on antanut sinulle lahjaksi Pyhän Henkensä, ja Hänessä myös uskon lahjan. Huomaatko, siksi sinun ei tarvitse lainkaan miettiä tai tuskailla, että ”olenko minä uudestisyntynyt?” Jos sinut on kastettu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, olet aivan varmasti uudestisyntynyt Jumalan lapseksi. Se ei nimittäin ole ollut sinun tekoasi, vaan yksin Herran työtä ja lahjaa sinulle. Siksi se voi myös olla aivan varmaa, paljon varmempaa kuin mikään oma tekosi. Niin kuin ensimmäinen, ruumiillinen syntymäsikin on yksin Herran työtä ja lahjaa, niin on myös toinen syntymäsi, uudesti syntymisesi Pyhässä Hengessä. Se on jotakin, mitä sinä itse et ole voinut millään lailla edesauttaa. Olet vain saanut ottaa tämän lahjan vastaan. Kasteessa tämä lahja on annettu sinulle. Luonnollisen, ajallisen elämäsi lisäksi olet siinä saanut Herralta iankaikkisen elämän lahjan. Niin kuin evankeliumitekstin nuorukainen syntyi äidistään Nainin kaupungin kansalaiseksi, niin sinä olet kasteesi kautta saanut Pyhässä Hengessä syntyä taivaallisen Jerusalemin kaupungin kansalaiseksi, ja olet sitä jo nyt, niin kuin Herra itse sanoo: Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. (Joh. 3:16)

Toiseksi, kuolema. Vielä viime vuosiin asti tässäkin maassa on laajalti käytetty pyhää kastetta, Herran antamaa suurta lahjaa ja pelastuksen välinettä. Suurin osa tästä kansasta on saanut tulla Jumalan evankeliumin ja syntien anteeksiantamuksen osallisuuteen kasteen sakramentin kautta. Tämä ei ole mikään pieni asia. On valtava suuri asia, että Herran armollinen työ on jo vuosisatojen ajan saanut tulla niin monen osaksi. Samalla: kuinka moni tästä kansasta – niin, kuinka moni meistä – on sitten elänyt kasteessa saamamme kutsun arvoisesti (Ef. 4:1). Kuinka moni meistä on elänyt evankeliumista ja syntien anteeksiantamisesta, elänyt uutta elämää Kristuksessa ja Pyhän Hengen johdatuksessa? Monet ovat jo lapsuudessaan saaneet kasteen kautta kaikki Herran lahjat, syntien anteeksiantamuksen, Jumalan lapseuden, uuden elämän Pyhässä Hengessä. Moni on vielä konfirmaatiossakin lausunut: ”Tahdon! Tahdon uskoa sen.” Mutta miten moni onkaan sitten halveksinut Jumalan lahjaa, uutta syntymäänsä ja ikuista elämää Kristuksessa. Miten moni onkaan uudelleen kuollut hengellisesti, elänyt kuolleena rikoksiinsa ja synteihinsä, alkanut uudestaan vaeltaa tämän maailman menon ja Perkeleen tahdon mukaan, oman lihansa himojen, pahojen ajatusten, vihan, katkeruuden, viinan, pornon ja aviorikoksen orjana, rypien siveettömyyden saastassa (Vrt. Ef. 2:1-3) Tämä ei tarkoita, etteikö tällaisessa tilassa elävä voisi olla kerran saanut uudestisyntymisen lahjaa. Moni sellainen on kyllä kerran uudestisyntynyt, kasteen kautta. Sehän on Herran työtä. Moni tällaisessa tilassa elävä on vain hylännyt sen Jumalan lahjan, jonka on jo saanut. Moni sellainen on menettänyt kasteessa saamansa uuden elämän ja Pyhän Hengen. Silloin kerran saadusta uudesta syntymästä ei ole hänelle mitään hyötyä, vaan hän elää kuin kuollut: hänen himonsa kuljettavat häntä niin kuin paareilla, niin kuin Nainin miehen kuollutta ruumista kuljetettiin. Hänellä ei ole voimia tai kykyä vastustaa niiden voimaa, sanoa tai tehdä mitään niitä vastaan. Tällainen ihminen voi kyllä kerran olla kasteessa syntynyt taivaallisen Jerusalemin kaupungin kansalaiseksi, mutta nyt häntä viedään ulos tuon kaupungin osallisuudesta, sinne, missä on vain iankaikkinen pimeys, kadotus ja kuolema.

Kolmanneksi, herääminen. Jos sinä olet kasteestasi huolimatta elänyt synnin ja kuoleman vallassa, ollut matkalla kadotukseen, tiedä, että Herra Jeesus Kristus ei tahdo sinun joutuvan pyhän kaupunkinsa ulkopuolelle. Kaupungin portilla Hän tulee sinua vastaan ja tahtoo pysäyttää sinun kuolemansaattueesi. Hän ei tahdo sinun joutuvan kadotuksen pimeyteen; Hän ei tahdo jättää sinua kuoleman valtaan. Kristus tahtoo herättää sinut hengellisestä kuolemastasi. Hän tahtoo antaa sinulle takaisin ikuisen elämän Pyhässä Hengessä, jonka olit hukannut. Tämä herääminen on yksin Hänen tekoaan. Nimittäin niin kuin ruumiillisesti kuollutkaan ei voi herättää itseään kuolleista, niin ei myöskään hengellisesti kuollut voi omin neuvoin herättää itseään hengellisesti, tai saada Pyhää Henkeä elvyttämään häntä eloon. Mutta Herra Kristus voi. Hän tekee tämän Sanallaan. Kadotuksen tietä kulkeville Hän tuo Sanansa, ja lausuu niin kuin Nainin nuorukaiselle: ”Minä sanon sinulle.” No mitä Hän sitten sanoo? ἐγέρθητι, ”tule nostetuksi ylös, tule kertakaikkisesti herätetyksi”. Hän ei siis sano, ”nosta nyt itsesi siitä ylös” tai ”valitse pelastus”. Jeesus sanoo: ”tule nostetuksi ylös, tule herätetyksi”. Koska hengellisesti kuollut ei voi omassa voimassaan ”valita Jeesusta” tai nostaa itseään uuteen elämään, nostamisen ja herättämisen täytyy tulla kuolleen ulkopuolelta. Sanansa kautta Kristus voi tehdä hengellisesti kuolleen elottomat ja kuolleet korvat eläviksi kuulemaan. Kristuksen sana voi tuoda Pyhän Hengen hänen hengettömyyteensä, tehdä hengellisesti kuolleen sydämen eläväksi. Näin sana nostaa hengellisesti kuolleen hänen ikuisesta kuolemastaan ikuiseen elämään Kristuksessa. Pyhä Henki antaa silloin hänelle takaisin uskon lahjan, ja niin hän uskon kautta Kristukseen saa anteeksi koko syntivelkansa, koko syntisyytensä, ja tulee jälleen puhdistetuksi Kristuksen kalliilla sovintoverellä. Jos hän taas lankeaa syntiin, sanassaan armollinen Herra Kristus puhdistaa hänet aina uudelleen, yhä uudestaan nostaa takaisin ikuisen elämän tielle. Siksi on ensiarvoisen tärkeää, että juuri tänäänkin Sanaa voidaan saarnata kaikille niille, jotka vielä elävät Kristuksen työstä osattomana!

Jos sinä olet kasteesi jälkeen langennut pois Kristuksesta, mutta sitten saanut tulla Herran pysäyttämäksi ja kuolleista herättämäksi, niin muista, mitä olet saanut. Älä unhota, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt, hän joka antaa kaikki sinun syntisi anteeksi ja parantaa kaikki sinun sairautesi (Ps. 103:2–3). Kun Herra on näin pyhän sanansa kautta nostanut sinut takaisin elämään, sinulla on nyt uusi elämä. Tämä elämä ei ole sinulla vain osittain, vaan aivan kokonaan, niin kuin Hän itsekin tässä sanoo: ”tule kertakaikkisesti herätetyksi”. Siksi rakas ystävä, katso: Herra on tehnyt uutta, Hän on tehnyt sinut uudeksi (vrt. Jes. 43:19; Ilm. 21:5). Sinä et enää ole synnin ja kuoleman vallassa! Kyllä sinussa vielä syntikin asuu, sinun vanhassa ihmisessäsi. Mutta tuo sinun vanha ihmisesi on jo kasteessasi haudattu Kristuksen kuolemaan, hukutettu kertakaikkiaan. Joka päivä sinä saat uudestaan tunnustaa syntisi ja uskoa ne Kristuksessa anteeksiannetuiksi. Näin syntisi aina uudestaan haudataan kastemaljasi syvyyteen. Niin sinä saat taas jatkaa vaellusta uudessa elämässä, Kristuksen elämässä. Sinä olet kuollut pois synnistä, sinä kuulut Kristukselle. (Room. 6:2–4) Älä siksi enää kaivele omia menneitä syntejäsi ja mieti, mahdatko sellaisenasi kelvata Jumalalle. Sillä vastaus on: Sinä et kelpaa. Omassa itsessäsi et kelpaa Jumalalle, mutta Kristus kelpaa. Ja Hänessä sinun syntisi on kaikki jo tuhottu, Hänen verensä tähden anteeksi annettu. Pysy siis Hänessä. Silloin sinut luetaan Jumalalle kelpaavien, vanhurskaiden joukkoon. Älä siis enää katso itseesi, älä katso omiin mahdollisuuksiisi tai mahdottomuuksiisi. Katso Kristukseen! Hän on herättänyt sinut Sanallaan eloon, ikuiseen elämään. Kun Hän on niin tehnyt, niin mitä silloin tapahtuu? Silloin tapahtuu, että myös sinä alat puhua. Sinä et nimittäin enää ole kuollut, siis sellainen, joka ei voi mitään tehdä. Herran eloon herättämänä sinäkin avaat suusi ja Pyhän Hengen johdatuksessa alat puhua Jumalan suuria tekojaan kaikkien kuullen. Sinä alat kuuluttaa kiitosta Hänen suuresta armostaan. Tämä on kaikki yksin Herran työtä sinussa. Tule siksi osalliseksi Hänen elämää antavasta sanastaan ja pysy sen osallisuudessa. Silloin Herra Kristus tekee työnsä sinussa. Silloin koko sinun elämäsi julistaa: minä olin kuollut, mutta nyt minä elän ja julistan Herran töitä (vrt. Ps. 118:17). Ja vaikka sinun ajallinen elämäsi kerran loppuisi, saat olla varma, että sinulla on kuitenkin myös ja nimenomaan ikuinen elämä jo nyt, Jeesuksen tähden. Vaikka ruumiisi kerran kuolisi, silloinkin sinun luonasi on Herra Kristus, joka viimeisenä päivänä sanoo myös sinun kuolleelle ruumiillesi: ἐγέρθητι, ”tule kertakaikkisesti herätetyksi”. Niin Hän herättää sinut ja antaa sinulle uuden ruumiin, jossa sinä saat elää ja ylistää Häntä iankaikkisesti. Aamen.

(Saarna on alun perin pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 15.9.2013. Käsillä oleva hieman korjattu versio on laadittu saarnattavaksi Ruutin luterilaisessa seurakunnassa Hyvinkäällä 7.10.2019.)