12. sunnuntai helluntaista (1. vsk), Luuk. 18:9–14

Kaksi kuvaa synnistä

Johdanto

Tämän päivän evankeliumissa Kristus asettaa eteemme kaksi miestä, fariseuksen ja publikaanin. Vertauksella näiden miesten rukouksesta Herra johtaa meidät tarkastelemaan mitä synti on. Meillä on tässä kaksi toisistaan poikkeavaa kuvaa synnistä, fariseuksen kuva ja sitten publikaanin. Ensimmäinen näistä on väärä, toinen oikea kuva. Samalla saamme nähdä, että näistä jälkimmäinen, oikea kuva puhuu meille paitsi synnistä, myös paljon enemmästä.

Ensimmäinen kuva: Synti on tekoja

Evankeliumissa me siis kohtaamme ensin fariseuksen. Hänen kuvansa synnistä on tämä: Synti on tekoja. Se on sitä pahaa, mitä ihminen tekee. Se on omaisuuden ryöstämistä tai lähimmäisen riistämistä. Se on epäoikeudenmukaisuutta ja epärehellisyyttä. Se on avion rikkomista, siis sitä, että ottaa lähimmäisen puolison itselleen. Se on maanpetturuutta, siis sitä, että tuetaan roomalaisia, Jumalalta saadun luvatun maan miehittäjiä. Fariseus ajattelee, että jos ei tee mitään tällaisia tekoja, ihminen on silloin synnitön. Siksi tämä mies rukoillessaan aivan luettelee, miten hyvin hän on onnistunut vaelluksessaan: ”Katso Jumala! Tätä ja tätäkään syntiä minä en ole tehnyt, tuohonkaan pahaan tekoon en ole syyllistynyt!” Siinä hän nyt rukoilee, Herran temppelissä. Mutta onko tällainen oikeaa rukousta? Onko se oikeaa Jumalanpalvelusta? Ei ole. Pikemminkin se on oman itsensä palvelemista. Tämä mies tekee itsestään oman vapahtajansa: hänen omat hyvät tekonsa pelastavat hänet, tai niin hän siis luulee. Aivan oikein hän kyllä ajattelee, että pahat teot ovat syntiä. Totta kai ne sitä ovatkin! Mutta hän on väärässä luullessaan että jos nuo ulkoiset pahat teot puuttuvat, hän on kokonaan synnitön.

Mitä Jeesus tähän sanoo? Nyt Fariseus kiittää Jumalaa, tai oikeastaan itse itseään siitä, että hän ei ole riistäjä tai rosvo. Mutta juuri tällaisille fariseuksille Jeesus sanoo toisessa kohdassa: ”Kyllä te, fariseukset, puhdistatte maljan ja vadin ulkopuolen, mutta sisäpuoli teissä on täynnä ryöstöä ja pahuutta.” (Luuk. 11:39) Ei siis riitä se, että ulkoinen elämä on tahdikasta. Toiseksi fariseus ylistää itseään: minä en ole väärämielinen tai jumalaton. Hän siis ylistää itseään vanhurskaaksi, Jumalalle kelpaavaksi. Ja kuitenkin Jeesus sanoo päinvastoin juuri publikaanista: ”Minä sanon teille: tämä meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se toinen”. (Luuk. 18:14a) Tällä Herra varsinaisesti tarkoittaa, että Jumala luki syntinsä tunnustaneen publikaanin vanhurskaaksi hänen uskonsa tähden. Mutta fariseusta Jumala ei lukenut vanhurskaaksi, sillä hän ei tajunnut tarvitsevansa syntien sovitusta ja lahjavanhurskautta. Fariseus luuli jo itsessään olevansa aivan riittävän hyvä ihminen. Siksi hän luopui Jumalasta ja Hänen armostaan. Fariseus sanoo vielä, että hän ei ole tehnyt huorin. Ja kuitenkin Vanha testamentti selvin sanoin kutsuu huorintekijöiksi niitä, jotka tämän fariseuksen tavoin hylkäävät Jumalan ja palvelevat muita jumalia Hänen sijaansa, palvovat itse itseään (esim. Hes. 16, 23; Hoos. 1:2). Ja lopulta fariseus vielä kiittää, että hän ei ole niinkuin publikaani. Publikaanihan oli kerännyt maanmiehiltään veroja roomalaisille miehittäjilleen ja siten pettänyt maansa, Jumalan Israelin. Mutta mitä merkitsee kiivailu Jumalan luvatun maan tai omaisuuskansan puolesta, jos itse on kuitenkin hylännyt Jumalan, siis Hänet jolta luvattu maa ja omaisuuskansan lupaukset ovat? Eikö juuri fariseus itse ollut kaikkein suurin petturi, kun hän pysyi omatekoisessa hurskaudessaan?

Eikö meilläkin ole usein kiusaus tämän fariseuksen tavoin ajatella, että synti on ulkoisissa teoissa? Joku sanoo: ”Miten voit puhua minulle synnistä? Enhän minä ole varastanut, tappanut, enkä tehnyt muutakaan rikosta lähimmäistä tai yhteiskuntaa vastaan. Minä olen hyvä ihminen!” Mutta Jeesus sanoo: ”ja joka sanoo veljelleen: ’Sinä tyhjänpäiväinen’, on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: ’Sinä hullu’, on ansainnut helvetin tulen.” (Matt. 5:22b-c) Tässä ei riitä vihaamatta ja haukkumatta jättäminen. Nimittäin jos et ole rakastanut ja auttanut lähimmäistä hänen tarpeissaan, olet lainrikkoja. Vielä joku toinen sanoo: ”Mutta enhän minä ole pettänyt puolisoani ja tehnyt aviorikosta!” Mutta Jeesus sanoo: ”Mutta minä sanon teille: jokainen, joka katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa.” (Matt. 5:28) Sanatarkasti tämä merkitsee: ”joka katsoo naista himoitakseen häntä”, siis katsoo siinä tarkoituksessa, että voisi silmillään himoita häntä. Ja tämä koskee paitsi miehiä, aivan yhtä lailla myös naisia. Herran sanat voisi sanoa myös: ”Joka katsoo miestä himoitakseen häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssaan.” Ystävät tämä on vakava varoitus, varsinkin teille nuorille, mutta aivan varmasti myös meille vanhemmille. Nykyään meillä on koko maailman himot ja silmien pyyteet vain parin hiiren klikkauksen päässä. Kaikki siveetön kuvamateriaali, jota internet ja televisio ovat täynnä, palvelee juuri tätä: että me katsoisimme himoitaksemme. Joku ehkä sanoo: ”Ei se mitään, jos katselet vain kuvia. Eihän sellainen loukkaa ketään. Kunhan et vain kohdista katsettasi elävään ihmiseen.” Mutta Herra näkee senkin. Pyhä Job todistaa: ”Eikö hän näkisi minun teitäni ja laskisi kaikkia minun askeleitani?” (Job 31:4) Ja jos annat itsellesi luvan vaikka vain kuvista himoita naisia tai miehiä, eikö tämä opeta sinua katsomaan lähimmäistäsi juuri sillä tavalla myös luonnossa? Lisäksi, sellaiset kuvat jäävät mieleen, ajatuksiin. Tällä kaikella on hajottava vaikutus avioliittoon, nykyiseen tai vasta tulossa olevaan. Ei ystävät, Jeesuksen sana on lahjomaton. Sellainen katsominen on huorin tekemistä. Se on syntiä. Kaikella tällä Herramme siis tarkoittaa: synti on kyllä ulkonaisissa teoissa, mutta ennen kaikkea se lähtee sydämestä. ”Sillä sydämestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, haureudet, varkaudet, väärät todistukset, jumalanpilkkaamiset. Nämä ihmisen saastuttavat; mutta pesemättömin käsin syöminen ei saastuta ihmistä.” (Matt. 15:19-20) Vaikka ulkoisesti elettäisiin hurskaan näköisestikin, sydän voi kuitenkin olla täynnä syntiä. Ystävä, kuule Herran varoitus, äläkä salli sellaista itsellesi!

Mutta siitä, että synti nähdään ainoastaan ulkoisina tekoina, siitä seuraa helposti myös toinen vaikeus. Monelle Jumalan lain sana kyllä aivan todella osoittaa heidän syntinsä ja murheduttaa heidät. ”Miten minä pääsisin tästä synnistä ja pahuudesta?” Tunnustamalla synnit. Hyvä! Vanhan testamentin tekstikin julistaa tänään meille juuri tätä: ”Joka rikkomuksensa salaa, se ei menesty; mutta joka ne tunnustaa ja hylkää, se saa armon.” (Sananl. 28:13) Mutta jos synti tässäkin nähdään vain ulkoisina tekoina, synnin tunnustaja helposti joutuu kauhean vaatimuksen alle. ”Kaikki mahdolliset synnit on muistettava! Vasta sitten voit saada armon, jos ripissä luettelet aivan kaikki syntisi.” Mutta rakkaat ystävät, tämä ei ole mahdollista. Psalmissa sanotaan: ”Erhetykset kuka ymmärtää? Anna anteeksi minun salaiset syntini.” (Ps. 19:13) Se tarkoittaa: ihmisen syyllisyys on niin syvä, että me emme voi millään tuntea tai käsittää sitä kokonaisuudessaan. Ja juuri meidän syntisyytemme syvyydestä johtuu se, että monet meidän synneistämme ovat meiltä itseltämmekin salassa.

Toinen kuva: synti on langenneen ihmisen luonnossa

Jumala on pyhä. Hänen lakinsa on absoluuttisen muuttumaton ja oikea. Hänen eteensä ei voi astua mikään muu kuin aivan täydellinen ja puhdas. Mutta Herra tahtoo olla meille syntisille armollinen. Hän tahtoo antaa kaikki syntimme anteeksi. Hän tahtoo saada sinut puhtaana, kokonaan synnistä puhdistettuna eteensä, yhteyteensä! Siksi Hän tahtoo publikaanin kautta osoittaa meille aivan toisen kuvan synnin olemuksesta, oikean kuvan: Synti ei ole vain tekoja. Se on sitä, mistä tunnustuksessamme lausutaan:

Aadamin lankeemuksen jälkeen kaikki ihmiset, jotka lisääntyvät luonnollisella tavalla, syntyvät synnissä, so. ilman jumalanpelkoa, ilman luottamusta Jumalaan sekä pahan himon hallitsemina, ja että tämä alkusairaus ja perisynti on todella synti, joka tuomitsee ja tuo jo nyt mukanaan iankaikkisen kuoleman niille, jotka eivät kasteen ja Pyhän Hengen voimasta synny uudestaan. (Augsburgin tunnustus, II Perisynti.)

Temppelissä oli siis rukoilemassa myös publikaani. Hän oli kyllä työskennellyt vieraan miehittäjävallan hyväksi, mutta silti hän juutalaisena tiesi hyvin, mitä Raamattu sanoo. Siksi hän myös tiesi jotakin omasta tilastaan Jumalan edessä. Siksi hänellä ei myöskään ollut mitään erinomaisten tekojen listaa lueteltavaksi Jumalalle. Ei, hänellä ei ollut edes yksittäisten syntien listaa lueteltavaksi. Hän näet tiesi, että hänen syntisyytensä ei ollut vain hänen veronkiskonnassaan, vaikka toki siinäkin. Mutta jos hän olisi alkanut luetella kaikkia syntejään, se luetteleminen ei olisi koskaan loppunut. Publikaani ymmärsi, mikä on oikea kuva synnistä: synti on jotakin enemmän kuin yksittäiset teot tai ajatukset. Omassa itsessään ihminen on kokonaan langennut ja syntinen. Ihminen ei ole syntinen siksi, että hän tekee syntiä, vaan päinvastoin: ihminen tekee syntiä siksi, että hän on syntinen. Siksi publikaani vain löi rintaansa, tunnusti Herralle koko mahdottomuutensa ja huokasi: ”Jumala, ole minulle syntiselle armollinen.” (14:13)

Synti on sovitettu

Näistä publikaanin sanoista käy ilmi ihana asia meille jokaiselle syntiselle. Nimittäin se, että Jeesus ei opeta tällä vertauksella meille ainoastaan syntien tunnustamista. Kristus osoittaa meille publikaanin suulla, että oikea kuva synnistä ei keskity vain syntiin itseensä. Se kyllä sanoo: synti on ihmisen kokonaisvaltaista turmelusta. Mutta samalla oikea kuva synnistä on myös jotakin enemmän. Se katsoo itsensä ulkopuolelle, syntisyyden ongelman ratkaisuun. Ja näin Herra vertauksessaan osoittaa meille, mistä oikeassa syntien tunnustamisessa ja ripissä on kyse. Rippi – oli se yhteinen synnintunnustus täällä messussa tai pastorille lausuttu yksityinen rippi – se ei ole jotakin, jossa me tunnustamme syntejämme vain pöyhiäksemme omaa sisintämme. Ei! Syntien tunnustamisen pääasia on siinä, että jokaiselle syntinsä tunnustavalle Herra tahtoo antaa armon. Hän tahtoo antaa kaikki sinun syntisi anteeksi! Ja nyt me katsomme mihin tämä ihana anteeksianto perustuu.

Kun publikaani tässä rukoilee, on tärkeää huomata, missä hän rukoilee. Hänkin seisoo Herran temppelissä. Hän seisoo temppelissä, jonka alttarilla oli juuri uhrattu virheetön karitsa Israelin syntien sovitukseksi. Uhriveri oli pirskotettu alttarin sivuille, suitsutus uhrattu. Lopulta pappi oli ilmoittanut: nyt uhri on toimitettu Herran säädöksen mukaan, kansan synnit on pesty pois. Ja siksi publikaani ei ainoastaan pyydä Jumalaa jotenkin yleisesti armahtamaan itseään tai olemaan itselleen laupias. Kun hän rukoilee: ”Jumala, ole minulle syntiselle armollinen”, hän tarkkaan ottaen anoo: ”Ole minulle lepytetty Jumala, ole minulle sovitettu Jumala!” Hän tarkoittaa: ”Jumala, toimi nyt sen sovituksen mukaisesti, joka on jo tapahtunut!” Toisin sanoen: ”Anna tämän uhritekosi hyödyn tulla minullekin. Sinä olet sanassasi säätänyt tämän veriuhrin uhrattavaksi kansasi syntien sovitukseksi. Sen päälle on minunkin suuret syntini laitettu. Anna siksi nyt minun koko syntisyyteni anteeksi tämän verisen uhrisi tähden.” Publikaanin sanat osoittavat, että hän luotti Herran omaan Sanaan ja säädökseen – hän uskoi Jumalan säätämiin uhreihin, jotka olivat esikuvia Kristuksen ristinuhrista ja joilla oli voimansa juuri tämän luvatun Kristuksen uhrin kautta (Jes. 53:2–7).

Vertauksellaan Herra siis tahtoo osoittaa meille syntimme kokonaisvaltaisuuden. Hän tahtoo viedä sinultakin kaikki omat mahdollisuutesi pyhän lakinsa sanalla. Mutta Hän tahtoo tehdä niin vain siksi, että sinä turvaisit Häneen ja Hänen säätämäänsä täydelliseen syntiuhriin kaikesta sydämestäsi. Hän tahtoo, että tulisit Hänen eteensä ja vetoaisit Hänen omaan sanaansa ja armotekoonsa: ”Herra, sinä olet lähettänyt pyhän ja synnittömän Poikasi Kristuksen veriuhriksi, kertakaikkiseksi veriuhriksi, että minun pohjaton syntisyyteni ja kaikki pahat tekoni annettaisiin anteeksi. Herra, sinä olet laittanut minun syntivelkani Poikasi Kristuksen päälle. Sinä olet rangaissut Häntä minun puolestani. Hänessä kaikki minun tekemäni synnit ja aivan koko syntisyyteni on naulattu ristiin, haudattu. Herra, minä olen kyllä vielä kokonaan syntinen, mutta tämän kertakaikkisen ja pyhän veriuhrisi tähden ole minulle sovitettu Jumala! Ole minulle lepytetty Jumala. Ole minulle Isä, joka ei ole enää vihainen lapselleen, vaan joka armahtaa. Herra, Poikasi Kristus on jo kuollut minun puolestani. Hänen vuokseen sinun suorastaan täytyy olla minulle armollinen! Muutenhan Hän olisi kärsinyt ja kuollut turhaan. Mutta niin ei voi olla! Siksi Herra, anna minulle anteeksi oman armollisuutesi tähden! Pelasta minut, Kristuksen, rakkaan Poikasi tähden!”

Yhteenveto

Ja näin meillä on tässä vertauksessa kaksi käsitystä synnistä, fariseuksen ja publikaanin kuva. Fariseus ajattelin synnin olevan pelkkiä tekoja, publikaani ymmärsi syntisyytensä kokonaisvaltaisuuden. Mutta samalla meille tällä toisella kuvalla ilmoitetaan, että meidän ei tarvitse jäädä synteihimme. Ne on Kristuksen ristinkuolemassa sovitettu, annettu anteeksi. Ja siksi, kun sinäkin publikaanin tavoin rukoilet Herraa Hänen uhrityöhönsä luottaen, Hän kuulee sinua. Kun sinä tunnustat syntisi täällä messussa yhteisessä synnintunnustuksessa, tai jonkun tietyn sydäntäsi painavan synnin yksityisessä ripissä, saat pastorin suulla kuulla Herran itsensä vakuuttavan sinulle: Kristus on sovittanut sinun syntisi, vieläpä aivan käskenyt julistaa syntisi anteeksi sinun korviesi kuulla. Kun sinä suostut Hänen edessään kertakaikkisen mahdottomaksi, Hän tekee sinut Kristuksessa mahdolliseksi, eikä vain mahdolliseksi, vaan omaksi rakkaaksi lapsekseen, taivaan valtakunnan perilliseksi. Kun tulet Hänen pyhän lakinsa kokonaan tyhjentämäksi, Hän tahtoo täyttää sinut omalla täyteydellään, kruunata armollaan ja laupeudellaan (Ps. 103:4). Kun sinä tulet Hänen edessään kokonaan syntiseksi, Hän tahtoo lukea sinulle pyhän ja puhtaan Poikansa Jeesuksen Kristuksen koko vanhurskauden ja pyhyyden. Hän sanoo: se on sinun! Sinut on siihen kastettu. Ja jos sinä olet langennut ja niin riisunut kastepukusi, saat kuitenkin parannuksessa tulla siihen puetuksi aina uudestaan. Tunnusta siis Herralle syntisi. Hän tahtoo antaa sinulle armon. Hän tahtoo antaa sinulle vapauden, puhtauden, niin: koko Kristuksen. Hän sanoo: se on täytetty. Mene rauhassa, äläkä enää syntiä tee. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin seurakunnassa Lahdessa 11.8.2013.)