11. sunnuntai helluntaista (1. vsk), Luuk. 19:41–48

Etsikkoaika. Nyt!

Tämän päivän evankeliumiteksti kertoo meille tilanteesta, jossa Jeesus on tulossa Jerusalemiin. Hänen käskystään opetuslapset ovat hakeneet läheisestä kylästä aasinvarsan ja tuoneet sen Jeesukselle, joka odottaa heitä Öljymäellä. Opetuslapset ovat heittäneet vaatteensa varsan selkään ja myös tielle, jota Herra on sitten lähtenyt kulkemaan aasilla ratsastaen. Opetuslapset ovat iloinneet ja kiittäneet suureen ääneen Jumalaa Hänen suurista teoistaan, joita he ovat Jeesuksen nähneet tekevän. ”Siunattu olkoon hän, joka tulee, Kuningas Herran nimessä; rauha taivaassa ja kunnia korkeuksissa!” (Luuk. 19:38) Ja nyt Herra lähestyy Jerusalemin kaupunkia. Aasilla ratsastaen Hän laskeutuu Öljymäen rinnettä. Sieltä Hän näkee pyhän kaupungin ja temppelin. Suuri opetuslasten joukko seuraa hänen ympärillään, he iloitsevat ja huutavat. Mutta Jeesus ei iloitse. Hän itkee. Hän itkee Jerusalemia. Hän sanoo: ”Jospa tietäisit sinäkin tänä päivänä, mikä rauhaasi sopii! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi salattu.” (Luuk. 19:42) Herra sanoo, että vähän ajan päästä Jerusalemia kohtaa kauhea tuho, koska se ei ole tuntenut etsikkoaikaansa.

Tänään me tarkastelemme tätä Jeesuksen puhetta etsikkoajasta. Mitä Hän sillä tarkoittaa? Mikä oli tuo etsikkoaika, jota Jerusalem ei tuntenut? Toiseksi pohdimme myös, mitä etsikkoaika meidän elämässämme voisi tarkoittaa.

Tämä merkillinen sana ”etsikkoaika” esiintyy koko UT:ssa ainoastaan tässä kohdassa. Kreikan kielellä se kuuluu: ὁ καιρός τῆς ἐπισκοπῆς (ho kairos tes episkopes). Sanalla καιρός (kairos) tarkoitetaan määrättyä aikaa tai  jotakin tiettyä ajankohtaa. Sana ἐπισκοπή (episkope) puolestaan tulee verbistä, joka merkitsee päältä katsomista tai päältä tarkkailua. Tämä ”tarkkailija” tai ”katsoja” on itse Jumala. Tarkkaan ottaen ”etsikkoaika” on siis tietty aika, jolloin Jumala tulee ikään kuin vierailulle, katsomaan kansaansa. Kyse on siis juuri sellaisesta ”katsomisesta”, josta Johannes Kastajan isä Sakarias Luukkaan evankeliumin alussa veisaa: ”Kiitetty olkoon Herra, Israelin Jumala, sillä hän on katsonut kansansa puoleen ja valmistanut sille lunastuksen”. (Luuk. 1:68)

Nyt kun Jeesus ratsastaa aasilla alas Öljymäkeä, Hän on tulossa Jerusalemiin. Jerusalemissa on Herran temppeli, Jumalan läsnäolon paikka. Siellä on uhrialttari, syntien sovittamisen paikka. Siellä on liiton arkki, Jumalan kohtaamisen paikka. Jerusalem on – niinkuin psalmissa sanotaan – ”Jumalan kaupunki” (Ps. 87:3), pyhä kaupunki, siellä on ”Korkeimman pyhät asunnot” (Ps. 46:5). Temppeli on Jumalan huone ja asumus, niinkuin psalminkirjoittaja laulaa: ”Saalemissa on hänen majansa ja hänen asumuksensa Siionissa.” (Ps. 76:3) Tässä kaupungissa Jumalan liiton kansa saa kohdata Herransa. Tässä kaupungissa he saavat tuoda Herralle uhrinsa, syntiensä sovitukseksi. Siksi myös kaupungin nimi ”Jerusalem” julistaa rauhaa, shalom. Tässä kaupungissa kansa saa rukoilla ja viettää jumalanpalvelusta. Täällä ovat ylipapit, Jumalan sanan opettajat ja kansan vanhimmat. Tämä on Herran pyhä kaupunki.

Ja nyt itse Herra Kristus on saapumassa tähän omaan kaupunkiinsa, oman rakkaan valitun kansansa keskelle. Herra on tulossa katsomaan oman kansansa puoleen, ”katsomaan päältä” omiaan. Siksi juuri tässä on nyt heidän varsinainen etsikkoaikansa, Jumalan vierailun aika. Mutta kun Herra Jeesus näin tulee, mitä Hänelle sanotaan? Kun opetuslapset iloitsevat ja riemuitsevat psalmin sanoin Jeesuksen tuloa pyhään kaupunkiin, fariseukset sanovat Herralle: ”Opettaja, nuhtele opetuslapsiasi.” (19:39) He tarkoittavat: ”Tämä laulu, tämä psalmi on tarkoitettu Jumalan Messiaalle. Ei se kuulu sinulle, tavalliselle rakennusmies-rabbille. Pois tällainen ylistys, se on pyhäinhäväistystä.” He eivät näe, että tässä on Herra itse. Niin, he eivät halua nähdä, että tässä on Jumalan Messias, josta Mooses, profeetat ja psalmit ennustavat, Hän, josta koko Vanha testamentti puhuu (Luuk. 24:27, 44), rauhanruhtinas (Jes. 9:5). Fariseukset eivät tiedä, mikä heidän ”rauhaansa sopii”, toisin sanoen, kuka heille toisi todellisen rauhan. He ovat kyllä kiinnostuneet omasta asemastaan Jumalan valittuna kansana, Jumalan pyhän kaupungin asukkaina ja sen hengellisenä eliittinä. Mutta tässä näennäisessä hurskaudessaan ja itsekeskeisessä palavuudessaan he syrjäyttävät itsensä Jumalan. Herra, joka armossaan tulee heidän luokseen, syntyy ihmiseksi ja nyt ratsastaa aasilla heitä katsomaan, Hän on heidän silmiltään salattu. Miksi? Onko Kristus jollakin tavalla kätkössä? Onko Hän vain joidenkin parempien uskovien nähtävissä? Onko Jumalan sana jotenkin vaikea ymmärtää? Ei ole. Vaikeus ei ole Herrassa, vaan näiden ihmisten hengellisissä silmissä. Jumalan sana on kyllä aivan selvä. Kristus on kyllä aivan todellisesti läsnä. Hän on vain salattu heidän hengellisiltä silmiltään. Miksi? Siksi, että he eivät usko Jeesukseen, eivät Jumalan Sanaan. He eivät halua katsoa Kristukseen eikä sanaan, vaan ainoastaan omaan loisteliaaseen ja  hurskaaseen menoonsa.

Kun Kristus nyt näkee tämän, Hän itkee. Herra itkee, koska Hän tietää, mitä Jumalan vierailusta ja ”päältä katsomisesta” Hänen kansalleen seuraa. Hänen vierailunsa syy ja tarkoitus on toki vain se, että Hän voisi armahtaa omaa kansaansa. Herra itse on tulossa heidän luokseen, heidän kohdattavakseen, olemaan läsnä heidän keskuudessaan. Niin, Hän on tulossa aivan kärsimään ja kuolemaan heidän edestään. Mutta nämä eivät halua uskoa Kristukseen ja niin he hylkäävät Hänet. Ja siksi he tulevat saamaan Herralta toisenlaisen vierailun ja toisenlaisen ”päältä katsomisen”. Nimittäin niille, jotka vastustavat Jumalan armollista tahtoa, kaikkivaltiaan Herran katse on kauhea. Tuo katse saattaa heidät hämminkiin, niinkuin Herran katse tulipatsaasta saattoi hämminkiin Punaisen meren keskelle ehtineet Egyptin sotajoukot. Heidän vaunujensa pyörät irtosivat niin että he eivät päässeet pakoon Herran tuomiota. Monet kerrat Herra oli noita egyptiläisiäkin kutsunut Mooseksen ja Aaronin kautta, tahtonut armahtaa heitä. Ja kuitenkaan he eivät uskoneet Jumalan sanaa. Siksi Herra lopulta taisteli omiensa puolesta mutta heitä vastaan. (2. Moos. 14:24–25) Samanlainen visitaatio on nyt tiedossa myös Jerusalemille, Jumalan pyhälle kaupungille. Niin monesti ja monella tapaa Jumala oli jo muinoin puhunut kansalleen profeettojen kautta. Ja näinä viimeisinä päivinä Hän oli vielä lähettänyt heille oman Poikansakin. (Hepr. 1:1–2) Niin usein Kristus on nyt tahtonut koota heidät niinkuin kana kokoaa poikasensa siipiensä alle, mutta he eivät ole tahtoneet (Luuk. 13:34). Ja näin israelilaiset ovat tuominneet itse itsensä saamaan Jumalalta tuhoavan vierailun: koko kaupunki hävitetään ja sen asukkaat tapetaan. Ja näin todella sitten tapahtuikin. Vain noin 40 vuoden kuluttua tästä Jeesuksen puheesta, vuoden 70 syyskuussa, Rooman armeija tuhosi Jerusalemin viiden kuukauden piirityksen jälkeen. Kaupungille kävi silloin aivan samoin kuin sille oli käynyt jo yli 600 vuotta aiemmin. Silloinkin Jumala oli lähettänyt profeettansa saarnaamaan parannusta kansalleen, paluuta Jumalan sanan alle ja luottamusta Hänen anteeksiantoonsa. Mutta silloinkin he olivat vastustaneet. Ja siksi Jerusalem oli tuhottu kansan epäuskon tähden, sen asukkaat viety pakkosiirtolaisuuteen. Silloin oli profeetta Jeremia vaikeroinut: ”Oi, jospa minun pääni olisi silkkaa vettä ja minun silmäni kyynellähde, niin minä itkisin päivät ja yöt tyttären, minun kansani, kaatuneita!” (Jer. 9:1) Ja nyt kun Herra Kristus tässä kyynelsilmin ratsastaa pyhään kaupunkiin, Hän osoittaa kaikille: Hän on se todellinen Profeetta, joka itkee kansansa kohtaloa. Hän on itse Herra, joka itkee luopunutta kaupunkiaan. Niin paljon Hän tahtoisi antaa rauhansa omalle kansalleen. Niin palavasti Hän haluaisi armahtaa heitä. Mutta he eivät välitä Hänen vierailustaan, he eivät välitä siitä, että Herra on tullut heitä katsomaan ja etsimään.

Meidät, syntyperältämme pakanat Jumala on suuressa armossaan tehnyt omaksi kansakseen. Kristuksen sovitustyön ja kasteen kautta meidät on otettu kaikkivaltiaan Jumalan omiksi. Ja meillekin – Jumalan pyhälle Kansalle – on annettu etsikkoaika, jopa monta etsikkoaikaa. Monet kerrat meille on annettu καιρός τῆς ἐπισκοπῆς (kairos tes episkopes), aika, jolloin Jumala on tullut katsomaan meitä, omaa kansaansa. Tämä etsikkoaika, Jumalan vierailun aika ei ole ainoastaan jotakin, jonka ihminen saa kokea elämänsä aikana kerran tai kaksi, tai korkeintaan kolme kertaa. Näinhän ehkä joskus sanotaan. Mutta Herra on meille valtavan armollinen: meillä on etsikkoaika joka kerta, kun Hän sanassaan tulee meidän luoksemme, meitä katsomaan, katsoo armossaan kansansa puoleen. Joka kerta, kun sinä avaat Raamatun, Kristus on sieltä tulossa sinun luoksesi. Kun aamuisin ja iltaisin luet perheellesi sanaa, sieltä Herra tahtoo tulla teitä katsomaan ja teille puhumaan. Täällä messussa Hän vaatimattomankin saarnaajan sanoilla ratsastaa sinun luoksesi, pyhiensä luo. Sakramentin leivässä ja viinissä Hän myös ratsastaa luoksesi ja meidän luoksemme. Hän on siinä todellisesti läsnä. Hän tahtoo tänäänkin tulla sinua katsomaan, sinua kutsumaan, armahtamaan, kaitsemaan ja pelastamaan. Miten sinä suhtaudut Jeesukseen, kun Hän näin tulee luoksesi? Suljetko sinä silmäsi Hänen jumaluudeltaan, Hänen sanansa jumalallisuudelta? Joutuuko Hän itkemään sitä, että et tahdo kuulla Hänen sanaansa? Tai pitääkö Hänen kyynelin murehtia sitä, että Hänen sanaansa kuunnellessasikin kuuntelet suljetuin sydämin? Katso, uskoit tai et, Herra Kristus tulee tässä luoksesi. Hän tosin tuli Jerusalemiin aasilla, vaatimattoman näköisenä, mutta kuitenkin todellisena ja jumalallisena. Aivan samoin Hän tulee joka päivä aivan todellisesti luoksesi sanassa, ja joka pyhä alttarin sakramentissa. Juuri nytkin Hän tulee ja haluaa tulla, voidakseen armahtaa sinua. Jos sydämessäsi torjut Kristuksen, tiedä, että niille jotka eivät usko Häneen, Hänen tulemisensa koituu tuomioksi. Vaikka tänään näyttäisi siltä, että Hänen tuomionsa viipyy, se on kuitenkin tulossa. Ja silloin eivät auta ulkoinen hurskaus taikka yleisesti hyväksytty kirkollinen asema. Nimittäin jos Herra ei säästänyt rakkaan omaisuuskansansa rakasta pyhää kaupunkia, jolla oli Jumalan Sana ja Hänen kohtaamisensa pyhä paikka keskellään, ei Hän säästä meitäkään, jos epäuskossa torjumme Hänet (vrt. Room. 11:21-22). Mutta ei Herra tee sellaista mielellään. Ei ei! Eihän Jumala ”tahdo, että kukaan hukkuu”, (2 Piet. 3:9) ei Hänelle ole ”mieleen jumalattoman kuolema, vaan se, että jumalaton kääntyy tieltänsä ja elää.” (Hes. 33:11) Kun Herra kohtaa ihmisen sydämen paatumuksen, Hän itkee sitä katkerasti. Otathan sinä Hänet uskossa vastaan, kun Hän antaa sinulle tänään etsikkoajan ja tulee luoksesi? Ehkä sanot mielessäsi: ”Mutta minä olen niin syntinen.” Mutta älä torju Kristusta syntiesi tähden, vaan tee parannus ja tunnusta syntisi Hänelle. Hän näet tahtoo tulla tuomaan sinulle anteeksiannon kaikesta synnistäsi, anteeksiannon, joka on hankittu sinulle kertakaikkiaan Golgatan puulla ja ylösnousemuksen aamuna. Ota Herra Kristus uskossa vastaan, kun Hän tulee luoksesi sanassa ja sakramentissa. Niin saat olla valmiina myös sinä päivänä, jolloin Hän tulee viimeisen kerran. Kun uskon kautta pysyt Hänessä, sinua ei voi koskettaa Jumalan tuomio (Room. 8:1), vaan saat nähdä sen iankaikkisen elämän, joka Hänessä on sinulle tarjolla jo nyt. Pysykäämme Kristuksessa. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin seurakunnassa Lahdessa 4.8.2013.)