Palmusunnuntai (1. vsk), Joh. 12:12-24

Vehnänjyvän kirkastustie

Herra ratsastaa Jerusalemiin

Palmusunnuntain evankeliumissa kuulimme tilanteesta, jossa Jeesus on juuri äskettäin herättänyt Lasaruksen kuolleista. Tämä suuri ihme on saanut aikaan valtavan mediakohun. Jerusalemilaisia lappaa jatkuvasti suurin joukoin viereiseen Betanian kylään. He tulevat katsomaan Jeesusta ja Lasarusta. Kuka on tämä Jeesus, josta kaikki puhuvat? Olisiko hän Messias? Ja nyt he kuulevat: tämä mies on tulossa kaupunkiin! Ne, jotka olivat Herran kanssa Betaniassa kokoontuvat juhlasaattoon. Tätä suurta kulkuetta tulee vastaan vielä toinen joukko Jerusalemista. Kaikki iloitsevat ja huutavat suureen ääneen Psalmin 118 sanoin: Jeesus on יהוה (JHWH)! Tuolta tulee Herra itse, Hän tulee Jerusalemiin tuomaan siunauksen kansalleen!

Eikä Jeesus lainkaan vastustele heidän iloaan ja kunnioituksenosoituksiaan. Voi olla, että kaikki näistä ihmisistä eivät vielä ymmärrä, mitä Jeesuksen kuninkuus tarkoittaa tai millainen Messias Hän on. Kuitenkin he julistavat aivan oikein: Jeesus on Messias! Siksi Herra antaa heidän katkoa tielle palmunoksia, elämän ja pelastuksen merkkejä. Herra antaa heidän huutaa ja riemuita. Tässä on suuri kuningas, olkoon Jumalalle kunnia!

Ja kuitenkin, Jerusalemiin tultuaan Herra sanoo: ”Hetki on tullut, että Ihmisen Poika kirkastetaan.” (Joh. 12:23) Mitä Jeesus tällä tarkoittaa? Eikö kansanjoukko juuri ollut antanut kaiken kunnian Hänelle, Messias-kuninkaalle? Mutta Kristus sanookin tässä, että Hänen kirkkautensa tulee tässä maailmassa esiin toisella tavalla. Egyptin faarao piti itseään auringonjumalan poikana ja käytti kirkkautensa ja valtansa tunnuksena kultaista kotkaa. 1700-luvulla Ranskan kuninkaalla oli voiman ja vallan symbolina muinainen kreikkalainen sankarihahmo Hercules. Millä kuvalla kaikkivaltiaan Jumalan Poika, Messias-kuningas Jeesus kuvaa itseään? Hän sanoo olevansa vehnänjyvä. Siinä Hänen kirkkautensa ilmestyy. Saamme nyt yhdessä katsoa, millainen on tämän Vehnänjyvän kirkastustie.

Vehnänjyvän tie

Pikkupoikana seisoin aina loppukesästä innokkaana pellon laidassa. Siellä naapurin maanviljelijä korjasi viljaa suurella punaisella leikkuupuimurillaan. Kotona sitten koetin oikein piirtämällä hahmottaa, mitä siellä leikkuupuimurin sisällä oikein tapahtuu. Terät leikkaavat viljan, se menee tuosta sisään ja vain oljet ja vihneet tulevat toisesta päästä ulos. Jyvät siis jäävät koneeseen. Myöhemmin kuulin, että koneen sisällä nuo leikatut tähkät käyvät aivan tietynlaisen laitteiston (puintikelan ja varstasillan) läpi. Tuon laitteiston kovassa käsittelyssä jyvät irtoavat vihneistä ja oljista. Kun puimuria sitten tyhjennettiin pellon laidassa, traktorin lavalle kertyikin hirmuinen määrä jyviä. Joskus sain käydä maanviljelijän kanssa kuivurissa. Oli ihmeellistä nähdä niin paljon viljaa, varmaan miljoonia jyviä – valtava rikkaus! Sitten seuraavana keväänä, kun kylvön aika taas koitti, viljelijän varastosta otettiin erilleen pieni määrä jyviä ja laitettiin ne kylvökoneeseen. Sieltä jyvät sitten yksi kerrallaan putosivat peltoon. Sinne ne peitettiin, mustan mullan alle pimeään, piiloon auringon kirkkaalta valolta.

Tämäntapainen on se kuva, jonka Jeesus piirtää meille Jumalallisesta kirkkudestaan. Hän on niin kuin tuo vehnänjyvä. Herra Kristus, jolla on Jumalan muoto, Hän tyhjentää itsensä kirkkaudestaan ja kunniastaan, tulee ihmisen kaltaiseksi. (Fil. 2:6-7) Jordan-virralla synnitön Jumalan Poika ottaa kantaakseen meidän parannuksen tarpeemme; Hänet kastetaan parannuksen kasteella meidän syntiemme edestä. Hän parantaa sairaita, ja ottaa heidän sairautensa taakan omaan ruumiiseensa. Ja sitten Hän sanoo: ”Hetki on tullut, että Ihmisen Poika kirkastetaan.” (Joh. 12:23b) Kun Jeesus nyt on ratsastanut Jerusalemiin, siellä Hänet kirkastetaan. Miten Hänet kirkastetaan? Antamalla Hänet suurimpaan pimeyteen, sinne mihin ei yksikään armon auringon valonsäde ulottunut. Hänen päälleen kootaan koko maailmanhistorian kaikkien ihmisten kaikkien syntien koko taakka. Meidän syntisyytemme tähden Kristus saa kokea Jumalan vihan. Niin kuin vilja varstotaan, niin Herrammekin annetaan sielunvihollisen puimakoneeseen, pimeyden puintiriiheen, Perkeleen varstamiesten käsiin. Heidän käsissään Hänet kirkastetaan ruoskimalla, hakkaamalla ja ristiin naulaamalla. Lopulta Hänet heitetään haudan pimeään.

Herran kirkkaus

Jeesus ei siis ole sellainen kuningas, joka kirkastamisekseen tarvitsee meidän kunnianosoituksiamme tai edes ylistyksiämme. Kristuksen kirkkaus loistaa meille siinä, että Hän meidän tähtemme luopuu taivaallisesta kirkkaudestaan ja tulee pienen vehnänjyvän kaltaiseksi. Niin kuin tuo puimariihen läpikäynyt jyvä mullan alla luovuttaa elinvoimansa ja itsessään tuhoutuu, niin rakas Herrammekin suostuu kuolemaan. Hänessä meidän syntivelkamme naulataan ristiin. Siinä Hän hankkii meille ja koko langenneelle maailmalle sovituksen kaikesta synnistä.

Mutta eihän kukaan viljelijä kylvä jyviä peltoon siksi, että ne vain lahoaisivat multaan. Ei, vaan jyvä kylvetään maahan siksi, että kun se kuolee, niin siitä syntyy uusi elämä. Mullan pimeydestä nousee uusi korsi ja tähkä, ja siinä uusia jyviä. Niin myös pitkäperjantain ja pääsiäisen tapahtumista saa alkunsa uusi elämä, iankaikkinen elämä. Ristin puulla kirkastettu Kristus on myös voittanut kuoleman. Hän on noussut ylös haudan pimeydestä! Siksi Jumala onkin korottanut Hänet korkealle ja antanut Hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman (Fil. 2:9). Näin Herran kirkastaminen jatkuu Hänen ylösnousemuksessaan ja kestää iankaikkisesti.

Tämä taivaallinen Vehnänjyvä on siis kuollut. Hänen kuolemastaan on myös syntynyt uusi elämä. Mutta ei Hän ole kuollut vain saadakseen itselleen tuon elämän. Aivan niin kuin yhdestä jyvästä kasvaa kokonainen tähkä monine jyvineen ja noista jyvistä edelleen kokonainen pelto, aivan samoin Jeesus on kuollut, että Hänessä uusi elämä tulisi monien osaksi. Herra Kristus on suostunut kuolemassa kirkastettavaksi, että Hänen kärsimyksensä ja ylösnousemuksensa kirkkaus valaisisi meidän pimeytemme. Hänessä tuo kirkkaus ja syntien sovitus on valmistettu koko maailmalle. Eikä tämä kirkkaus ole ainoastaan jossakin kaukana taivaan kunniassa. Ei, vaan tämä kirkkauden Herra tulee lahjoineen meidän keskellemme! Sanallaan ja sakramenteillaan Hän tekee tämänkin rakennuksen huoneekseen, pyhän läsnäolonsa paikaksi. Siksi mekin tänä aamuna saamme taivaan joukkojen kanssa tässä katsella Herramme Jeesuksen itsensä kirkkautta. Niissä Hän tarjoaa meille uuden, iankaikkisen elämän yhteydessään.

Vehnänjyvän tielle kutsuttuina

Kun nyt olemme tämän taivaallisen Vehnänjyvän kuolemasta saaneet osaksemme elämän, se tarkoittaa, että mekin olemme jyviä. Meidänkin tiemmekin on siksi vehnänjyvän tie. Meidänkin on kuoltava. Tämä ei tarkoita sitä, että meidän pitäisi kuolemallamme sovittaa toisten syntejä. Ei tietenkään: kaikki synnit on jo Kristuksessa sovitettu! Mutta koska palvelija ei ole Herraansa suurempi, on meidänkin suuren Vehnänjyvämme tavoin kuoltava. Luther selittää tätä seuraavasti:

Herra Kristus ottaa vertauksen nisun jyvästä, joka peltoon kylvetään, ja joka ei kanna hedelmää, jollei se kokonaan kuole aineensa puolesta. Kristus sanoo ainoasti kuoleman kautta kirkastuvansa; jolla Hän opettaa meitä, että meidänkin on ristin ja kuoleman kautta tultava kirkkauteen ja kunniaan, eikä vain tulevaisessa elämässä, mutta että meidän jo tässäkin elämässä on hedelmää kantaminen vanhan Adamimme kuolettamisella. Sanalla ”henki” kuvaa Herra kaikkea sitä, mitä me olemme. Sillä koko meidän työmme on kuoletettava ja tyhjäksi tehtävä, voidaksemme uudesta syntyä ja elää Jumalassa. Sentähden sanoo Hän Luuk. 9:23: ”jos joku tahtoo minun perässäni tulla, hän kieltäköön (ei sitä tai tätä, vaan) itsensä.” Kristuksen opetuslapsen tulee seurata mestariansa ristin alla, päästäkseen siihen kunniaan, johon Kristuskin, hänen mestarinsa, on tullut ristin kautta; kunniaan, joka ei ole maailman kunnia, jota ulkokullatut etsivät, vaan Isän kunnia. (Tohtori Martti Lutherin saarnoja ja selityksiä Suomen kirkon uusille evankeliumi-teksteille. Laskiaissunnuntaina.)

Kristuksen omina meidät on kutsuttu luopumaan omastamme toisten hyväksi, niin kuin Herrammekin teki. Kun me olemme jyviä, meidän tekisi helposti mieli jäädä omaan viljavarastoomme nauttimaan mukavasta elämästä toisten jyvien kanssa. Mutta sitten kun sinä elät Herran Kirkkonsa yhteydessä, tapahtuu ihmeellinen asia: Sanan kautta Jumalan Pyhä Henki saa sinussakin aikaan omastasi luopumista, omien vaatimustesi kuolettamista. Herra itse saa sinussakin aikaan sen, että et enää ajattele omaa etuasi, vaan annat mielelläsi tarvitsevalle. Sanan kautta Herra saa aikaan sen, että uhraat omista lahjoistasi ja Jumalalta saamastasi yltäkylläisyydestä. Uhraat niiden hyväksi, jotka tätä kaikkea tarvitsevat. Oli se sitten aikaasi, viisauttasi, apuasi, ehkä joskus omaisuuttasikin, ja ennen kaikkea Jumalan sanaa. Inhimillisesti katsoen tämä kaikki vaatii meiltä uhrautumista, mutta Hän, joka on armossaan kutsunut meidät taivaallisen Vehnänjyvän seuraajiksi, Hän tekee sen kaiken meissä. Kun seurakunta näin käy vehnänjyvän tietä, silloin voi sana Kristuksesta tulla yhä useamman pimeydessä olevan ulottuville. Jumalan sanassa on voima synnyttää hengellisesti kuolleet uudesti, ja näin voi taas yhden kuolemasta syntyä valtavan arvokas hedelmä: uusia ihmisiä Jumalan valtakuntaan.

Toiseksi vehnänjyvän tietä kulkeminen merkitsee myös sitä, että jos Herran tulo vielä viipyy, jokainen meistä kohtaa ruumiinsa kuoleman. Puimakoneessa viljan korsista ja tähkistäkin irroitetaan varstalla kaikki ylimääräinen ja jäljelle jäänyt jyvä haudataan sitten maahan kasvamaan. Samalla tavalla meidätkin kerran riisutaan kaikesta omastamme ja lopulta ruumiimme haudataan maahan. Mutta kun pysymme Kristuksessa, Hän – kuoleman voittaja – varmasti herättää meidät viimeisenä päivänä ja antaa meille uuden ruumiin, iankaikkisesti elävän. Niinhän Herra sanoo: ”Niin on myös kuolleitten ylösnousemus: kylvetään katoavaisuudessa, nousee katoamattomuudessa; kylvetään alhaisuudessa, nousee kirkkaudessa; kylvetään heikkoudessa, nousee voimassa”. (1. Kor. 15:42-43) Kristus-vehnänjyvästä ja Hänen kuolemastaan me olemme saaneet elämän. Pysykäämme Hänessä ja kutsukaamme muitakin Hänen sanallaan tähän elämään. Silloin mekin saamme suurena sadonkorjuun päivänä sanoa: ”He menevät itkien, kun kylvösiemenen vievät; he palajavat riemuiten, kun lyhteensä tuovat.” (Ps. 126:6) Tuona päivänä me saamme iloita: kuolemasta on tullut uusi elämä ja iankaikkinen kirkkaus. Se on tullut niin meille kuin monelle muullekin, jota Herra rakastaa. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin seurakunnassa Lahdessa 24.3.2013.)