1. sunnuntai pääsiäisestä (1. vsk), Joh. 20:19–31

Herran rauha olkoon teidän kanssanne

Viime sunnuntain evankeliumi puhui Jeesuksen ylösnousemuksen todistajista, opetuslapsista tyhjällä haudalla. Tänään sana puhuu meille tämän saman päivän illan tapahtumista. Katsokaamme kuitenkin vielä hieman sitä, mitä ennen tuota iltaa oli tapahtunut. Aamulla naiset olivat siis menneet haudalle katsomaan kuolleen Herransa ruumista ja voitelemaan sitä. He eivät kuitenkaan nähneet kuollutta. He näkivät enkeleitä. Enkelit sanoivat Herran elävän. Naiset kertoivat nämä merkilliset uutiset yhdelletoista opetuslapselle. Nuo yksitoista epäilivät naisten puhuvan omiaan. Ihmetyksen ja epäilyksen vallassa he jäivät sisälle istuskelemaan. Pietari ja Johannes kuitenkin juoksivat haudalle ja näkivät sen tyhjänä. Mitä ihmettä täällä oli tapahtunut?

”Älä minuun koske”

Muutamaa jaetta ennen tämän päivän evankeliumitekstiä Johannes kertoo meille, että Maria Magdalena jäi yksin haudalle itkemään. Hän itki rakkaan Herransa kuolemaa. Tämän naisen Jeesus oli päästänyt irti synnin kahleista. Herra oli antanut hänelle kaikki synnit anteeksi. Ja sitten Jeesus oli hyväksynyt seuraansa hänet, raskaasti rikkoneen ihmisen. Siksi hänen kaikki toivonsa oli ollut Jeesuksessa. Ja nyt yhtäkkiä, pitkäperjantaina Jeesus oli murhattu. Maria oli joutunut ikuisesti eroon Herrastaan, tai niin hän ajatteli. Mitä hän tästä eteenpäin elämällään tekisi? Nyt Herran ruumiskin oli vielä kadonnut. Maria itki Herransa kuolemaa. Hän itki Hänen katoamistaan. Hän itki omaa hämmennystään. Mutta kun hän itkiessään kääntyi, hän näki Jeesuksen ylösnousseena. Hän näki rakkaan Jeesuksensa, jonka oli ristinkuolemassa menettänyt. Synkkä murhe vaihtui äkkiä valtavaan iloon. Maria heittäytyi Jeesuksen jalkoihin, syleili niitä. Varmaan hän huudahti sydämessään: ”Voi Jeesus, älä enää koskaan lähde pois minun luotani! Minä en enää ikinä halua menettää sinua! Sano Jeesus, että taas kaikki on hyvin! Sano, että kaikki on taas niin kuin aina ennenkin, niin kuin silloin, kun Sinä olit meidän kanssamme!”

Mutta Herra sanoo Hänelle: ”Älä minuun koske, sillä en minä ole vielä mennyt ylös Isäni tykö; mutta mene minun veljieni tykö ja sano heille, että minä menen ylös, minun Isäni tykö ja teidän Isänne tykö, ja minun Jumalani tykö ja teidän Jumalanne tykö.” (Joh. 20:17) Mitä nämä Herran sanat tarkoittavat? Eikö Maria saa iloita Herransa ylösnousemuksesta? Haluaako Jeesus jättää hänet yksin, niin ettei hän saa edes koskea rakkaaseen Herraansa? Ei aivan näin. Kun Jeesus sanoo ”älä minuun koske”, hän käyttää sanaa, joka tarkoittaa paitsi koskemista, myös tarttumista, itsensä kiinnittämistä johonkin, taikka jossakin kiinni riippumista. Jeesus siis oikeastaan sanoo Marialle: ”Lakkaa tarrautumasta minuun.” Miksi Hän sanoo näin? Sille on selvä syynsä. Jeesus ei ollut noussut kuolleista sen vuoksi, että Hänen elämänsä jatkuisi nyt maan päällä samalla tavoin kuin Hänen kärsimiseensä ja kuolemaansa asti. Jeesus ei ollut tullut tuomaan takaisin sitä aikaa, jolloin Hän kulki opetuslastensa kanssa, valmistautui kärsimykseensä ja kuolemaansa. Siksi Jeesus esti Mariaa tarrautumasta itseensä niin kuin ennen. Nyt kaikki oli tehty uudeksi, Hänen tehtävänsä oli täytetty. Vanha liitto ja sen laki oli täytetty, uusi liitto ja iankaikkien pelastus valmistettu. Herra oli nyt uudessa ylösnousemusruumiissa, ja Hänen oli määrä nousta Isän luo. Mutta Maria ei kuitenkaan menettäisi Herraansa. Kristus istuisi Isän oikealle puolelle ja olisi oleva omiensa kanssaan joka päivä maailman loppuun asti (Matt. 28:20). Ja tuon ylösnousemuksen päivän iltana Hän kertoisi opetuslapsilleen, miten Hän tulisi olemaan heidän kanssaan.

Ylösnoussut tulee lukkojen läpi

Illalla opetuslapset ovat sisällä talossa. He ovat kuulleet naisilta, että hauta on tyhjä. Pietari ja Johanneskin ovat nähneet sen. He ovat kuulleet, että Maria on nähnyt ylösnousseen Herran. Vielä viimeisinä kaksi Emmauksen tien kulkijaa ovat tulleet kertomaan: Hekin ovat kohdanneet ylösnousseen Herran tiellä. He ovat jopa istuneet Hänen kanssaan ehtoolliselle. Opetuslapset pelkäävät. He pelkäävät, että heitäkin tullaan etsimään, koska he ovat julkisesti viettäneet aikaa Jeesuksen seurassa. He pelkäävät myös kaikkea sitä, mitä päivän aikana on tapahtunut. Se on käsittämätöntä, se ylittää heidän ymmärryksensä. Ja siksi nämä miehet ovat visusti lukinneet talon ulko-oven. Sisäovenkin he ovat laittaneet säppiin. Mutta juuri nyt, kun Emmauksen tien kulkijat vielä puhuvat kokemastaan, Jeesus itse tulee heidän luokseen (Luuk. 24:36). Siinä Hän nyt seisoo heidän keskellään.

Ylösnoussutta Jeesusta eivät pidättele mitkään lukot tai ovet. Ei Hän ole mikään henki taikka aave, niinkuin opetuslapset peloissaan luulevat (Luuk. 24:37). Herra on tässä ruumiissaan, ja Hänen ruumiinsa on aivan todellinen ja käsin kosketeltava. Tämän Mariakin oli aamulla huomannut, kun hän kohtasi Jeesuksen. Ja kuitenkin tässä ylösnousemusruumiissaan Herra voi astua heidän keskelleen vaikka lukittujen ovien läpi. Niinhän Hän oli tullut myös ulos haudasta samana aamuna. Ei Jeesuksen ollut tarvinnut repiä rikki noita käärinliinoja, jotka oli tiiviisti kääritty Hänen ruumiinsa ympärille. Ei, vaan ylösnoussut Herra – vaikka Hänellä oli todellinen ruumis – Hän tuli käärinliinojen läpi. Siksi opetuslapset olivatkin nähneet nuo käärinliinat siellä siististi paikallaan. Eikä Ylösnoussut myöskään tarvinnut enkeliä vierittämän haudan kiveä pois, että pääsisi sieltä ulos. Ei, vaan Herra tuli kiven läpi. Enkeli vieritti kiven pois siksi, että kaikki näkisivät: ”Ei hän ole täällä, hän on noussut ylös.” (Luuk. 24:6) Ja nyt Jeesus tulee samalla tavalla opetuslastensa luo, ovienkin läpi. Tällaista on Herran oleminen Hänen ihmeellisessä ylösnousemusruumiissaan. Hänen ylösnousemusruumiinsa on kyllä aivan todellinen, suuri ja vahva. Mutta silti Hän tässä ruumiissaan voi kulkea vaikka kovan kiven taikka kiinteän puisen oven läpi. Ylösnousemusruumiissaan Herra voi myös ilmestyä minne Hän tahtoo.

Jeesuksen haavoissa on rauha opetuslapsille…

Kun Jeesus näin tulee opetuslasten luo, mitä Hän sanoo heille? Miehet vapisevat pelosta, ja Jeesus sanoo: ”Rauha teille!” Tämä Jeesuksen tervehdys oli tyypillinen itämainen tervehdys. Tällä tavalla usein taloon tullessa (Luuk. 10:5) tai sieltä lähdettäessä toivotettiin rauhaa. Mutta kun Jeesus sanoo nämä sanat, ne ovat enemmän kuin vain tällainen inhimillinen tervehdys. Hänhän sanookin toisessa kohdassa: ”Rauhan minä jätän teille: minun rauhani – sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.” (Joh. 14:27) Jeesuksen sanat antavat opetuslapsille sen, mistä ne puhuvat: Hänen rauhansa.

Samalla Jeesus myös opettaa rakkaita apostoleitaan tästä rauhasta. Herra ei jätä opetuslapsia pohtimaan, ovatko he ymmärtäneet tämän rauhan oikein. Hän ei jätä heitä miettimään, osasivatko he ottaa sen riittävän tehokkaasti vastaan. Jeesus osoittaa opetuslapsille ensinnäkin, mihin tämä rauha perustuu. Samalla Hän näyttää heille myös, mistä se on saatavissa.

Kun Herra sanoo opetuslapsille, ”Rauha teille!”, Hän näyttää heille haavansa. Rauha perustuu Hänen haavoihinsa. Tämä rauha ei tarkoita ainoastaan sitä, että opetuslapset saisivat sydämeensä rauhallisen mielen. Tämä rauha on rauha Jumalan kanssa. Rauha Jumalan kanssa tarkoittaa sitä, että vihollisuus ihmisen ja Jumalan välillä on poistettu. Ihmiset ovat kyllä vihanneet Jumalaa ja ansainneet itselleen iankaikkisen rangaistuksen, kadotuksen. Opetuslapsetkin ovat lupauksistaan huolimatta hylänneet Jeesuksen yksin kärsimään ja kuolemaan. He ovat jopa kieltäneet Herransa. He ovat syntisiä miehiä. Mutta Jumala on rakastanut maailmaa ja luomiaan ihmisiä niin paljon, että Hän on laittanut synnin kaamean rangaistuksen mieluummin oman Poikansa kuin ihmisten päälle. Kristuksen ristin haavoissa tuo syntitaakka on nyt sovitettu. Hänen haavoissaan meidät kaikki syntiset on sovitettu Jumalan kanssa, aivan riippumatta meistä itsestämme. Siksi Kristuksen haavoissa on Jumalan ja maailman välille on valmistettu rauha. Tätä Hän tarkoittaa, kun Hän näyttää kätensä ja kylkensä oppilailleen.

Samalla Jeesus myös näyttää, miten tästä rauhasta Jumalan kanssa voidaan tulla osalliseksi aivan henkilökohtaisesti. Siitä tullaan osalliseksi Hänen haavoitetun ruumiinsa ja haavoista vuotaneen verensä kautta. Missä Hänen ruumiinsa ja verensä siis on, siellä myös Hänen rauhansa on tarjolla. Tätä Jeesus haluaa nyt opetuslapsilleen painottaa. Hän on kohta menossa takaisin taivaallisen Isänsä luo, mutta Hän ei jätä Maria Magdalenaa tai muita opetuslapsia yksin. Hänen tehtävänsä maailmassa – syntien sovitus ristinkuolemassa ja ylösnousemuksessa – se on nyt kertakaikkisesti suoritettu. Rauha Jumalan ja ihmisten välillä on valmistettu. Ja sen voi nyt saada ottamalla vastaan Hänen haavoitetun ruumiinsa ja verensä. Siinä Hän on itse omiensa kanssa. Siksi Marian tai muiden opetuslasten ei tarvitse enää yrittää tarrautua Hänen läsnäoloonsa siten, kuin aiemmin Hänen alennustilansa aikana. Tässä on enemmän! Tässä on voitto kuolemasta! Tässä on syntien sovitus Hänen ruumiissaan ja veressään! Siksi Jeesus ei enää sano: ”lakkaa tarrautumasta minuun.” Nyt opetuslapset saavat Tuomaan kanssa vapaasti ojentaa kätensä ja koskettaa Herran haavoitettua ruumista käsillään. Aina yhteen kokoontuessaan he saavat seurakuntana ottaa suullaan vastaan Hänen tosi ruumiinsa ja verensä. Herra tahtoo, että he oikein koskettavat häntä näin, sillä siinä Hän saa saarnata heille rauhaa. Syntien sovituksen evankeliumin rauhaa. Ja kun Hän sitä saarnaa, siinä saarnassa tämä rauha annetaan todellisesti heille.

… ja meille

Ja näin rakas Herra Jeesus tahtoo tehdä meillekin. Kun Kristus nousi ylös kuolleista, Hän astui suuren kiven läpi ulos haudasta. Ja silloin, Hänen ihmeellinen ylösnousemusruumiinsa oli hetken tuossa haudan kovassa kivessä. Kun Herra tuli ovien läpi opetuslasten lukittuun huoneeseen, Hänen ihmeellinen ylösnousemusruumiinsa oli hetken tuossa oven puussa. Ja nyt aivan samalla tavalla Hänen ihmeellinen ruumiinsa ja verensä voivat todellisesti olla läsnä myös ehtoollisen leivässä ja viinissä. Siksi leipä ja viini – Hänen sanansa kautta – ovat Hänen tosi ruumiinsa ja verensä. Ja haavoitetussa ruumiissaan ja veressään Herra Kristus tarjoaa rauhansa, aivan todellisesti.

Siksi, kun pastori ehtoollisliturgiassa laulaa ”Herran rauha olkoon teidän kanssanne”, niin tämä ei ole vain jokin sellainen mukava tervehdys, että ”toivottavasti teillä on kivaa siellä kirkonpenkissä.” Ei, vaan tässä Herra itse puhuu. Kristushan on kutsunut apostolit ja antanut heille oman rauhansa. Apostolit Herra on käskenyt saarnaamaan evankeliumia ja jakamaan Hänet itsensä ehtoollisen sakramentissa Hänen rakkaan seurakuntansa syntien anteeksiantamiseksi. Tämän saman apostolisen viran kautta Herra saarnaa tänään sinullekin rauhaansa. Älä siksi keskity ehtoollisliturgiassakaan pastoriin, esimerkiksi siihen, onko hänen lauluäänensä aivan vireessä tai muuta sellaista. Keskity Herran sanaan! Ota nämä sanat vastaan Herralta itseltään: ”Herran rauha olkoon teidän kanssanne.” Katso kuitenkin sitä, mitä pastori käsillään tekee. Nimittäin kun nämä sanat lauletaan, pastori kohottaa ehtoollisaineita, jotka Kristuksen Sanan kautta ovat nyt Hänen ruumiinsa ja verensä. Rauhaa toivottaessaan Herrakin näytti opetuslapsilleen haavoitetut kätensä ja kylkensä. Näin Hän osoitti, mihin tämä rauha perustuu ja mistä sen saa. Aivan samalla tavalla Hän tekee nytkin. Pastorin kautta Herra näyttää nyt sinullekin, että tässä – Hänen ruumiissaan ja veressään – on sinullekin tarjolla tänään Hänen rauhansa. ”Herran rauha olkoon teidän kanssanne.” Katso siis Hänen ristinsä puun hedelmään ja tule sinäkin tänne ottamaan se uskossa vastaan. Silloin Herran rauha on sinun kanssasi.

Se tarkoittaa, että sinulla on rauha Jumalan kanssa: Herra on jo laittanut sinun syntisi Kristuksen päälle. Niiden tähden Hänen ruumiinsa on jo haavoitettu. Sinun syntisi on sovitettu. ”Se on täytetty.” (Joh. 19:30) Ja kun sinä tulet näin osalliseksi rauhasta Jumalan kanssa, siitä seuraa myös ihmeellinen rauha, jonka Herra antaa sinun sydämeesi. Se on hengellistä sydämen rauhaa. Tämä rauha ei riipu siitä, tuntuuko ulkoisessa elämässäsi kaikki rauhalliselta. Tämä Herran rauha tulee nimittäin sinnekin, missä mitään rauhaa ei näytä olevan. Se on Jumalan rauhaa, joka ylittää kaiken ymmärryksen (Fil. 4:7). Se on jumalallista iloa, joka Kristuksessa murtautui opetuslastenkin pelon keskelle, niin kuin sana sanoo: ”Ja sen sanottuaan hän näytti heille kätensä ja kylkensä. Niin opetuslapset iloitsivat nähdessään Herran.” (Joh. 20:20) Tämän kaiken Herra Kristus tahtoo meillekin tänään antaa. Tulkaamme siksi nyt yhdessä ottamaan Hänen lahjansa vastaan. Ojentakaamme kätemme koskettamaan tämän ihmeellisen rauhan lähdettä, Herran haavoitettua ruumista ja verta. Tulkaamme uskossa nauttimaan ne syntiemme anteeksiantamiseksi ja ikuiseksi elämäksemme. Ja nouskaamme ylistämään kolmiyhteistä Jumalaa Hänen armostaan, Nikean uskontunnustuksen mukaan.

(Saarna on pidetty Samuelin seurakunnassa Lahdessa sekä Heinolan jumalanpalvelusyhteisössä 7.4.2013.)