1. paastonajan sunnuntai (1. vsk), Hepr. 4:14-16

Pitäkäämme kiinni tunnustuksesta!

Tämän päivän epistolassa Herra esitää meille apostolinsa kautta kehotuksen. Apostoli kirjoittaa. ”Pitäkäämme kiinni tunnustuksesta!” Tämän ajatuksen äärellä me kysymme nyt kolme kysymystä:

  1. Mitä kristillinen kirkko tunnustaa?
  2. Mihin tunnustusta tarvitaan?
  3. Mitä tunnustamisesta seuraa?

1. Mitä kristillinen kirkko tunnustaa?

Kun puhutaan tunnustamisesta, tällä sanalla taidetaan aika usein tarkoittaa pahojen tekojen ja virheiden myöntämistä. Etusivun uutinen julistaa: ”Pankkiryöstäjä tunnusti tekonsa”. Tai sitten on lapsi, joka hiipii keittiön kaapille ja ottaa sieltä salaa pipareita. Kun äiti sitten huomaa herkkujen kadonneen, hän tiukkaa lapselta: ”Tunnusta pois!” Aivan oikein: tunnustaminen tarkoittaa tällaista pahojen tekojen myöntämistä. Meilläkin on jokaisen messun alussa synnintunnustus. On oikein hyvä, että kun tulemme Pyhän Jumalan läsnäoloon, niin ensin tällä tavalla tunnustamme Hänelle surkean tilamme ja saamme Häneltä synninpäästön.

Mutta meidän kristillinen uskomme ei jää synnintunnustukseen. Kristilliseen tunnustamiseen liittyy usko syntien sovitukseen. Tunnustus sanoo: Jumala on lähettänyt Vapahtajan sovittamaan sinun syntisi! Tämän päivän epistolatekstissä Herra puhuu tunnustamisesta. Kun Hän puhuu tunnustamisesta, Hän on ensin kirjoituttanut, mitä tunnustetaan: ”Kun meillä siis on suuri ylimmäinen pappi, läpi taivasten kulkenut, Jeesus, Jumalan Poika, niin pitäkäämme kiinni tunnustuksesta.” (Hepr. 4:14) Uskon ja tunnustuksen sisältönä on Herra Jeesus. Ja katso mitä ihania asioita Hänestä sanotaan: Hän on Jumalan Poika. Hän on siis itse Jumala, ennen aikojen alkua Isästä syntynyt (Joh. 1:1). Ja kuitenkin Hänestä sanotaan, että Hänen nimensä on Jeesus. Hän on siis juutalainen mies, toisin sanoen ihminen. Näin kristillinen kirkko tämän lyhyen jakeenkin perusteella tunnustaa uskonsa Jeesukseen Kristukseen, joka on yhtä aikaa ihminen ja Jumala.

Tästä ihmeellisestä Herrasta sanotaan myös, että on ylipappi. Mitä tämä tarkoittaa? Tämä kohta on helpompi ymmärtää, kun muistamme, mikä oli ylipapin tehtävä Israelin temppelissä. Kolmannessa Mooseksen kirjassa kerrotaan, että ylipapin tärkeänä tehtävänä oli kerran vuodessa, suurena sovituspäivänä teurastaa syntiuhrikauris koko kansan syntien sovittamiseksi. Hän teurasti sen alttarilla, joka oli siellä temppelin esipihalla. Sieltä ylipappi sitten kulki uhrieläimen verta kantaen temppelin sen osan läpi, jota sanottiin ”pyhäksi”. Hän kulki pyhän läpi, sinne esiripun taakse, ”kaikkeinpyhimpään”. Siellä hän uhrasi uhriveren Herran liitonarkun päällä olevalle armoistuimelle ja sen eteen. Näin Jumala oli säätänyt, että tämän uhriveren kautta suoritettaisiin sovitus israelilaisten synneistä ja rikoksista, olivatpa ne millaiset tahansa. Tämän uhrin kautta Israelin synnit olivat sovitetut, anteeksiannetut, ja Jumala saattoi pitää heidät omana rakkaana kansanaan. (3. Moos 16)

Nyt Jeesuksesta Kristuksesta sanotaan, että Hän on tällainen ylipappi. Hän on vieläpä suuri ylipappi, siis suurempi kuin kaikki Israelin tavalliset, kuolevaiset ylipapit. Herra Kristus on Jumalan iankaikkinen Poika, Herra itse. Koska Jeesus on siis ylipappi, Hän uhraa syntiuhrin. Mutta Hän on siitä merkillinen pappi, että Hän on samalla itse myös uhri. Hän on uhrannut itsensä, että saisi antaa anteeksi sinun kaikki syntisi ja lankeemuksesi. Missä Hän on tehnyt tämän? Golgatan ristillä, ristin uhrialttarilla. Näin me Hänestä tunnustamme. Tunnustus ei kuitenkaan jää Herran kuolemaan. Ei, vaan se sanoo: ”Kun meillä siis on suuri ylimmäinen pappi, läpi taivasten kulkenut, Jeesus, Jumalan Poika”. (Hepr. 4:14a) Jeesus Kristus on kulkenut läpi taivasten. Herra Jeesus ei siis ole jäänyt kuolemaan, vaan Hän on voittanut sen. Hän on noussut ylös kuolleista. Ja aivan kuin temppelin ylipappi kulki uhriveren kanssa temppelin ”pyhän” osan läpi sinne kaikkeinpyhimpään, Jumalan läsnäolon paikkaan, aivan samoin nyt myös Herra Kristus on astunut ylös taivaisiin. Uhrattuaan itsensä täydelliseksi sovitusuhriksi, Herra Jeesus on noussut täältä maan päältä ylös, kulkenut läpi taivasten, Taivaallisen Isän eteen. Mitä Hän on tullut sinne tekemään? Hän on tullut tuomaan uhrinsa Jumalan, Isänsä läsnäoloon. On kuin Hän sanoisi: ”Katso, Isä, näitä haavojani! Minä olen nyt vuodattanut ristin uhrialttarilla vereni heidän tähtensä! Minä olen sovittanut kaikkien heidän kaikki syntinsä. Minä olen tehnyt niin, että saisin itse tunnustaa heidät Sinun lapsiksesi, Sinun pyhäksi kansaksesi, omiksi veljikseni ja sisarikseni!”

Näin kristillisen Kirkon tunnustuksen keskuksessa on Jumalan Poika, ihminen Jeesus Kristus, joka on koko maailman syntien sovittaja, kuoleman voittanut ja taivaaseen astunut Herra.

2. Mihin tunnustusta tarvitaan? Opin ykseyden ilmaus

Nämä kaikki asiat ovat meillä kirjoitettuna pyhässä Raamatussa. Monesti ehkä ajatellaan, että Raamattua voidaan tulkita eri tavoin. Kuulin hiljattain erään herätysliikevaikuttajan sanovan, että se on vain hyvä, että seurakunnassa kaikilla on vähän eri näkemykset Raamatusta. Että se on sellaista rikkautta. Nykyään moni myös ajattelee, että olisi ylpeyttä väittää tietävänsä, mitä Jumalan sana sanoo, tai mitä Raamatun sana tarkoittaa. Mitä tästä pitäisi ajatella? Näissäkin kysymyksissä meitä auttaa se, mitä sana sanoo tunnustuksesta.

Raamatun käyttämä sana ”tunnustaa” – ὁμολογέω (homologeo) – merkitsee ”yhtäpitävästi puhumista”, ”yhtä mieltä olemista”. Tällä tavalla Jumalan sana siis edellyttää, että uskon ja tunnustamisen sisältö on yksi. Eikä olekaan olemassa montaa kristillisen uskon sisältöä, vaan yksi ainoa. Sinä voit tunnustaa uskosi lyhyesti, niin kuin jo ensimmäiset kristityt uskossa tunnustivat: ”Jeesus on Herra” (1. Kor. 12:3), ”Jeesus Kristus on Jumalan Poika”. Näissä lyhyissä tunnustuksissa on sanottu kaikki olennainen. Tai sitten tunnustuksesi voi olla pidempikin, niin kuin se, jonka opimme rippikoulussa: ”Minä uskon Jumalaan, Isään kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan luojaan. Ja Jeesukseen Kristukseen… Ja Pyhään Henkeen…” Täällä messussa lausumme vielä pidemmän ja yksityiskohtaisemman tunnustuksen, Nikean-Konstantinopolin tunnustuksen. Meidän luterilaisten päätunnustus – näiden vanhan kirkon tunnustusten lisäksi – on Augsburgin tunnustus vuodelta 1530. Se on ihana ja evankeliumintäyteinen kirja. Sitten meillä on myös muut tunnustuskirjat, joissa samaa uskoa opetetaan vielä tätäkin yksityiskohtaisemmin. Mutta kaikissa näissä uskon ja tunnustuksen sisältö on aina sama: yksi Jumala, Isä ja Poika ja Pyhä Henki ja Hänen armollinen työnsä meitä syntisiä kohtaan. Oli tunnustuksesi miten suppea tai laaja tahansa, se sisältää aina saman asian: Jeesus on Herra! Hän on Jumalan Poika, ja kuitenkin ihmiseksi tullut. Hän on synnitön, ja kuitenkin meidän syntiemme tähden synniksi tehty. Hänet on noiden syntiemme tähden ristiinnaulittu, ja kuitenkin Hän nyt elää. Hän on Vapahtaja, Hän on Jumalan Sana. Jos nyt kysytään, mihin tällaista tunnustusta tarvitaan, niin tähän voidaan vastata ainakin seuraavasti: uskontunnustus alleviivaa ja opettaa ykseyttä kristillisessä uskossa ja siinä pelastuksen opissa, joka on Kristuksessa.

Mutta ei tämä tunnustuksesta kiinni pitäminen ole vain jokin muodollisuus; ei kyse ole siitä, että kunhan vain muodollisesti hyväksyt nämä oppilauselmat, niin sitten saat nimesi seurakunnan jäsenrekisteriin. Ei, vaan tunnustuksen sisältönä on Jumalan työ sinun hyväksesi. Tunnustus ilmaisee myös, miten nämä kaikki Jumalan pelastuksen lahjat tulevat nimenomaan sinulle ja minulle aivan henkilökohtaisesti. Tunnustuksessa me lausumme Raamatun sanan mukaan, millä tavalla ylipappimme Jeesus Kristus on tullut meille omistettavaksi. Apostolihan sanoo: Kun meillä siis on suuri ylimmäinen pappi… pitkäämme kiinni tunnustuksesta” Tässä sanassaan Herra nyt oikein kysyy sinulta: Onko sinulla tätä ylimmäistä pappia? Onko sinulla tätä Jeesusta? Älä unohda, että sinä olet kerran saanut Hänet kerran omaksesi! Pyhässä kasteessa Herra Jeesus on tullut sinun luoksesi. Hän on peittänyt sinun synnin tahraaman asusi omalla itsellään, olet pukeutunut Kristukseen (Gal. 3:27). Voi olla, että sinä olet elämäsi matkan varrella riisunut hänet pois, valinnut mieluummin omat vaatteesi. Mutta Jeesus Kristus on sinut kerran kasteessa pukenut ja Hän tahtoo pukea sinut jälleen. Eikä Hänen pukunsa ole mikään tavallinen puku. Se tarkoittaa, että sinut on puettu Hänen pyhyydellään ja vanhurskaudellaan! Hän, puhdas ja synnitön Kristus Jeesus tahtoo antaa sinun syntisi anteeksi! Usko siis Jeesukseen, niin sinulla on Hänet ja kaikki Hänen lahjansa!

3. Mitä tunnustamisesta seuraa?

Jos sinä nyt tunnustat, että uskot tähän Herraan Jeesukseen Kristukseen, ja ylistät Häntä maailman kuullen, niin mitä siitä seuraa? Ensinnäkin siitä seuraa risti ja kärsimys. Kun sinä opit tuntemaan Kristuksen ja tunnustat Hänet Herraksesi, saat kimppuusi myös perkeleen, joka ahdistaa sinua. Hän ei helpolla tahdo päästää sinusta irti. Ihmisiltä saat osaksesi hymähtelyä, voi olla, että piposi arvioidaan liian kireäksi. Mutta muista silloin: jos olet Jeesuksen oma ja Hänen palvelijansa, niin tämä kaikki kuuluu asiaan. Herrahan sanoo: ”Jos maailma teitä vihaa, niin tietäkää, että se on vihannut minua ennen kuin teitä.” (Joh. 15:18) Jeesus on itse ollut kaikessa kiusattu samalla lailla kuin sinäkin, kuitenkin ilman syntiä. Hän on suostunut vihollisen kiusattavaksi erämaassa. Häntä on kiusattu Getsemanessa, sitten Golgatan ristillä. Jeesus tuntee sinun kiusaamisen kokemuksesi, Hän tuntee sinun sisäiset kiusauksesi, kaiken sinun vaivasi. Sinulla on Herra, joka säälii ja ymmärtää sinua. Ja sitten: jos tunnustat tämän Jeesuksen Kristuksen Herraksesi, jos sinulla on Hänet ja sinä olet Hänen omansa, Hänen palvelijansa, niin silloin sinulla on myös kaikki se, mitä tämä Hän on Golgatan uhrialttarilla ansainnut. Kristus on voittanut synnin, kuoleman ja perkeleen kiusaukset! Siksi ristin, monenlaisten kiusausten ja vaivankin läpi sinun elämääsi loistaa nyt varma voitto tästä kaikesta. Sinulle loistaa iankaikkinen elämä Kristuksessa!

Eikö tästä ihanasta evankeliumista synny ylistyksen mieli? ”Herra on hyvä! Tämän kaiken Hän on minun vuokseni tehnyt!” Ja juuri siksi Raamattu käyttääkin Herran hyvyyden tunnustamisesta sanaa ὁμολογέω (homologeo). Se tarkoittaa paitsi juuri tällaista yhdessä lausumista ja tunnustamista, se tarkoittaa myös ylistämistä. Siksi aina kun ääneen julistamme Herran hyvyyttä uskontunnustuksessa, me aina yhdessä ylistämme Häntä! Kun sinäkin näin omassa elämässäsi tunnustat ja kehut Herraasi Kristusta, ja kun me täällä yhdessä teemme niin, sanoma Hänen hyvyydestään leviää. Näin sana Kristuksesta synnyttää uutta elämää ja uutta ylistystä aina uusissa Herralle rakkaissa ihmisissä.

Lopuksi

Pitäkäämme mekin siis kiinni tunnustuksesta! κρατῶμεν τῆς ὁμολογίας (kratomen tes homologias) – siis tarttukaamme tähän tunnustukseen kiinni ja pitäkäämme siitä jatkuvasti ja kaikin voimin kiinni. Miten? Uskossa Herraamme ja Vapahtajaamme Jeesukseen Kristukseen. Uskossa meidän syntiemme ja kaikkien kiusaustemme kärsijään, joka on antanut itsensä sovitusuhriksi niiden tähden. Me pidämme kiinni tunnustuksesta, kun uskomme Häneen, itsensä uhranneeseen ylipappiin, joka on noussut kuolleista ja kulkenut läpi taivaiden, ja istuu nyt Isän oikealla puolella. Siellä Herra Kristus juuri nytkin rukoilee sinun puolestasi. Hän tietää sinun kiusauksesi, sillä Hän on itse ollut kaikessa kiusattu. Hän tietää sinun lankeemuksesi, koska Hän on kantanut ne kaikki. Ja nyt Hän rukoilee, että tämän kaiken keskellä voisit pitää kiinni Hänen sanastaan. Pidä siitä kiinni, sillä silloin pidät kiinni Hänestä itsestään. Ja kun niin teet, Hän on sinun luonasi ja pitää itse sinusta kiinni. Kun Jeesus saa olla Herrasi, Hän tunnustaa sinut Isän Jumalan edessä omakseen (Matt. 10:32). Silloin sinulla on iankaikkinen elämä. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuel-yhteisössä Lahdessa 17.2.2013.)