Kynttilänpäivä (1. vsk), 2. Kor. 3:18–4:6

Uusi luominen – kertakaikkinen ja jatkuva

Uusi luominen on kertakaikkinen

Maailman luomisen alusta Jumalan sana ilmoittaa: ”Alussa loi Jumala taivaan ja maan. Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä. Ja Jumala sanoi: Tulkoon valkeus. Ja valkeus tuli.” (1. Moos. 1:1–3)

Sinun hengellisen elämäsi alussa tapahtui jotakin samankaltaista. Tästä sana ilmoittaa: ”Sillä Jumala, joka sanoi: ’Loistakoon valkeus pimeydestä’, on se, joka loisti sydämiimme, että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoissa, levittäisi valoansa.” (2. Kor. 4:6) Toisin sanoen, ennen kristityksi tuloasi sinä – Jumalan kauniisti luoma ihminen – elit lankeemuksen ja synnin vallassa. Ehkä elämäsi tosin näytti olevan täynnä sisältöä, rikkauttakin. Todellisuudessa elämäsi oli kuitenkin niin kuin maa luomisen alussa: se oli autio ja tyhjä, kaaoksen tilassa. Sinä elit vailla valoa (Ef. 5:8a), pohjattoman syvyyden äärellä. Mutta silloin Jumala, sinun Luojasi sanoi: ”Loistakoon valkeus pimeydestä.” (2. Kor. 3:6) Hän, elämäsi luoja ja synnyttäjä, synnytti sinut, synnin tähden kuoleman valtaan joutuneen ihmisen uudestaan, teki sinusta uuden luomuksen (2. Kor. 5:17). Sinun elämääsi, joka oli ollut pimeyden vallassa, tulvi nyt Jumalan iankaikkinen kirkkaus.

Miten tämä kaikki saattoi tapahtua? Se tapahtui niin kuin maailman luominen alussa. Se tapahtui siten, että Jumala sanoi. Sanallaan Hän käski valon tulla ja täyttää sen, mikä oli ollut valon puutetta, pimeyttä. Ensin Hän lähetti ainokaisen Poikansa, elävän Sanan, Kristuksen maailmaan (Joh. 1:1, 14). Isä lähetti Poikansa koko maailman syntien ja siis myös sinun syntiesi sovittajaksi, sinun lunastajaksesi ja kuolemasi voittajaksi (vrt. 1. Kor. 1:23; 2:2). Kun Kristus sitten oli elämässään, kärsimisessään ja ristinkuolemassaan täyttänyt koko lunastustyön, lähetti Hän puolestaan omat lähettiläänsä, apostolit. Hän lähetti heidät saarnaamaan Häntä, Kristusta Jeesusta Herrana (2. Kor. 4:5). Hän lähetti heidät saarnaamaan Jumalan sanaa puhtaasti ja muuttamattomana, niin kuin apostoli tässä kirjoittaa: ”Sentähden, kun meillä on tämä virka sen laupeuden mukaan, joka on osaksemme tullut, me emme lannistu, vaan olemme hyljänneet kaikki häpeälliset salatiet, niin ettemme vaella kavaluudessa emmekä väärennä Jumalan sanaa, vaan julkituomalla totuuden me suositamme itseämme jokaisen ihmisen omalletunnolle Jumalan edessä.” (2. Kor. 4:1–2) Kristus siis lähetti apostolit saarnaamaan, että juuri Hänessä koko maailman synti on täysin nielty. Yhä tänäänkin Kristus saarnauttaa tämän saman ja muuttumattoman, uutta luovan ja pelastavan sanansa, että ”hän on käynyt kuolemaan ottaakseen pois syntisi ja noussut kuolleista tuhotakseen ja hävittääkseen synnin.” Niinpä sinulla ja kaikilla Kristukseen uskovilla on nyt lohdutus ja saat olla tästä niin varma, kuin olisit sen itse tehnyt, (Hedberg, F. G.: Ainoa autuuden tie. 3. Katumus ja parannus. Sivu 31) ja vielä varmempikin. Kristus lähetti apostolinvirkansa kantajat myös kastamaan sinut Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Kasteessa Hän yhdisti uutta luovan ja pelastavan sanansa veteen. Siksi – niin kuin alussa – myös sinun kasteesi päivänä Hänen Henkensä liikkui kastevetten päällä ja vedessä. Siksi kaste toi sinulle syntien anteeksiannon, vapautti sinut kuoleman ja perkeleen vallasta sekä antoi sinulle iankaikkisen autuuden (Vähä katekismus. Pyhän kasteen sakramentti, 6).

Tällä tavalla Jumalan sanan ja pyhän kasteen välityksellä Hänen evankeliuminsa iankaikkinen valo loisti sinun elämääsi. Näin Jumala ikään kuin ”loisti” ainoan Poikansa Kristuksen sinun sydämeesi, Hänet, joka itse on totinen valkeus ja maailman valo (Joh. 1:9; 8:12), ja jonka kasvoissa Jumalan kirkkaus loistaa. (2. Kor. 4:6) Sanan ja kasteen ihanissa armonvälineissä sinulle lahjoitettiin Pyhä Henki, joka sinussa, evankeliumia kuullessasi, vaikutti uskon Kristukseen. (Augsburgin tunnustus, V Kirkon virka.) Tämä lahjana saamasi usko otti sitten vastaan Kristuksen, koko maailman syntien sovittajan (1. Joh. 2:2) sekä Hänessä koko syntivelkasi anteeksiannon. Tämä usko otti vastaan Kristuksen, joka on Jumalan kuva (2. Kor. 4:4; Hepr. 1:3). Sen vuoksi, kun sinä tällä tavalla uskon kautta sait nähdä Hänet, sait tulla näkemään myös Hänen taivaallisen Isänsä (Joh. 14:9). Kristuksessa pääsit vapaaksi kuolemasi pimeydestä ja tulit tuntemaan Jumalan iankaikkisen elämän vapauden ja kirkkauden.

Huomaatko nyt? Niin kuin maailman luominen alussa tapahtui kertakaikkisesti, niin myös kaikki tämä, sinun, itsessäsi kuolleen ihmisen uusi syntyminen ja uusi elämä tuli todeksi kertakaikkisesti, uudestisyntymisessäsi sanan ja kasteen kautta (Joh. 3:3, 5; 1. Piet. 1:23; Tiit. 3:5). Alussa Jumala loi taivaan ja maan, ja sanoi sitten: ”tulkoon valkeus”. Juuri Hän loi myös sinut ja valaisi sitten sydämesi sillä hengellisellä valolla, joka loistaa Hänen Poikansa Kristuksen kasvoissa. Näin Jumala on kutsunut sinut pimeydestä ihmeelliseen valoonsa (1. Piet. 2:9). Pojassaan Hän on aivan kertakaikkiaan siirtänyt sinut kuoleman pimeydestä ikuisen elämän valoon. Saat elää tässä ihmeellisessä valossa, sillä elät Kristuksessa, joka on maailman Valo. Siksi sinä saat myös kuulua siihen autuaaseen joukkoon, jota pyhä Raamattu kutsuu valon lapsiksi (1. Tess. 5:4–11).

Uusi luominen jatkuu vielä

Mutta me kuulimme myös, että apostoli kirjoittaa: ”Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki.” (2. Kor. 3:18) Jos ja kun sinun uusi syntymäsi ja valoon tulemisesi on siis jo kertakaikkisesti tapahtunut, mitä varten sana sitten sanoo, että me ”muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen”? Eikö tällaisen muuttumisen edellytyksenä ole, että sinussa on myös jotakin, mikä ei ole vielä täydellisesti muuttunut kirkkaudesta kirkkauteen, ja jonka siksi on vielä mahdollista muuttua?

Moni täällä tietää hyvin omasta elämästään, mitä Pyhä Henki tässä tarkoittaa. Ehkä juuri sinäkin tiedät sen: Sinussa on myös muuta kuin valoa. Sinulla on ajatuksia ja tunteita, jotka eivät ole peräisin Jumalasta, eivätkä siksi myöskään kestä Hänen valoaan. Nuo ajatukset ja tunteet tahtoisivat myös aivan aktiivisesti vetää sinua sinne, missä Jumalan valo ei loista. Ja koska nuo ajatukset ja tunteet ovat sinun ajatuksiasi ja tunteitasi, et voi myöskään panna niitä kenenkään muun syyksi. Ehkä useimmiten pyrit taistelemaan sellaisia vastaan. Toisinaan sinusta taas tuntuu, ettet mitenkään jaksaisi tai edes haluaisi yrittää vastustaa niitä. Siksi myös lankeat aivan käytännössä toimimaan niiden mukaan. Sellaisissa tilanteissa koet kiusausta rauhoitella itseäsi: ”Ei se mitään, eihän tuo nyt ainakaan niin kovin suuri synti ollut.” Kuitenkin samalla tiedät sisimmässäsi, että tällainen rauhoittelu johtaa väärään rauhaan. Sellainen on vain ongelmasi kätkemistä valolta.

Näin sinä huomaat, että merkillisellä tavalla elät kahtalaisessa todellisuudessa: Yhtäältä olet kyllä varmasti ja kertakaikkisesti tullut Jumalan lapseksi. Kristuksessa sovitettuna ja anteeksi saaneena olet siirretty pimeydestä valoon. Kuitenkin toisaalta sinussa on vielä jäljellä myös vanha, lihallinen ihmisesi. Ehkä sinä olet yrittänyt kovasti parannella ja korjata tätä lihaasi. Olet kuitenkin joutunut huomaamaan: se on turhaa. Lihan mieli ei nimittäin ole paranneltavissa. Apostoli kirjoittaakin: ”Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei”. (Room. 7:18) Ja vielä: ”lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan.” (Room. 8:7) Lihalliseen luontoosi ei tepsi parantelu, ainoastaan kuolettaminen, hukuttaminen.

Mutta hukutettu tämä vanha, lihallinen ihmisesi onkin! Se on tapahtunut jo kerta kaikkiaan, pyhässä kasteessa. Kasteessa on kertakaikkisesti tapahtunut myös se, mistä kuulimme: olet syntynyt uudesti. Näinhän Pyhä Henki saarnaa: ”Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut? Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niinkuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman.” (Room. 6:3–4)

Kun nyt tästä uudesta syntymästäsi ja uudesta elämästäsi huolimatta vanha lihasi yrittää päivittäin nousta uudestaan kiusaamaan sinua langettaaksesi sinut, sinulla on juuri tässä voimallinen apu sitä vastaan. Mikä se apu on? Se apu ei ole vaivasi kieltäminen tai vähätteleminen, vaan sen tuominen valoon. Miten se tapahtuu? Se tapahtuu ensin tunnustamalla syntisi Jumalan edessä ja sitten uskomalla evankeliumin sana. Kuule se sana nytkin: ”Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan” (1. Tim. 1:15b). Kun sinäkin nyt siis vielä olet paitsi kristitty myös syntinen, käytä synnin hädässäsi rohkeasti rippiä, Kristuksen asettamaa väkevää evankeliumin välinettä. Siinä Hän itse tahtoo sananpalvelijansa korvan välityksellä kuulla sinun synnintunnustuksesi. Siinä Hän tahtoo myös sananpalvelijansa suun kautta julistaa kaikki synnit annetuiksi Hänen lunastustyönsä perusteella (Matt. 16:19; 18:18; Joh. 20:22–23). Ripissä Herra itse kuulee ja Herra itse julistaa. Älä siksi enää arkaile välikappaleena toimivaa paimenviran kantajaa. Keskity Kristuksen työhön ja usko lujasti, että näin syntisi on annettu anteeksi taivaassa, Jumalan edessä. (Vähä katekismus. Miten tietämättömiä on neuvottava ripittäytymään, 16.) Tuo syntisi Herrasi valoon! Silloin ne tämän ihanan ripin välineen kautta voidaan uudestaan hukuttaa pyhän ja yhä voimassa olevan kasteesi veteen! Näin sinä elät parannuksessa ja pysyt kasteen armossa.

Näin sinä myös saat elää Jumalan uutta luovan ja pelastavan sanan yhteydessä. Sanassa saat katsella peittämättömin kasvoin Herran kirkkautta. Ja kun sinä niin teet, mitä silloin tapahtuu? Tapahtuu se, mistä kuulimme: ”Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki.” (2. Kor. 3:18) Sanansa kautta Herra, joka on Henki, pyhittää sinua totuudessa (Joh. 17:17), onhan Hänen sanansa kokonansa totuus (Ps. 119:160a). Näin Hän antaa sinun alkaa myös heijastaa omaa kirkkauttaan. Sanan ja sakramenttien yhteydessä me saamme tulla osallisiksi Kristuksesta ja kaikesta siitä, mikä Hänen on. Siksi me myös muutumme vähittäin yhä kirkkaammiksi Hänen kirkkaudestaan. Tämän elämän aikana tämä muuttuminen on toki vasta alkavaa ja vähittäistä, ei vielä täydellistä. Siksi tässä asiassa Herramme Kristus on myös meidän elämämme esikuvana. (Vrt. Hedberg, F. G.: Ainoa autuuden tie. 3. Katumus ja parannus. Sivu 31.) Kerran perillä sitten muutumme aivan hänen kuvansa kaltaisiksi.

Huomaatko nyt? Alussa maailman luominen tapahtui kertakaikkisesti. Kuitenkin toisaalta Jumalan luomistyö myös jatkuu vielä, kun Hän luomakunnassaan jatkuvasti korjaa ja parantaa sitä, mikä lankeemuksen seurauksena on turmeltunut ja sairastunut. Samankaltaisella tavalla myös Jumalan hengellinen luomistyö on yhtäältä kertakaikkinen, mutta toisaalta jatkuu vielä: Sanan ja kasteen kautta Herra on synnyttänyt sinut uudesti, tehnyt sinusta uuden luomuksen. Toisaalta, siinä määrin, kuin sinussa vielä on myös vanha liha jäljellä, Hän parannuksen ihanan välineen, ripin kautta sanallaan upottaa ja surmaa vanhan ihmisesi kaikkine synteineen ja pahoine himoineen kasteeseesi. Niin saa myös ”joka päivä tulla esiin ja nousta ylös uusi ihminen, joka iankaikkisesti elää Jumalalle vanhurskaana ja puhtaana.” (Vähä katekismus. Pyhän kasteen sakramentti, 12.) Herran uudesti synnyttävä työ jatkuu sinussa!

Jumalan kirkkauden tunteminen loistaa!

Vaikka tämä muodonmuutos on tässä ajassa vielä keskeneräistä, se on kuitenkin aivan todellista. Näin on siksi, että se ei ole riippuvainen meistä, vaan Herrasta, jonka työtä meidän luomisemme, lunastuksemme ja pyhityksemme alusta loppuun on. Keskeistä on nyt vain se, että sinäkin pysyt Hänen elämää antavan sanansa sekä pyhien sakramenttiensa vastaanottajana ja käyttäjänä, Hänen armohoidossaan. Silloin sinä saat jatkuvasti vahvistua paitsi Hänen kirkkautensa tuntemisessa myös sen heijastajana tämän maailman pimeyden keskellä. Silloin tapahtuu se, mistä Pyhä Henki tässä lausuu: ”Sillä Jumala, joka sanoi: ’Loistakoon valkeus pimeydestä’, on se, joka loisti sydämiimme, että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoissa, levittäisi valoansa.” (2. Kor. 4:6) Kun sinä elät armovälineiden yhteydessä, osallisena Kristuksesta, silloin sen Jumalan kirkkauden tunteminen, joka kirkkaus on Hänen kasvoissaan, saa loistaa. Se loistaa jo nyt meissä, jotka Hänen armostaan olemme otetut Hänen pyhän ruumiinsa jäseniksi, ja jotka päivittäin saamme hukuttaa oman pimeytemme kaikkineen Hänen kirkkauteensa sekä niin tulla yhä läheisemmin Hänen kirkkautensa kaltaisiksi Hänen armostaan. Niin Herra meidän, itsessämme mahdottomien, mutta Hänessä puhdistettujen ja valon lapsiksi tehtyjen kautta voi valaista valollaan niiden ihmisten elämää, jotka vielä ovat Hänestä osattomia, että hekin pelastuisivat tietämättömyyden pimeydestä ja tulisivat Kristuksen kirkkauden tuntemiseen. Näin Jumala meidän muodonmuutoksemme kautta, meidän välittämämme elämän sanan kautta luo uutta. (Fil. 2:15–16) Näin Hän avaa yhä uusien silmät, ”että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö” ja saisivat uskomalla Kristukseen synnit anteeksi ja perintöosan Hänen pyhitettyjensä joukossa. (Ap. t. 26:18)

Saakoon tämän kaiken aikaan kaikkivaltias Jumala, Isä ja Poika ja Pyhä Henki. Hänelle kunnia ja valta aina ja iankaikkisesti. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa sekä Jesajan luterilaisessa seurakunnassa Jyväskylässä 31.1.2016.)

Mainokset

2. sunnuntai loppiaisesta (1. vsk), Joh. 2:1–11

Avioliitto ja sen siunaus

1. Johdanto

Kuulimme juuri Pyhän Hengen tallettaman kuvauksen Jeesuksen ensimmäisestä tunnusteosta. Tämän tunnustekonsa Herramme teki häissä. Tässä saarnassa keskitymme tarkastelemaan sitä, mistä tämän tapauksen taustalla oleva tilanne meitä muistuttaa. Puhumme avioliitosta. Ensin katsomme mitä avioliitto ylipäätään on. Toiseksi saamme nähdä, että avioliittoon sisältyy siunaus. Lopuksi näemme, että avioliitto on paitsi ajallinen järjestys myös jotakin enemmän.

2. Avioliitto – Jumalan luomisjärjestys

2.1. Ihminen on luotu mieheksi ja naiseksi, elämään yhdessä

Raamattu ilmoittaa, että avioliitolla on perustansa luomisessa. Kun nimittäin Jumala loi ihmisen, Hän loi hänet mieheksi ja naiseksi. Pyhä Henki ilmoittaa: ”Ja Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, Jumalan kuvaksi hän hänet loi; mieheksi ja naiseksi hän loi heidät.” (1. Moos. 1:27) Sana ilmoittaa myös, miten miehen ja naisen luominen tapahtui. Ensin Jumala loi Aadamin maan tomusta ja puhalsi tämän sieraimiin ”elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.” (1. Moos. 2:7) Edelleen naisen luomisesta sana sanoo näin: ”Niin Herra Jumala vaivutti ihmisen [siis Aadamin] raskaaseen uneen, ja kun hän nukkui, otti hän yhden hänen kylkiluistaan ja täytti sen paikan lihalla. Ja Herra Jumala rakensi vaimon siitä kylkiluusta, jonka hän oli ottanut miehestä, ja toi hänet miehen luo. Ja mies sanoi: Tämä on nyt luu minun luistani ja liha minun lihastani; hän kutsuttakoon miehettäreksi, sillä hän on miehestä otettu.” (1. Moos. 2:21–23)

Nainen on siis otettu miehestä. Jumalan hyvän luomistahdon mukaan yhdestä on siis tullut kaksi erillistä ihmistä. Mutta heillä on kuitenkin lähtökohtansa ykseydessä. Näin mies ja nainen ovatkin keskenään monin tavoin hyvin samanlaiset ja samanarvoiset. He ovat molemmat Jumalan sangen hyviksi luomia (1. Moos. 1:31), tarkoitettu elämään Jumalan yhteydessä. Toisaalta he molemmat ovat myös samalla tavalla syntiin langenneita (1. Moos. 3:6). Siksi paitsi Jumalan kauniisti luomina, myös itse langenneina ja syntisinä mies ja nainen ovat samalla viivalla: molemmat ovat pelastuksensa asiassa yhtä lailla täydellisen riippuvaisia Jumalan armosta.

Mutta jos nyt Jumala on siis tällä tavalla luonut miehen ja naisen monin tavoin samanlaisiksi, Hän on samalla tehnyt heidät myös keskenään erilaisiksi. Nimittäin paitsi heidän näkyvät ruumiilliset ominaisuutensa, myös heidän henkiset ominaisuutensa ovat monin tavoin erilaiset. Siinä missä mies on vahva, nainen ei sitä ehkä ole. Siinä taas, missä nainen on vahva, mies ei sitä ole. Siksi heillä on myös keskenään erilaisia tehtäviä maailmassa. Nykyään tämä luomiseen perustuva sukupuolten välinen erilaisuus tahdottaisiin monin tavoin kieltää tai jopa häivyttää. Toki sekä miehelle että naiselle tulee antaa yhtäläinen arvo! Kuitenkin Jumalan sanan valossa on ongelmallista vaatia, että miesten ja naisten pitäisi olla samanlaisia ja toimia samalla tavoin. Sana näet antaa selvästi ymmärtää, että heidän keskinäinen erilaisuutensa on Jumalan tahtoma, sangen hyvä ja iloinen asia!

Mutta miksi sukupuolten välinen erilaisuus on hyvä asia? Kuule mitä sana sanoo! Luotuaan miehen Jumala sanoi: ”Ei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä, minä teen hänelle avun, joka on hänelle sopiva.” (1. Moos. 2:18) Siksi Jumala loi naisen. Mies ja nainen on siis luotu toisiaan varten, nainen miehelle avuksi ja olemaan tälle alamainen (Ef. 5:22), mies taas rakastamaan vaimoaan (Ef. 2:25) sekä olemaan tämän turvana ja toimeentulon hankkijana. Taaskin huomataan: he ovat keskenään samanarvoiset, mutta koska heidän ominaisuutensa ovat osittain myös erilaiset, ovat heidän tehtävänsäkin tässä maailmassa osittain erilaiset.

Tähän miehen ja naisen väliseen samanlaisuuteen ja toisaalta erilaisuuteen liittyy myös se, että näillä kahdella on halu päästä toistensa yhteyteen. Yhtäältä sekä miehellä että naisella on halu päästä toisen ihmisen yhteyteen, joka on samanlainen kuin mitä itse on. Nimittäin molemmat ovat yhtä lailla Jumalan luomia ihmisiä sekä molemmat yhtä surkeasti langenneita. Siksi he monin tavoin samanlaisina voivat olla toistensa tukena, kuuntelijoina ja ystävinä. Toisaalta sekä miehellä että naisella on samalla myös halu päästä toisen ihmisen yhteyteen, joka on erilainen kuin mitä hän itse on. Sekä mieheen että naiseen on luotu halu päästä sen yhteyteen, jolla on sitä, mitä omasta itsestä puuttuu. Nämä kaksi ovat alunperin yhdestä – Eevahan luotiin Aadamin kylkiluusta – ja siksi heihin on jo luomisessa rakennettu halu päästä takaisin yhteen niin, että he eivät olisi enää kaksi, vaan yksi liha (Matt. 19:6). Tämä yhdeksi lihaksi tuleminen ei tarkoita sitä, että kummankaan olemus tai ominaisuudet jollakin tavalla sulautuisivat toiseen ja häviäisivät. Pikemminkin mies ja nainen ovat ja saavat olla erillisiä sekä sitten erillisinä tulla yhteen. Tämä yhteen ja yhdeksi lihaksi tuleminen itse asiassa vahvistaa heidän terveellistä ja luotua erillisyyttään. Nainen on nimittäin miehelle ikään kuin peili, josta mies voi tulla tuntemaan itsensä miehenä. Mies ja nainen on luotu toisilleen. Siksi kumpikaan ei ilman toista voi tulla tuntemaan itseään aivan täydessä mieheydessään ja täydessä naiseudessaan. Heidät on luotu toisilleen, että he yhteen tultuaan oppisivat tuntemaan paitsi toisensa, myös itsensä suhteessa tuohon toiseen.

Sen vuoksi Jumala on luomisessa asettanut sekä mieheen että naiseen halun tulla yhteen. Se on Jumalan tahto. Tavallisesti ihmisen on hyvin vaikea taistella tätä Jumalan luomisjärjestystä vastaan. Siksi vain joitakin melko harvinaisia tapauksia (Matt. 19:11–12) lukuunottamatta miesten ja naisten on tultava yhdeksi lihaksi. Lutherkin opettaa: ”Sillä siinä ei ole kyseessä vapaa harkinta ja päätös, vaan välttämätön luonnollinen asia, että missä on mies, hänellä täytyy olla vaimo, ja missä nainen on, hänellä täytyy olla mies.” (Avioelämästä. Ensimmäinen osa. WA 10 II, 276.) Näin uskonpuhdistaja kirjoittaa. Sellaiseksi Jumala on ihmisen luonut.

2.2. Avioliitto on Jumalan asettama yhdyselämän muoto

Tässä ei kuitenkaan ole vielä kaikki. Kun Jumala on luomisessa säätänyt, että miehen ja naisen on luonnollista tulla yhteen, on Hän säätänyt myös sen, millä edellytyksillä tämä yhteen tuleminen tapahtuu. Kun Jumala toi luomansa naisen Aadamin luo, tämä ihmetellen hämmästeli tätä ihanaa luomistyötä ja huudahti: ”Tämä on nyt luu minun luistani ja liha minun lihastani; hän kutsuttakoon miehettäreksi, sillä hän on miehestä otettu.” Välittömästi tämän jälkeen Pyhä Henki lausuu: ”Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi.” (1. Moos. 2:24) Mitä tässä tapahtuu? Jumala, ihmisen Luoja asettaa avioliiton miehen ja naisen väliseksi yhdyselämän muodoksi.

Joku ehkä kysyy: ”Miten niin? Eihän siinä mainita sanaa ’avioliitto’! Eikö pääasia ole, että tullaan yhdeksi lihaksi? Mitä sillä on väliä tapahtuuko tämä avioliitossa vai jo seurustelun tai kihlauksen aikana, taikka jossakin muussa suhteessa?” Jumalan sana vastaa tähän selvästi. Mitä se vastaa? Ainakin kolme asiaa:

Ensinnäkin, kun Mooses kirjoittaa ”Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi”, hän toimii itsensä Pyhän Hengen ilmoituksen välikappaleena. Siksi onkin selvää, että tässä ei ole kyseessä ihmisen sana, vaan jumalallinen asetus. Avioliitto ei siis ole ihmisten keksimä elämänmuoto, taikka ainoastaan sellainen miehen ja naisen välisen suhteen muoto, joka solmitaan jos solmitaan. Avioliitto on Jumalan säädös. Siksi Jumalan tahto ei ole, että Hänen luomansa ihminen itse päättää, toteuttaako seksuaalisuuttaan irrallisissa suhteissa, elääkö avoliitossa vai meneekö naimisiin. Jumala on luonut miehen ja naisen, ja asettanut heille avioliiton ainoaksi ja oikeaksi yhteiselämän muodoksi.

Siksi kuulkaa, kaikki te nuoret, jotka vielä ette ole naimisissa! Rukoilkaa, että saisitte elää tämän hyvän luomisjärjestyksen mukaan. Rukoilkaa itsellenne varjelusta tämän maailman lihallisilta himoilta ja irtosuhteiden houkutuksilta, joita media ja ihmisten puheet tahtovat mieleenne tunkea. Kun tällaiset houkutukset kuitenkin tulevat, rukoilkaa Isä meidän -rukouksen sanoin taivaalliselta Isältänne: ”äläkä saata meitä kiusaukseen; vaan päästä meidät pahasta”. (Matt. 6:13) Ja ennen kaikkea rukoilkaa itsellenne hyvää ja uskollista, kristittyä aviopuolisoa, jonka kanssa saatte aikanaan jakaa koko elämänne ja toteuttaa miehisyyttänne ja naiseuttanne. Tämä on varmasti Jumalan tahdon mukainen rukous! Nyt joku teistä ehkä ajattelee: ”Ei sellainen rukous ole vielä ajankohtainen, minähän olen vielä niin nuorikin.” Mutta rukoile rohkeasti! Herra kyllä vastaa sinun rukoukseesi omalla ajallaan ja hyvän tahtonsa mukaan. Kuulkaa myös kaikki te kristityt vanhemmat, isovanhemmat, kummit sekä muut ystävät! Kehottakaa nuorisoanne rukoilemaan ja etsimään hyvää ja uskollista, kristittyä aviopuolisoa sekä sitten menemään ajallaan naimisiin. Tämä on tärkeää, sillä harva on se nuori tai vanhempikaan, joka voi välttää lihan houkutuksia. Jumala onkin asettanut avioliiton väkeväksi vastalääkkeeksi myös tällaisia houkutuksia vastaan, niin kuin sana sanookin: ”mutta haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa, ja kullakin naisella aviomiehensä” (1. Kor. 7:2) ja ”sillä parempi on naida kuin palaa.” (1. Kor. 7:9) Jos nyt joku teistä ehkä ajattelee, ettei aviopuolison rukoileminen vielä olisi ajankohtaista oman nuorenne kohdalla, niin muistakaa kuitenkin: Iankaikkinen Herra, joka on kaiken ajan tuolla puolen, kuulee mielellään tällaisia tahtonsa mukaisia rukouksia, vaikka ne rukoiltaisiin alaikäisten nuorten tai lasten, tai vaikka vielä syntymättömien lastenkin puolesta. Hän on hyvä ja tahtoo vastata mielensä mukaisiin rukouksiin. Ja avioliitto on varmasti Hänen hyvä tahtonsa ja asetuksensa!

Toiseksi, Herran sana ”Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi” tarkoittaa myös sitä, että Jumala on tarkoittanut avioliiton nimenomaan miehen ja naisen väliseksi liitoksi. Meille kristityille tämä asia lienee itsestään selvä. Sitä on kuitenkin syytä painottaa erityisesti teille nuorille ja lapsille, sillä tämä maailma, uskosta osattomissa perheissä kasvaneet koulukaverit taikka internetin ja television tarjonta eivät tätä opetusta useinkaan tunne tai ainakaan sitä vahvista. Sanotaan se vielä: Avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto. Jos joissakin maissa lainsäätäjä on alkanut sallia samaa sukupuolta olevien väliset avioliitot, se on tässä asiassa erottautunut Jumalan hyvästä luomistahdosta ja ylittänyt Jumalalta saamansa valtuudet (vrt. Room. 13:1b). Sellaista ei nimittäin Jumala ole käskenyt; samaa sukupuolta olevien välinen sukupuolinen kanssakäyminen on luonnonvastaista. Tämä olisi selvää, vaikka emme edes tuntisi tätä avioliiton asetuksesta kertovaa raamatunkohtaa. Onhan jo Raamatun ensimmäisessä luvussa sanottu, että ihminen on luotu mieheksi ja naiseksi, paitsi keskenään samanlaisiksi myös kuitenkin erilaisiksi ja sen vuoksi toisiaan täydentäviksi. Siksi on luonnollista, että juuri mies ja nainen täydentävät toisiaan tulemalla yhdeksi lihaksi. Sitäpaitsi jokainen ihmisen biologiaa koulussa oppinut lapsikin ymmärtää, että lisääntyminen – minkä hyvän käskyn Jumala siis myös on antanut (1. Moos. 1:28) – ei ole mahdollista ilman, että yhteen tulevat ovat nimenomaan mies ja nainen. Mutta tämän kaiken lisäksi vielä tässä käsittelemässämme kohdassa Pyhä Henki aivan alleviivaa, että avioliitto on miehen ja naisen välinen. Hän sanoo: ”Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi.” Kuka taitaa nämä sanat toisin selittää?

Kolmanneksi, kun Herra sanoo, ”ja liittyköön vaimoonsa”, Hän käyttää teonsanaa (דּבק, dbq), jolla tarkoitetaan kahden esineen tarttumista toisiinsa (Job. 19:20; 29:10; vrt. LXX: προσκολλάω, proskollao – myös ”liimata jhk”), seurassa pysymistä sekä rakkaudellista ja uskollista pysymistä toisen kanssa (1. Moos. 34:3; Ruut. 1:14; 2:8; 2. Sam. 20:2; 1. Kun. 11:2). Tätä sanaa ”liittyä” käytetään Vanhassa testamentissa myös puhuttaessa liitosta. Tällöin sanalla kuvataan sitä kiintymystä ja uskollisuutta, jolla Israelin kansan oli määrä pysyä Herran yhteydessä (5. Moos. 10:20; 11:22; 13:4; 30:20; Joos. 22:5; 23:8). Sanalla ”liittyä” kuvataan siis myös aivan erityistä suhdetta, joka sulkee pois kaikkien muiden vastaavien kumppanuuksien mahdollisuuden. Ja nyt Pyhä Henki käyttää juuri tätä sanaa avioliiton asetuksen yhteydessä. Näin Hän siis ilmaisee, että avioliitto on tarkoitettu elinikäiseksi, turvalliseksi liitoksi, jossa mies liittyy vaimoonsa ja jossa he molemmat pysyvät uskollisina toisilleen koko elämän ajan. Tämä avioliitto on Jumalan asettama ja siksi ihmisellä ei ole lupa rikkoa sitä. Myös Herramme Jeesus vahvistaa tämän. Hän sanoo: ”Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha. Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.” (Matt. 19:6) Mutta miksi Jumala on tahtonut avioliiton elinikäiseksi? Sen vuoksi, että Luojana Hän itse tietää, mikä Hänen luomalleen ihmiselle on parasta. Hän tietää, että seksuaalisuhde paitsi yhdistää miehen ja naisen ruumiillisesti, se myös luo heidän välilleen yhteyden, joka ihmeellisellä tavalla läpäisee heidän koko olemuksensa miehenä ja naisena (vrt. 1. Kor. 6:16; Ef. 5:28). Aivan samalla syvällisellä tasolla ihminen myös vaurioittaa itseään ja puolisoaan, jos rikkoo tämän Jumalan tahdon mukaisen yhteyden eroamalla ja uudella sukupuolisuhteella, joka avioerosta kuitenkin useimmiten seuraa. Vaurioilta eivät säästy myöskään lapset tai lastenlapset, tulevat puolisot tai heidän aiemmat lapsensa. Tällaisilta sydämen haavoilta Jumala kuitenkin tahtoo jokaisen luomansa ihmisen varjella! Siksi Hän kieltää eroamasta ja ryhtymästä useisiin sukupuolisuhteisiin, ja kutsuu tätä aviorikokseksi (2. Moos. 20:14). Näin Hän tekee, sillä Hän rakastaa luomiansa ihmisiä valtavasti ja on antanut heille lahjaksi elinikäisen avioliiton, turvalliseksi ja pysyväksi yhdyselämän muodoksi.

3. Avioliiton siunaus

3.1. Avioliitto – luomisen evankeliumia

Koska avioliitto on Jumalan luomisjärjestykseen kuuluva ja Hänen tahtonsa mukainen asia, aviolliseen uskollisuuteen sisältyy ajallinen siunaus. Sana sanookin: ”Joka vaimon löysi, se onnen löysi, sai Herralta mielisuosion.” (Sananl. 18:22) Tällainen ajallinen siunaus voi olla myös niissä liitoissa, joissa aviopuolisot eivät elä uskossa elävään Jumalaan. Avioliitossa Jumala antaa luomansa miehen ja naisen toisilleen, ettei kumpikaan jäisi yksin. Näinhän Pyhä Henki sanoo Saarnaajan kautta: ”Jos he lankeavat, niin toinen nostaa ylös toverinsa […] Myös, jos kaksi makaa yhdessä, on heillä lämmin…” (Saarn. 4:9–10) Avioliitossa Jumala antaa miehen ja naisen myös iloita itsestään ja toisistaan sekä yhteen tulemisestaan sanoinkuvaamattoman rikkaalla ja kokonaisvaltaisella tavalla. Näin avioliitto on luomisen evankeliumia, siis luomisen ilosanomaa.

3.2. Jeesus tahtoo siunata avioliiton läsnäolollaan

Mutta on vieläkin enemmän. Kuulimme juuri evankelistan Pyhässä Hengessä kertovan, että Jeesus on kutsuttu häihin. Hän on vastannut tähän kutsuun myöntävästi. Hän tulee Kaanaan häihin. Jeesus Kristus haluaa siunata avioparin ja heidän liittonsa pyhällä läsnäolollaan.

Huomaa, että Raamattu ei sano, että Jeesus tulisi siunaamaan läsnäolollaan sellaista yhdyselämää, joka tapahtuu ”avoliiton” puitteissa, niin kuin kerrotaan tuosta naisesta, jolla oli ollut viisi miestä ja se, joka hänellä nyt oli, ei ollut hänen miehensä (Joh. 4:18). (Voidaan muuten todeta, että sana ”avoliitto” on sisäisesti ristiriitainen. Ei kai nimittäin sellainen yhdyselämän muoto, jossa ikään kuin pidetään takaovi avoimena, ole mikään ”liitto”, vaan pikemminkin liiton solmimisen välttämistä?) Raamattu ei myöskään sano, että Herra tulisi siunaamaan läsnäolollaan sen miehen elämää, josta kerrotaan, että hän piti veljensä vaimoa (Mark. 6:18). Miksi Jeesus ei siunaa tällaista? Siksi, että sellainen ei ole Jumalan luomisjärjestyksen mukaista eikä myöskään Hänen tahtonsa. Miksi ei ole? Tietenkin siksi, että sellainen rikkoo ihmistä, joka on Herralle kovin rakas. Hän haluaa luoduilleen parempaa.

Nyt joku ehkä huomauttaa: ”Mutta tuleehan Jeesus kuitenkin tuon perättäistä moniavioisuutta harjoittaneen naisenkin luo Sykarin kaivolla! Salliihan Hän syntisen naisenkin tulla luokseen, vieläpä aivan koskemaan Hänen jalkojaan!” (Luuk. 7:37–50) Kyllä! Jeesus rakastaa jokaista syntistä! Näiden syntisten koko syntitaakan Hän halusikin ottaa itseensä, voidakseen kantaa sen. Näin Hän tahtoi tehdä, että saisi kuolla tämän synnin rangaistuksena ristin puulla, sovittaa sen kaiken. Näin Hän tahtoi tehdä, että saisi antaa syntiselle synnit anteeksi ja niiden sijaan oman vanhurskautensa, armosta, lunastuksensa kautta (Room. 3:24; Gal. 3:27) sekä vielä kaiken hengellisen siunauksen (Ef. 1:3). Kyllä! Jeesus haluaa siunata syntistä, mutta syntiä Hän ei siunaa. Pikemminkin Hän kehottaa sitä ihmistä, jolle on antanut synnit anteeksi: ”mene, äläkä tästedes enää syntiä tee.” (Joh. 8:11) Jeesuksen hankkima syntien anteeksiantamus siis siirtää ihmisen synnin orjuudesta evankeliumin vapauteen (Gal. 5:1), kuolemasta uuteen elämään (Joh. 5:24; 1. Joh. 3:14).

Mutta Jeesus tulee kuitenkin mielellään siunaamaan Jumalan säätämää avioliittoa pyhällä läsnäolollaan. Rakas ystävä, olit sitten nuori tai jo kokeneempi! Herra Jeesus ei halua, että sinäkään jäät puolisosi kanssa yksin, yrittämään omin voimin tulla keskenään toimeen. Kristus – siis itse Jumalan luova Sana (1. Moos. 1:3; Joh. 1:1–3) – tahtoo siunata avioliittoanne läsnäolollaan. Antakaa siis avioliittonne olla sellainen, jota siunaamaan Jeesus on kutsuttu! Miten se tapahtuu? Ensinnäkin siten – kaikki te nuoret –, että pyydätte Jumalan kasvojen edessä ja Hänen seurakuntansa läsnäollessa siunausta liitollenne jo sitä solmittaessa, ja vasta sitten alatte yhdyselämänne samassa osoittessa ja aviovuoteessa. Tämä Jumalan siunauksen pyytäminen on tärkeää, sillä kahden syntisen ihmisen välisen yhdyselämän kannatteleminen omilla lihaksilla käy liian raskaaksi. Ja sitten, niin nuoret kuin myös te kokeneemmat: Kun avioliitto sitten on solmittu, rukoilkaa toistenne puolesta (1. Piet. 3:7). Tunnustakaa myös säännöllisesti Herralle syntinne. Tunnustakaa Hänelle, ettette omassa voimassanne kykene rakastamaan toisianne. Kuulkaa sitten myös säännöllisesti yhdessä Herran pyhää sanaa ja uskokaa Hänen ihana evankeliuminsa: Kristus Jeesus on kantanut teidän kaiken syntinne. Pyhässä elämässään, kärsimisessään ja kuolemassaan Hän on lunastanut teidät synnin, kuoleman ja perkeleen vallasta. Se on täytetty! (Joh. 19:30) Uskokaa tämä evankeliumi omalle kohdallenne, ja rukoilkaa sitten, että Herra Jeesus tulisi siunaamaan myös teidän avioliittonne. Sillä Jeesus haluaa tulla! Kerran Hän tuli Kaanaan häihin siunaamaan tuon avioparin. Samoin Hän haluaa siunata mielensä mukaisesti solmitun avioliiton pyhällä läsnäolollaan. Kaanaassa Hän tuli iloitsemaan ja riemuitsemaan hääparin ja heidän ystäviensä kanssa heidän Jumalan mielen mukaisesta liitostaan. Samoin Herra Jeesus tahtoo myös teidän kanssanne iloita ja riemuita siitä, että Jumalan ”sangen hyvä” luomistyö saa liitossanne olla oikeassa käytössään. Suuressa armossaan Hän tahtoo myös tulla antamaan anteeksi kaikki menneet synnit sekä eheyttämään ne avioliitot, joissa Hänen armoaan tarvitsevat ja Häneen uskovat elävät.

4. Sulhanen Kristus ja Hänen Morsiamensa

Lopuksi: Avioliitto on paitsi ajallinen järjestys, myös jotakin enemmän! Herramme Jeesus Kristus, jonka kautta sulhasen ja morsiamen yhteen liittyminen on säädetty, on itsekin Sulhanen. Jordanin kasteen yhteydessä Jeesus on tullut Pyhässä Hengessä voidelluksi Vapahtajan virkaan tässä maailmassa (Matt. 3:13–17), että Hän saisi Golgatalla lunastaa itselleen Morsiamen, seurakunnan. Herra Jeesus on tullut antamaan itsensä alttiiksi rakkaan seurakuntansa edestä, ”että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta, saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton.” (Ef. 5:26–27) Kristus on tullut, että Hän saisi pelastaa sinut – olit sitten tässä ajassa naimisissa tai naimaton – Hänen pyhän ja kalliisti lunastetun Morsiamensa jäsenenä taivaalliseen häähuoneeseen. Siellä me saamme nähdä Hänet kasvoista kasvoihin. Siellä saa täyttymyksensä se, mikä Jumalan sanan sekä kasteen ja ehtoollisen sakramenttien kautta on totta jo nyt: Kristuksen Morsiamena me olemme myös Hänen pyhä Ruumiinsa niin, ettemme ole enää kaksi, vaan yksi liha (1. Kor. 12:13; 10:16–17). Tässä uskossa meidät pitäköön Hän, Jeesus Kristus, jonka on kunnia ja valta aina ja iankaikkisesti. (1. Piet. 4:11) Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 17.1.2016.)

1. sunnuntai loppiaisesta (1. vsk), Matt. 3:13–17

Synnitön tehtiin synniksi

Johannes kehottaa kansaa kasteelle – ja estelee

Johannes Kastaja seisoi Jordan-virralla. Hän oli siellä toimittamassa sitä tehtävää, jonka oli Jumalalta saanut (vrt. Luuk. 1:16–17, 76–77). Johannes oli tullut saarnaamaan, että kauan  odotettu Messias tulisi aivan pian. Hän kehotti juutalaista kansaa valmistamaan tien tälle suurelle Herralle. Jotta Herralla olisi tie näiden ihmisten sydämiin, oli Johannes julistanut kansalle lakia, joka osoitti heidän syntinsä. Hän oli saarnannut: ”Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle.” (Matt. 3:2) Jumalan lain valossa moni oli nöyrtynytkin tunnustamaan syntinsä. Moni oli nöyrtynyt tunnustamaan sen, että oli täysin riippuvainen Jumalan armosta voidakseen päästä osalliseksi Jumalan valtakunnasta, joka nyt Kristuksessa oli tullut lähelle. Nämä parannusta tarvitsevat Johannes kastoi vedellä (Matt. 3:11a). Tämä kaste oli merkki parannuksesta, sekä eräänlainen väliaikaiseksi tarkoitettu armonväline, jonka kautta syntisten synnit annettiin anteeksi. Myöhemmin Herramme Jeesus asetti itse asetti pyhän kasteen sakramentin, kasteen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen meidän syntiemme anteeksiantamiseksi.

Kaikkia Johannes ei kuitenkaan ollut ollut heti valmis kastamaan. Toisia hän oli aivan estellyt tulemasta tälle parannuksen kasteelle. Minkä vuoksi? Hänen luokseen oli nimittäin tullut myös niitä, jotka luottivat omaan hurskauteensa. Nämä eivät olleet ymmärtäneet taikka ainakaan tunnustaneet omaa kelvottomuuttaan Jumalan edessä. Mutta Johanneksen kaste oli siis tarkoitettu syntinsä tunnustaneille parannukseksi ja syntien anteeksiantamiseksi! Siksi tästä kasteesta ei myöskään olisi ollut mitään hyötyä niille, jotka luottivat omaan pyhyyteensä eivätkä siksi tunteneet tarvetta tunnustaa syntejään. Nämäkin siis kyllä olivat tietenkin tarvinneet syntien anteeksiantamusta – eihän luonnollisten ihmisten joukossa ole yhtään synnitöntä ihmistä, niin kuin sana sanoo: ”Mutta kaikki ovat poikenneet pois, kaikki kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvää on, ei yhden yhtäkään.” (Ps. 14:3; vrt. Room. 3:10) Kuitenkaan nämä ihmiset eivät sydämessään olleet suostuneet anteeksiantamusta tarvitseviksi. Sen vuoksi Johannes oli kehottanutkin heitä ensin tunnustamaan syntinsä (Matt. 3:6) ja tekemään niistä parannuksen. Hän oli saarnannut: ”Te kyykäärmeitten sikiöt, kuka on neuvonut teitä pakenemaan tulevaista vihaa? Tehkää sentähden parannuksen soveliaita hedelmiä, älkääkä luulko saattavanne sanoa mielessänne: ’Onhan meillä isänä Aabraham’; sillä minä sanon teille, että Jumala voi näistä kivistä herättää lapsia Aabrahamille. Jo on kirves pantu puitten juurelle; jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, siis hakataan pois ja heitetään tuleen.” (Matt. 3:7b–10)

Johannes estelee Jeesusta tulemasta kasteelle

Mutta nyt Matteus kirjoittaa: ”Silloin Jeesus tuli Galileasta Jordanille Johanneksen tykö hänen kastettavakseen. Mutta tämä esteli häntä sanoen: ’Minun tarvitsee saada sinulta kaste, ja sinä tulet minun tyköni!’” (Matt. 3:13–14) Jälleen Johannes esteli kastettavaksi tulijaa. Tällä kertaa syy estelyyn on kuitenkin toinen. Aiemmin kastettavaksi tulijat olivat siis kelvottomat parannuksen kasteelle, koska eivät tunnustaneet parannuksen tarvettaan. Kuitenkin nyt kastettavaksi tuli mies, josta Kastaja-profeetta tietää, että Hänessä ei olllut syntiä lainkaan! Tämä mies oli Jeesus Kristus, Jumalan ikuinen Poika, joka oli tullut ihmiseksi. Hän oli Jumala ja ihminen samassa persoonassa. Siksi, toisin kuin me muut ihmiset, Hän oli täysin synnitön (Hepr. 4:15). Mutta jos ja kun Hän oli synnitön, Hänessä ei myöskään voinut olla mitään, mistä Hänen olisi tarvinnut tehdä parannusta? Mihin Jeesus siis olisi tarvinnut parannuksen kastetta? Eikö päinvastoin Johanneksen, joka profeetan virkaa kantaessaankin oli kuitenkin tavallinen ihminen, eikö mieluummin hänen olisi ollut saatava kaste itseltään Herralta, joka oli tullut kastamaan, eikä ainoastaan vedellä vaan myös Pyhällä Hengellä ja tulella? (Matt. 3:11b)

Jeesuksen täytyy tulla parannuksen kasteelle

Tällä tavalla Johannes siis esteli Jeesusta tulemasta kasteelle. Mitä Herra vastasi hänelle? Hän sanoi: ”Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus.” (Matt. 3:15) Mutta eikö ”vanhurskaus” tarkoita oikeamielisyyttä tai oikeutta, taikka lain täyttämistä? Täysin synnittömänä Jeesus olikin kaikessa elänyt täydellisen kuuliaisena taivaallisen Isänsä tahdolle. Hän oli siis elänyt oikeuden ja vanhurskauden mukaan, juuri niin kuin laki määräsi. Nyt Hän vielä tahtoi saattaa kaiken Jumalan tahdon mukaiseen päätökseen. Katso nyt, miten ihmeellinen on Hänen taivaallisen Isänsä tahto: Synnittömän Jeesuksen Kristuksen oli tultava samaan parannuksen kasteveteen, jossa niin monet Hänelle rakkaat ihmiset olivat Johanneksen kastamina saaneet tulla puhdistetuiksi synneistään. Kristuksen oli tultava tuohon samaan veteen, ei kuitenkaan omien syntiensä vuoksi – eihän Hänellä sellaisia edes ollut! –, mutta kuitenkin juuri omien syntiensä vuoksi. Miten niin? Hänen oli tultava ikään kuin tuohon kansan rikkomusten likaamaan pesuveteen ja synnin liejuun, että Häneen, joka ei itsessään synnistä tai lain rikkomuksesta tiennyt, ja aivan Hänen omakseen tässä laitettaisiin koko ihmiskunnan kaikki synti ja saasta. Jumala nimenomaan tahtoi, että tämä Hänen synnitön Poikansa tehtäisiin synniksi. (2. Kor. 5:21) Näin se sama vesi, jossa kansa oli saanut puhdistuksen synnistään ja saastaisuudestaan, teki nyt Jeesuksen heidän syntinsä ja saastaisuutensa kantajaksi. Samalla Hänet, joka itsessään oli täydellisen puhdas ja vailla minkäänlaista parannuksen tarvetta, tehtiin nyt saastaiseksi ja parannusta tarvitsevaksi Hänen oman kansansa ja koko maailman synneistä.

Katso miten ihmeellinen on Jumalan tahto! Hän on aivan pyhä ja oikeudenmukainen. Siksi Hänen edessään on myös kaiken synnin aina saatava rangaistuksensa! (Ks. esim. 5. Moos. 4:24; 5:9; 27:26; Room. 6:23a) Mutta sen sijaan että Jumala rankaisisi syntiin langenneita ihmisiä oikeuden mukaan, Hän tahtoikin antaa synnittömän Poikansa heidän sijaisekseen, tulemaan itse syntiseksi heidän synnistään ja kuolemaan heidän kuolemansa, etteivät he kuolisi, vaan saisivat elää. Jumala lähetti ainoan Poikansa, että Hän olisi Jumalan oma Uhrikaritsa, joka ottaisi pois maailman synnin ottamalla sen kaiken itseensä ja tulemalla naulatuksi ristiin. (Joh. 1:29) Tämän Vapahtajan virkansa Kristus Jeesus halusi kuuliaisesti suorittaa. Siksi Hän tuli mielellään Johanneksen kasteelle, syntiseksi ja parannusta tarvitsevaksi.

Jeesus asetetaan virkaansa

Jeesukselle tämä parannuksen kaste merkitsikin myös virkaan asettamista. Johanneksen kasteessa Hänen taivaallinen Isänsä asetti Hänet Vapahtajaksi, ihmisten syntien kantajaksi ja sijaiskärsijäksi. Juuri siksi heti tämän kasteen jälkeen ”taivaat aukenivat, ja hän näki Jumalan Hengen tulevan alas niinkuin kyyhkysen ja laskeutuvan hänen päällensä.” (Matt. 3:16) Ehkä muistat, että Vanhan testamentin aikana kuninkaat (1. Sam. 9:16; 10:1; 1. Kun 19:15–16), ylipapit (2. Moos. 30:30; 3. Moos. 8:12; 16:32) ja profeetat (1. Kun. 19:16) oli asetettu tehtäviinsä voitelemalla.  Niin myös ja nimenomaan Herra Jeesus – ikuinen ja taivaallinen Kuningas, ylimmäinen Pappi ja Profeetta – voideltiin tässä toimittamaan tätä virkaansa maailmassa. Hänet voideltiin virkaansa Kuninkaana, jolle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä (Matt. 28:20). Hänet voideltiin virkaansa Profeettana, joka saarnaa Jumalan sanaa ja enemmänkin, joka itse on Jumalan Sana (Joh. 1:1, 14; 1. Joh. 1:1) ja Viisaus (Sananl. 8) ja jonka saarnaamat sanat siksi ”ovat henki ja ovat elämä.” (Joh. 6:63) Hänet voideltiin virkaansa uuden liiton ylimmäisenä Pappina, joka Golgatan ristin uhrialttarilla uhraisi kertakaikkisen uhrin – oman itsensä – kansan ja koko maailman kaikkien kansojen syntien sovitukseksi (Hepr. 4:14; 7:27). Johanneksen kasteen yhteydessä Jeesus voideltiin Pyhässä Hengessä tähän virkaansa. Juuri siksi Häntä kutsutaan Voidelluksi, siis Messiaaksi ja Kristukseksi. Juuri siksi Kristus saattoi myös myöhemmin Nasaretin synagogassa julistaa sen Jesajan profetian täyttyneen, joka kuuluu: ”Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia köyhille; hän on lähettänyt minut saarnaamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen, saarnaamaan Herran otollista vuotta.” (Jes. 61:1; Luuk. 4:16–21) Tälle ihmelliselle virkaan asettamiselle taivaallinen Isä vielä antoi vahvistuksensa lausumalla kaikkien kuullen: ”Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt.” (Matt. 3:17)

Vääriä ja Jumalan sanan vastaisia ovat siis sellaiset selitykset, joiden mukaan Jeesus olisi ollut vain tavallinen mies, joka vasta tämän kasteen yhteydessä olisi saanut ikään kuin ”lisäksi” myös Jumalan Pyhän Hengen. Sen vuoksi Häntä sitten olisi voitu kutsua myös Vapahtajaksi tai Jumalan Pojaksi. Ei näin! Jumalan sana ilmoittaa selvästi, että Jeesus Kristus oli sikiämisestään asti tosi Jumala ja tosi ihminen. Hän on Isästä ikuisuudessa syntynyt Jumalan Poika, joka oli neitseestä Mariasta ajassa omaksunut ihmisyyden ja syntynyt ihmiseksi. Hänen vallassaan oli koko ajan kaikki, vaikka Hän ei kolmenkymmenen ensimmäisen vuotensa aikana ihmisenä käyttänytkään valtaansa, ei saarnannut taikka ”sanallakaan vihjaissut olevansa se Hengen täyttämä mies, jonka oli määrä auttaa muita.” Koko tämän ajan Hän oli – ja vieläkin on! – Jumala ja ihminen, Jeesus Kristus. Siksi ei myöskään mitenkään voinut olla niin, että ihminen Jeesus olisi vasta tämän Jordanin kasteen jälkeen saanut Pyhän Hengen, mitä Hänellä ei muka olisi ennen ollut. Hänhän on itse pyhän Kolminaisuuden toinen persoona! Miten Hän siis olisi voinut olla ilman Pyhää Henkeä? Tällaiset harhaopit ohittavat Jumalan selvän sanan ja riistävät ihmisiltä pelastuksen Kristuksessa, Jumalan Pojassa, joka yksin voi meidän syntimme kantaa ja sovittaa. Siksi tällaiset harhaopit on myös hylättävä!

Mutta me saamme ottaa uskossa vastaan Jumalan sanan selvän ja varman opetuksen: Pyhä Henki laskeutui Herran Jeesuksen päälle, että Hänet asetettaisiin maailman syntien kantajaksi ja sovittajaksi, maailman Vapahtajaksi, että Hänestä niin voisi tulla myös meidän Vapahtajamme, Herramme ja Kuninkaamme. Siksi Johannes Kastaja nimenomaan tämän kasteen jälkeen, nähdessään Jeesuksen tulevan tykönsä huudahtaakin: ”Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!” (Joh. 1:29) Aivan kuin hän sanoisi: ”Tässä Hän nyt on, Häntä seuratkaa, Häneen uskokaa!”

Tee parannus ja usko evankeliumi!

Rakas ystävä, miten on sinun laitasi? Tänäänkin on taivasten valtakunta tullut lähelle! Jumalan Poika Kristus Jeesus on täällä läsnä! Kristuksen Kirkko on olemassa siksi, että syntiset saisivat syntinsä anteeksi ja armosta pääsisivät Jumalan valtakunnan osallisuuteen. Mutta kun sinä tulet tänne kirkkoon, jätätkö sinä kuitenkin itsellesi jonkin pienen mahdollisuuden päästä omine voiminesi Jumalan valtakuntaan? Älä tee niin! Älä petä itseäsi! Tunnusta mieluummin kaikkivaltiaan Jumalan edessä, että itsessäsi olet syntinen ja siksi täysin kelvoton Jumalan valtakuntaan. Ano Häneltä sitten armahdusta Hänen Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Nimittäin Hän tuli Jordanille, että voisi ottaa sinunkin syntisi omaksi synnikseen. Näin Hän teki, että sinun ei tarvitsisi kantaa syntiesi taakkaa, vaan Hän, Jumalan Poika Kristus Jeesus kantaisi sen puolestasi. Juuri tätä varten taivaallinen Isä oli tämän rakkaan, ainoan Poikansa maailmaan lähettänyt. Ja kun näin tunnustat Herralle syntisi, usko sitten myös, että tämän Kristuksen tähden sinulla myös on syntien anteeksiantamus. Usko, että Kristuksessa Jeesuksessa ja uskon kautta Häneen on nyt sinullakin, itsessäsi syntisellä sovitettu ja leppynyt Jumala! Kun Kristus nimittäin on kantanut sinun syntisi kertakaikkiaan ja kuollut niiden vuoksi Golgatan puulla, ei Hänen Isänsä, kaikkivaltias Jumala enää vaadi sinulle ikuisen kuoleman rangaistusta sinun syntiesi tähden, vaan lukee sinut Poikansa tähden täydellisen vanhurskaaksi ja itselleen kelpaavaksi. Tee siis parannus ja usko evankeliumi syntiesi tähden synniksi tulleesta ja syntisi kertakaikkiaan sovittaneesta Vapahtajasta. Usko Herraan Jeesukseen! Niin sinä pelastut taivasten valtakuntaan. (Ap. t. 16:31) Tämä pelastus sinulla on yksin armosta, uskon kautta. Se on Jumalan lahja, (Ef. 2:8) juuri sinua varten. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 10.1.2016.)

Tuomiosunnuntai (3. vsk), Matt. 13:47–50

Näin on käyvä maailman lopussa

Maailma on ajallinen

Tämä maailma ei ole ikuinen. Maailma on iankaikkisen Jumalan luoma, mutta se on ajallinen, siis aikaan sidottu. Ajallisuuteen kuuluu, että se, mikä on ollut, on ollut ja mennyt. Se ei enää tule takaisin. Niin on myös tämän maailman kohdalla. Ja kerran se aika, jonka Jumala on tälle maailmalle säätänyt, täyttyy. Silloin tapahtuu se, mistä Herra päivän evankeliumissa puhuu: ”maailmanajan yhteen täyttyminen”. Toisin sanoen, aika tulee päätökseensä ja tämä maailma kohtaa loppunsa.

Taivasten valtakunta oli tullut lähelle

On kuitenkin muutakin kuin ajallista. Se, mikä ei ole ajallista, on ikuista. Ikuisuus on jotakin, mikä ei ole sidottu aikaan, vaan on ennen kuin aika on. Myös tästä Herramme puhuu evankeliumissa. Hän puhuu taivasten valtakunnasta. Tämä valtakunta ei ole aikaan sidottu, vaan ikuinen.

Kun Jeesus evankeliumissa puhuu tätä, Hän puhuu maailmassa. Jumala oli siis lähettänyt ainoan Poikansa Kristuksen ikuisuudesta ajalliseen maailmaan. Jumalan Poika oli syntynyt ihmiseksi, että Jumalasta vieraantuneet ihmiset voisivat Hänen kauttaan päästä Jumalan yhteyteen. Kristuksessa Jeesuksessa Taivasten valtakunta oli tullut lähelle. Ja Hän tahtoi tuoda sen vielä mahdollisimman monien ulottuville, niin että kaikki mahdolliset ihmiset voisivat päästä siitä osallisiksi. Juuri siksi Herra Jeesus oli kutsunut itselleen opetuslapsia. Hän oli kutsunut seuraajikseen tavallisia kalastajia. Heistä Hän oli tahtonut tehdä paitsi itse osallisia taivasten valtakunnasta, myös muiden ihmisten kalastajia. (Matt. 4:18–22) Mitä varten? Sitä varten, että näiden miesten apostolintoimen kautta Herra itse voisi ”kalastaa” yhä enemmän ihmisiä tästä ajallisesta maailmasta. Minne? Ikuiseen valtakuntaansa, taivasten valtakuntaan. Miksi Hän halusi tehdä kaiken tämän? Siksi, että Hän niin palavasti rakasti ja rakastaa luotua maailmaa ja sen ihmisiä (Joh. 3:16). Ja juuri siksi, että tämän ajallisen maailman aika oli ja on tulossa täyttymykseensä.

Taivasten valtakunta on kuin nuotta

Nyt me kysymme: Kun Kristus lähetti ja vieläkin tahtoo lähettää apostolinsa sekä heidän seuraajansa maailmaan ihmisiä kalastamaan, mikä on Hänen kalastusvälineensä? Se on pyhä evankeliumi. Se on taivasten valtakunnan evankeliumi Kristuksesta, jossa taivasten valtakunta tuli lähelle. Se on evankeliumi Jumalan uhrikaritsasta, joka pyhässä elämässään, kärsimyksessään sekä ristinkuolemassaan lunasti koko maailman synnin, kuoleman ja perkeleen vallasta. Se on evankelimi Kristuksesta Jeesuksesta, joka näin avasi taivasten valtakunnan portit itsessään syntisille ihmisille, kaikille niille jotka sanan ja kasteen kautta saavat uskon lahjan.

Jeesus sanookin, että ”taivasten valtakunta on nuotan kaltainen” (Matt. 13:47). Jokainen, joka tuntee kalastusta, tietää, että nuotta on verkosta tai verkoista tehty kalastusväline. Uuden testamentin aikana nuottaa käytettiin siten, että se laskettiin soutuveneistä veteen, puoliympyrän muotoon ja vedettiin sitten päistään rantaan. Kun nuotta näin heitettiin meren aaltoihin ja sitä vedettiin veden alla, se keräsi merestä paljon kalaa. Nyt siis Herramme sanoo, että taivasten valtakunta on tällaisen nuotan kaltainen, joka heitetään mereen. Tämä tarkoittaa, että taivasten valtakunta ja sen evankeliumi on tullut lähelle, aivan keskelle maailmaa. Täältä maailmasta evankeliumi myös kerää ihmisiä yhteen.

Nuotta on kalastusväline, joka ei lajittele saalistaan. Nuotta kokoaa yhteen kaikki kalat, mutta myös kaikkea muuta ”kaikista lajeista”, niin kuin Herramme tässä tarkkaan ottaen sanoo. Toisin sanoen kaikki meren elävät, jotka sattuvat nuotan tielle, jäävät siihen. Samoin myös taivasten valtakunnan evankeliumi kutsuu ja kokoaa kaikenlaisia ihmisiä. Jumala on lähettänyt ainoan Poikansa kantamaan ja ottamaan pois koko maailman synnit (Joh. 1:29). Hän on lähettänyt ikuisen valtakuntansa evankeliumin kaikkeen maailmaan, että kaikki ja kaikenlaiset ihmiset voisivat saada siitä ikuisen elämän. Niin kuin siis nuotta ei lajittele saalistaan, niin ei evankeliumikaan katso ihmisten kansallisuutta, rotua, sosiaaliluokkaa, koulutustasoa, ajallista menestystä taikka sen puutetta. Ihmiset ovat kaikki tyynni syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla (Room. 3:23). Mutta juuri kaikkia syntisiä lähelle ja heitä varten on taivasten valtakunta tullut. Siksi taivasten valtakunnan evankeliumin nuotta kerää kaikkia ja kaikenlaisia ihmisiä tämän maailman merestä. Mihin heitä kerätään? Jumalan valtakunnan osallisuuteen, joka heille lahjoitetaan juuri evankeliumin sanan ja pyhän kasteen sakramentin kautta. Näinhän Kristus itse sanoo yhdelletoista apostolilleen: ”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää.” (Matt. 28:19–20a)

Suokoon Jumala, ettei tämä seurakunta koskaan ripustaisi taivasten valtakunnan evankeliumin nuottaa kuivumaan, vaan että me saisimme aina olla laskemassa sitä tämän maailman mereen. Sytyttäköön Herra meidän sydämemme sanallaan, Pyhässä Hengessä niin, että vaikka saalis tänään näyttäisi kuinka niukalta tahansa, niin kuitenkin niin kauan kuin tätä maailmanaikaa vielä on jäljellä, menisimme joka päivä innokkaasti ”kaduille ja kujille kutsumaan ja vaatimaan kaikenkaltaisia syntisiä tulemaan Karitsan häihin.” (Bäck, Johannes: Terveellinen oppi. 26:ntena Kolminaisuudenpäivän jälkeisenä sunnuntaina. Tuomiosunnuntaina.) Niin, antakoon Herra, että me olisimme aina valmiit tarjoamaan syntien anteeksiantamuksen evankeliumia aivan kaikille syntisille, erottelematta. Onhan taivasten valtakunnan evankeliumi Kristuksessa valmistettu syntien anteeksiantamukseksi kaikille kansoille. Saakoon vielä moni tulla sen osallisuuteen!

Nuotan sisältö lajitellaan maailmanajan lopussa

Kun nuottaa vedetään veneen perässä, taitavat kalastajat tietävät, milloin se on täynnä. Silloin he vetävät sen rantaan. Samalla tavoin koittaa kerran myös päivä, jolloin evankeliumin työ maailmassa tulee päätökseensä. Kerran ”pakanain täysi luku on sisälle tullut” (Room. 11:25) ja seurakunnan lähetystehtävä on loppuun suoritettu. Sitä päivää eivät tiedä ihmisten kalastajiksi lähetetyt, mutta heidän Herransa tietää sen. Tuona aikana maailman aika tulee täyttymykseensä ja loppuu.

Se, että kalastajien nuotta kerää kaikenlaisia kaloja ja meren eläviä, ei tarkoita sitä, että mitään lajittelua ei tapahtuisi. Päinvastoin: kun nuotta on täynnä ja kalastajat ovat vetäneet sen rantaan, silloin he lajittelevat kalat toisistaan. Hyvät, syötäväksi kelpaavat kalat erotetaan niistä, jotka ovat syötäväksi kelpaamattomia. Näin Jeesuksen ajan kalastajatkin tekivät: he erottivat syötävistä kaloista ne suomuttomat kalat, jotka Mooseksen lain mukaan olivat saastaisia. Hyvät kalat kootaan astioihin tai kalakoreihin. Ne viedään kotiin paistettaviksi tai torille myytäviksi. Kelvottomat sen sijaan viskataan pois, tai oikeastaan – niin kuin Herra sanoo – ”heitetään ulkopuolelle”. Näin tapahtuu myös evankeliumin nuotan ja maailman ajan täyttyessä. Silloin ”enkelit lähtevät ja erottavat pahat vanhurskaiden keskeltä”. Mitä sitten ovat nämä ”pahat” ja toisaalta ”vanhurskaat”? Onko niin, että ne, jotka ovat onnistuneet elämässään parantamaan käytöksensä ja tulemaan ”hyviksi ihmisiksi”, erotetaan niistä, jotka eivät ole onnistuneet yhtä hyvin. Ei niin! Vanhurskaiksi kutsutaan niitä, jotka ovat tunnustaneet ja yhä uudestaan tunnustavat olevansa itsessään epävanhurskaita, siis Jumalalle kelpaamattomia, mutta jotka uskovat Jumalan Poikaan, Kristukseen ja turvaavat Hänen vanhurskauteensa. Nämä ihmiset uskovat, että Kristus on tullut maailmaan sitä varten, että heilläkin Hänessä ja Jumalan armosta olisi syntien anteeksiantamus ja lahjavanhurskaus. Pahoiksi puolestaan kutsutaan niitä, jotka eivät ole tällaisia vanhurskaita. Toisin sanoen Heiltä puuttuu Jumalalle kelpaaminen. Miksi? Yksinkertaisesti siksi, että he eivät ole uskoneet Kristukseen, jonka Isä kuitenkin on lähettänyt heidänkin lunastajakseen, heidänkin syntiensä ja saastaisuutensa sovittajaksi. Näin He ovat torjuneet Hänet, joka on heidän ainoa Tiensä Isän tykö (Joh. 14:6). Tällä tavalla siis maailmanajan lopussa, viimeisellä tuomiolla ihmiset erotetaan toisistaan kahteen eri joukkoon. Tämä erottelu tapahtuu yksinomaan sen perusteella, ovatko he uskoneet Kristukseen syntiensä sovittajana vaiko eivät.

Huomaa, että tässä ei ole mitään sijaa sellaiselle opetukselle, mitä jotkut Jumalan sanaa vastaan levittävät, että lopun aikana muka tapahtuisi jokin uskovien ylöstempaaminen, ja että osa ihmisistä sitten jäisi vielä maailmaan. Ei sana opeta niin! Huomaa tarkoin, että kun hyvät kalat kerätään astioihin, huonot kalat eivät pääse takaisin mereen uimaan, vaan ne ”heitetään ulkopuolelle”. Ne siis joutuvat kuivalle maalle, missä ne tukehtuvat. Kun siis vanhurskaat kerätään evankeliumin nuotasta taivaallisen Isän kotiin ja sen moniin asuinsijoihin (Joh. 14:2), iankaikkiseen elämään, samalla kertaa myös pahat ja epäuskoiset heitetään kauhistuttavan pimeyden läpi, tuliseen pätsiin, ikuisen kuoleman paikkaan.

Vielä on painotettava, ketkä tekevät tämän erottelun ihmisten välillä. Sen tekevät Jumalan enkelit. Tämä tarkoittaa, että meidän kristittyjen tehtävänä ei ole eritellä niitä ihmisiä, joita evankeliumin nuotta kokoaa. Varsinaisessa mielessä Kirkko kyllä on Kristuksessa pyhien ja tosiuskovien yhteisö, mutta tässä elämässä ja tässä maailmanajassa tähän tosiuskovien ja pyhien joukkoon on sekoittunut myös teeskentelijöitä ja jumalattomia. (Augsburgin tunnustus, VIII Mitä kirkko on?, 1.) Niiden joukossa, jotka evankeliumin nuotta on koonnut, jotka tunnustavat olevansa kristittyjä ja osallistuvat uskontunnustuksen lausumiseen, voi olla ja onkin myös niitä, jotka sydämessään eivät usko. Mikäli he pysyvät tässä epäuskossa, heitä ei viimeisellä tuomiolla todeta vanhurskaiksi, sillä vanhurskaus ja Jumalalle kelpaaminen on vain uskosta (Gal. 3:11). Kuitenkaan tarkkanäköisinkään kristitty ei voi nähdä toisen ihmisen sydämeen arvioidakseen, onko hänellä usko Kristukseen vaiko ei. Siksi meidän ihmisten tehtävänä ei ole tehdä erittelyä pahojen ja vanhurskaiden välillä. Tämä tehtävä on jätettävä enkelien ja lopulta kaikkinäkevän taivaallisen Tuomarin, Herran Jeesuksen Kristuksen tehtäväksi (Matt. 25:31–33).

Mutta se, että me kristityt emme saa eritellä toisiamme, ei tarkoita, että olisi yhdentekevää, miten seurakunnassa opetetaan tai eletään. Joskushan on kuultu sellaistakin opetusta, että koska me emme saa eritellä toisiamme, ei pappien tai piispojen jumalatonta opetusta saa arvioida tai seurakuntalaisten syntejä sanoa synniksi. Ei näin! Meidän tehtävänämme on pitää huolta, että Jumalan sanan verkko aina heitetään paitsi seurakunnan ulkopuolelle, maailmaan, myös jatkuvasti seurakunnan sisäpuolella olevien päälle, siis myös niiden, jotka ulkoisesti kuuluvat kirkkoon, mutta epäuskossaan ovat itsensä siitä erottaneet. Sanan tehtävä on osoittaa: itsessäsi sinä olet taivasten valtakuntaan kelpaamaton, mutta juuri siksi Kristus on tullut ihmiseksi, että sinä ihminen pääsisit Hänen yhteyteensä, taivasten valtakunnan osallisuuteen. Tunnusta siis syntisi ja usko Kristukseen syntiesi sovittajana! Niin pääset osalliseksi taivasten valtakunnasta. Ja sitten toiseksi, Herra on antanut seurakunnalleen avainten vallan. Sen tarkoituksena on, että jokaiselle, jota taivasten valtakunnan nuotta tästä maailmasta kokoaa, jaettaisiin Jumalan sanan ruokaosa ajallaan (Luuk. 12:42). Toisten uskontojen piiristä tuleville ja katekismusoppilaille jaetaan Jumalan sanaa, lakia ja evankeliumia. Lain murtamille ja sitten kasteen kautta taivasten valtakunnasta osalliseksi tulleille jaetaan samoin lakia, sillä heissäkin on vielä syntinen liha jäljellä. Mutta sitten heille jaetaan myös evankeliumia sanassa ja Herran ruumiin ja veren sakramentissa. Jos kävisi ilmeiseksi, että joku ei tunnustakaan kristillistä uskoa yhtäältä omaan syntisyyteensä tai toisaalta siihen evankeliumiin, joka aivan todellisesti jaetaan sanan ja sakramenttien kautta, häntä ei voida päästää evankeliumin lahjojen osallisuuteen. Siksi Hänelle on saarnattava lakia, kunnes hän tulee jälleen syntinsä tuntemiseen ja tunnustamiseen, sekä sitten uskoo evankeliumin Kristuksesta syntiensä sovitukseksi ja palaa Herran alttarin osallisuuteen.

Tämän avainten vallan käyttö on seurakunnassa uskottu paimenviralle. Tämä avainten virka on välttämätön siksi, ettei lakia ja evankeliumia typistettäisi, eikä kukaan Herralle rakas ihminen vain suinkaan söisi ja joisi Herran ruumista ja verta epäuskossa ja tuomiokseen (1. Kor. 11:29), vaan saisi niistä syntien anteeksiantamisen, iankaikkisen elämän ja pääsyn taivasten valtakuntaan. Tämä avainten virka on Kristuksen asettama ja siksi luovuttamaton. Mutta koska pastori ja piispakin on vain ihminen, hän voi tässä tehtävässään toimia vain sen mukaan, mitä voi silmillään nähdä ja mitä ihmiset suullaan tunnustavat. Sen pitemmälle kukaan meistä ei tämän maailman aikana voi alkaa lajittelemaan ihmisiä. Seurakunnan, sen sananpalvelijoiden ja kaikkien kristittyjen tehtävänä on pitää esillä taivasten valtakunnan evankeliumia Kristuksesta ja hoitaa tehtävänsä omalla paikallaan. Nuotan sisällön lopullinen erotteleminen jätetään Jumalan haltuun.

Lopuksi

Rakkaat ystävät! Maailma käy kohti loppuaan. Maailmanajan täyttyminen ja viimeinen tuomio tulee vääjäämättä. Kumpaan joukkoon sinut viimeisellä tuomiolla erotetaan? Heitetäänkö sinut kauhistuttavan syvyyden läpi, upotetaanko liekkimereen, jossa joudut itkemään ja kiristelemään hampaita iankaikkisesti? Vai lähetetäänkö sinut ikuiseen elämään pyhien asumuksissa, missä saat katsella taivaallisen Isäsi kasvoja iankaikkisesti? Muita vaihtoehtoja ei ole. Jos siis olet antanut itsesi mennä tämän maailman merivirtojen mukana,  anna itsesi tulla taivasten valtakunnan evankeliumin nuotan kokoamaksi. Ja jos olet sallinut itsesi nukahtaa, herää nyt! Itke ja valita syvästi katuen syntejäsi, ettei sinun tarvitsisi kerran itkeä helvetissä. Sillä ”Voi sitä, joka vasta tuolla puolen itkee, sillä hänen itkuunsa yhdistyy hammastenkiristys”. Kuule tarkoin, rakas ystävä: Jumalan ainoa Poika Kristus on tullut alas taivaasta ja vapahtanut sinut saatanan vallasta syntymällään, täydellisellä elämällään, kärsimyksellään ja ristinkuolemallaan. Hän on ottanut sinun syntisi itseensä ja kuollut niiden vuoksi. Hän on maksanut sinun koko rangaistuksesi kalliilla uhriverellään. Tänään Hän tarjoaa sinulle Golgatan uhrinsa hedelmän, syntien anteeksiantamuksen ja ikuisen elämän lahjat, täällä pyhässä huoneessaan! Täällä on taivasten valtakunta avoinna sinulle tänään! Täällä on kaikki armo valmiina jokaiselle, joka katuen pyytää anteeksiantoa. Kääntykäämme siis pois synneistämme. Kääntykäämme Herran puoleen ja ylistäkäämme Häntä Hänen suuresta armostaan, Nikean Konstantinopolin uskontunnustuksen sanoin.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa sekä Jesajan luterilaisessa seurakunnassa Jyväskylässä 22.11.2015.)

24. sunnuntai helluntaista (3. vsk), Room. 13:1–7

Esivalta on Jumalan asettama

Johdanto

Esivalta on Jumalan asettama. Tässä maailmassa ei ole sellaista esivaltaa, joka ei olisi Jumalan asettama. Näin Pyhä Henki tämän päivän epistolassa puhuu. Nyt koska me kristityt – aivan niin kuin kaikki muutkin ihmiset – elämme Jumalan luomassa maailmassa, koskee tämä asia meitäkin. Me kristityt olemme kasteen ja uskon kautta Kristuksessa osalliset Jumalan valtakunnasta. Mutta samalla me elämme myös ajallisessa yhteiskunnassa ja siihen kuuluvan esivallan alaisena. Sen vuoksi onkin nyt tarpeellista käymmekin tarkastelemaan, mitä Herra meille apostolinsa kautta tästä asiasta puhuu.

Aivan aluksi on todettava, että tämän saarnan tarkoituksena ei ole tehdä politiikkaa. Poliittisen kannan ottaminen kuuluu maallisen hallintavallan piiriin ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen alueelle, ei saarnatuoliin. Kirkon sananpalvelijan virka puolestaan on hengelliseen hallintavaltaan kuuluva asia. Se on evankeliumin virka. Edelleen, myöskään käsillä oleva Jumalan sanan kohta ei edes anna aihetta esimerkiksi puoluepolitiikan tekemiseen. Nimittäin kun sana tässä puhuu esivallasta Jumalan asettamana, se ei rajaa tätä asiaa edes tietynlaiseen valtiomuodon taikka tietynlaisen hallituksen piiriin. Tässä mielessä ei ole keskeistä, puhutaanko kuninkaanvaltaisesta monarkiasta, keisarikunnasta, kotimaisesta parlamentaarisesta demokratiasta vai jostakin muusta. Kyse ei ole myöskään siitä, millä tavalla tätä valtaa käytetään. Kyse on yksinkertaisesti siitä, että mitä maallista esivaltaa ikinä onkin, se on Jumalan asettamaa.

Esivallan toimi on Jumalan luomistekoa

Mutta miksi Jumala on asettanut esivallan? Hän on luonut maailman siten, että kaikki on siinä kauniissa, hyvässä järjestyksessä. Hän on luonut päivän ja yön vaihtelun, luonnon ja vuodenaikojen kiertokulun, sekä myös ihmisen elämään kuuluvan järjestyksen. Ihmisen elämän järjestys liittyy muun muassa siihen, että hänet luotu elämään yhdessä toisten kanssa.

Elämä ihmisten yhteisössä edellyttää välttämättä toisten huomioon ottamista, sekä tiettyä yhteistä sopimista ja järjestämistä. Tätä varten Jumala on asettanut esivallan. Sen tehtävä on olla Hänen palvelijansa ja toimia ihmisten hyväksi. Siksi esivallan toimi sekä ”yhteiskunnan lailliset järjestykset ovat Jumalan hyvää luomistekoa ja jumalallista järjestystä”. (Augsburgin tunnustuksen puolustus, XVI Maallinen hallinta, 1.)

Esivallan vastustaminen ja siitä seuraava rangaistus

Juuri sen vuoksi asettuminen maallista esivaltaa vastaan onkin asettumista itsensä Jumalan säätämystä vastaan. Tällainen vastustaminen voi ilmetä ainakin kahdella eri tavalla. Ensinnäkin esivaltaa vastustetaan, jos väitetään, ettei mitään esivaltaa tarvita. Sanotaan ehkä, että yksilön henkilökohtainen päätösvalta riittää, jokainen päättäköön itse mikä on oikein ja hyvää. Sellaista mielivaltaisuuden ja yhteiskunnallisen kaaoksen tilaa, joka tällaisesta ajattelusta seuraa, on kutsuttu sanalla anarkia. Oikeastaan anarkia ei ole tällaisen ajattelun tulos, vaan tämä ideologia itse. Kreikan sana ἀναρχία (anarkhia) tarkoittaa nimittäin kirjaimellisesti juuri ”hallitsijattomuutta”, siis sitä, ettei ole valtaapitäviä. Tällainen esivallan ohittaminen ja vastustaminen, sekä oikeuden omiin käsiin ottaminen on kuitenkin jumalatonta. Miksi? Siksi, että näin ohitetaan paitsi esivalta myös itse Jumala, joka on luonut maailmaan järjestyksen ja asettanut kansoille esivallat.

Toisaalta esivallan vastustamista on myös se, että vaikka itse ajatusta esivallasta pidettäisiin arvossa, kuitenkin tiettynä aikana ja tietyssä tilanteessa toimivan esivallan päätöksiä noustaan kuitenkin vastustamaan. Joku saattaa esimerkiksi päättää, että vaikka varastaminen on yhteiskunnan lain mukaan rikos, niin sillä tavalla voi kuitenkin tehdä, jos jossakin tilanteessa itse katsoo sen paremmaksi ratkaisuksi kuin varastamatta jättämisen. Joku toinen tekee työtä, mutta jättää maksamatta palkastaan esivallan säätämät verot. Vielä joku päättää, etteivät esivallan kaikki säädökset ole ohjeellisia kaikille, varsinkin jos itse osaa päättää paremmin tai etenkin. Voi olla, että esivallan säädösten ohittamista perustellaan silläkin, että suuri joukko ihmisiä yleisesti tekee niin kuitenkin. Siksi joku alkaa ostaa alaikäisille alkoholia, tupakkaa, elokuvia tai pelejä, jotka on määritelty näille kuulumattomiksi. Joku toinen lataa internetistä musiikkia laittomasti. Myös tällainen on esivallan vastustamista ja oikeuden omiin käsiin ottamista. Näin ohitetaan paitsi esivalta myös itse Jumala, joka on luonut maailmaan järjestyksen ja asettanut kansoille esivallat päättämään näistä asioista.

Mitä tällaisesta esivallan vastustamisesta sitten seuraa? Sana sanoo kirjaimellisesti: ”ne, jotka ovat vastustaneet, itselleen tuomion saavat.” (Room. 13:2b) Mitä tällä tarkoitetaan? Ensinnäkin tällä tarkoitetaan yksinkertaisesti niitä oikeudenmukaisia tuomioita, joita Jumalan asettama esivalta panee toimeen rangaistakseen yhteiskunnallisen oikeuden rikkojia. Joidenkin rikosten kohdalla tämä tarkoittaa kirjallista huomautusta tai sakkorangaistusta, toisten kohdalla jopa vankeustuomiota. Mutta tästä rankaisuvallasta sana sanoo edelleen, että esivalta ”ei turhaan miekkaa kanna.” (Room. 13:4) Toki esivalta ja sen miekka palvelevat jo pelotteena niille, jotka tekevät pahaa tai ovat aikeissa tehdä sitä. Apostoli kirjoittaakin: ”Sillä hallitsijat eivät ole pelkona hyvälle teolle, vaan pahalle.” (Room. 13:3) Jo antiikin Kreikassa ja Roomassa vallanpitäjät antoivat juhlakulkueissa kantaa miekkaansa edellään, tunnuksenaan. Tällä tavalla esivalta ja sen miekka palvelevat jo pelkällä olemassaolollaan yhteiskunnallisen pahan ennaltaehkäisemisessä.

Mutta esivallan miekka ei ole ainoastaan symboli taikka pelkkä kuva poliisin tunnuksessa. Puhuessaan miekasta Pyhä Henki käyttää tässä sanaa μάχαιρα (makhaira). Sana tarkoittaa lyhyttä miekkaa, jota roomalaiset käyttivät teloituksissa. Miekka on siis ase, joka on tarkoitettu paitsi pelotteeksi myös aivan käytettäväksi, jos sellainen tarve tulee. Näin Jumala on antanut esivallalle valtuuden rankaista rikkoumuksista, jopa päättää elämästä ja kuolemasta. Taas painotettakoon, että tämän saarnan tarkoituksena ei ole ottaa poliittista kantaa siihen, mitä miekan vallan käyttämisen tulisi käytännössä tarkoittaa. Kyse on nyt ainoastaan siitä, mitä Jumala, esivallan asettaja itse tästä asiasta sanassaan lausuu. Hän on antanut esivallalle miekan. Siihen me jäämme.

Samalla on tarkoin huomattava seuraava seikka: miekkaa ei siis ole annettu siksi, että me ihmiset alkaisimme janota sen käyttämistä. Jumalan laki sanoo selvästi: ”Älä tapa.” (Ex. 20:13) Tämä tarkoittaa, että yksilötasolla ei kenelläkään ihmisellä ole lupaa päättää toisen elämästä ja kuolemasta. Kuitenkin yhteiskunnallisella tasolla asia on toinen: esivallan miekan käyttö on yhteiskunnassa oikeutettua silloin, kun muut keinot on käytetty ja esivalta niin päättää. Siksi monet meidänkin isistämme ja isoisistämme ovat joutuneet esivallan valtuuttamina käyttämään miekkaa. Juuri siksi kaksi seurakuntamme nuorista miehistäkin on tällä hetkellä asepalveluksessa, että he olisivat valmiina, jos esivalta kutsuu. Ja juuri siksi myös kristityn on lupa hyvällä omatunnolla – niin kuin luterilainen tunnustuksemme lausuu – ”toimia esivallan viroissa, käyttää tuomiovaltaa keisarillisten lakien tai muiden voimassa olevien lakien mukaisesti, langettaa oikeuden perusteella kuolemantuomioita, käydä oikeutettuja sotia ja olla asepalveluksessa, tehdä laillisia sopimuksia, omistaa yksityistä omaisuutta, vannoa vala esivallan sitä vaatiessa”. (Augsburgin tunnustuksen puolustus, XVI Maallinen hallinta, 1.) Tällä tavalla esivalta palvelee itseään Jumalaa, asettajaansa, sanoohan sana: ”Sillä Jumalan palvelija se on kostaja/rankaisija vihaksi/tuomioksi sille, joka [sitä, mikä on] pahaa tekee.” (Room. 13:4)

Mutta nyt kun sana sanoo, että ”ne, jotka ovat vastustaneet, itselleen tuomion saavat”, se tarkoittaa tässä kyllä myös muuta kuin esivallan langettamia tuomioita. Tässä puhutaan myös niistä Jumalan moninaisista rangaistustuomioista, joita kapinoitsijat itse vetävät päälleen. Mekin tunnemme historiasta monia kaameita tapauksia, joissa kapinaan nousseet ovat syösseet itsensä onnettomuuteen ja saaneet hirveän lopun.

Kuuliaisuus esivallalle

Esivallan ensisijainen tarkoitus Jumalan palvelijana on olla hyväksi Jumalan luomalle ihmiselle ja ihmisyhteisöille. Tässä esivalta palvelee Jumalaa säätäessään ja toteuttaessaan lakeja, sekä myös rangaistessaan lain rikkojia. Herra on asettanut esivallan suojelemaan ja puolustamaan sinua ja meitä kaikkia pahalta. Hän on asettanut esivallan, että sinulla ja koko kansalla olisi hyvä olla, että meillä olisi yleinen rauha ja julkinen järjestys. Esivalta on asetettu, että me saisimme viettää hiljaista ja rauhallista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa sekä toimittaa askareemme rauhassa ja rakentaa Jumalan valtakuntaa.

Siksi paitsi aivan kaikkien ihmisten, myös ja nimenomaan kristittyjen tulee olla alamainen itsensä yläpuolella oleville esivalloille. Apostoli painottaa – niin kuin sanat tarkkaan ottaen kuuluvat: ”Siksi on pakko/välttämätöntä olla alamainen, ei vain vihan/tuomion tähden, vaan myös omantunnon tähden.” (Room. 13:5) Kristityn omatunto on sidottu Jumalan sanaan ja sanassa ilmoitettuun pyhään tahtoon. Siksi hän mielellään tottelee esivaltaa, Jumalan tähden. Keisarille tulee antaa se, mikä keisarin on, ja Jumalalle se, mikä Jumalan on (Matt. 22:21). Mitä se tarkoittaa? Mitä esivallalle sitten tulee antaa? Apostoli vastaa: ”Täyttäkää jokaiselle velvollisuutenne, sille, jolle vero, vero, sille, jolle tulli, tulli, sille, jolle pelko, pelko, sille, jolle kunnioitus, kunnioitus.” (Room. 13:7) Ensinnäkin sana siis puhuu tässä rahasta. Jumalan luomassa maailmassa esivallan toimintojen ylläpitäminen maksaa. Veroja tuleekin maksaa siksi, että esivalta voisi toimittaa Jumalalta saamaansa tehtävää. Esivallalle on annettava myös asianmukainen pelko ja kunnioitus. Miksi? Pelko siksi, että esivalta on Jumalan asettama, kantaa miekkaa. Kunnioitus sille tulee taas antaa siksi, että se edustaa Jumalaa. Myös se valtuutensa ylittäneelle ja tyranniaan sortuneelle esivallalle on osoitettava tällaista alamaisuutta. Näin on kuitenkin tehtävä vain sikäli kuin esivalta vielä harjoittaa Jumalalta saamiaan tehtäviä.

Ennemmin on kuultava Jumalaa kuin ihmistä

Mutta mitä jos esivalta lakkaa toimimasta Jumalan palvelijana ja ihmisten parhaaksi? Joku saattaa arvioida esivallan toimintaa tällä tavalla vain siitä syystä, että on itse tyytymätön lainsäätäjien ratkaisuihin. Siinä tapauksessa – kuten sanottu – kenelläkään ei ole lupaa lähteä omin päin ohittamaan yhteiskunnan säädöksiä. Tämä olisi oman yksilöllisen päätäntävallan asettamista sen esivallan tilalle tai yläpuolelle, jonka Jumala on asettanut yhteiskunnallista hyvää varten. Yhteisiä päätöksiä ei yksilö saa noin vain tehdä, muuten seuraa kaaos. Jumala on tahtonut maailmaansa järjestyksen. Siksi tällainen omavaltaisuus on yhteiskunnassa tuomittavaa. Pikemminkin on pyrittävä vaikuttamaan yhteiskunnallisesti sallituilla keinoilla, kuten äänestämällä, kansalaisaloitteen allekirjoittamisella tai vaikkapa pyrkimällä itse esivallan virkoihin.

Mutta suuri kysymys on, miten toimia, jos esivalta alkaa tehdä selvästi Jumalan tahdon vastaisia päätöksiä. Mikäli esivalta alkaa säätää lakeja Jumalan sanan ohi, se ylittää valtuutensa. Näin se saattaa tehdä vaatiessaan esimerkiksi, että kaikkien lääkärien ja sairaanhoitohenkilökunnan on suostuttava paitsi hoitamaan sairaita ja heikkoja, yhtä lailla myös murhaamaan avuttomia lapsia äitinsä kohtuun. Sellaista ei ihmisen luoja ja esivallan asettaja kuitenkaan ole käskenyt taikka sellaiseen lupaa antanut. Valtuutensa esivalta ylittää myös julistaessaan esimerkiksi, että ihminen saa itse määritellä sukupuolensa tai parisuhteensa muodon. Mutta sellaistakaan ei ihmisen luoja ja esivallan asettaja kuitenkaan ole käskenyt taikka sellaiseen lupaa antanut.

Toiseksi, esivalta ylittää valtuutensa maallisen valtakunnan hallitsijana, jos se alkaa sekaantua hengellisen hallintavallan alueelle. Kun valtio ja kirkko ovat toimineet yhdessä, ei ole aina vältytty maallisen ja hengellisen hallintavallan sekoittumiselta. Tästä on runsaasti esimerkkejä eurooppalaisen kansankirkollisuuden historiassa. Kirkon hallintoa sekä sen opetusta ovat pyrkineet määrittelemään ne, joiden valta on puhtaasti yhteiskunnallinen. Räikeimmillään esivalta on ylittänyt valtuutensa alkaessaan määrätä kieltäessään kansalaisia uskomasta kolmiyhteiseen Jumalaan tai Hänen ilmoitussanaansa. Tässä esivalta kuitenkin toimii itseään vastaan, sillä juuri Jumalahan on esivallallekin vallan antanut. Toisaalta on kyllä sanottava, että ongelmia on esiintynyt myös toiseen suuntaan: historiasta ei puutu esimerkkejä tapauksista, joissa yhteiskunnan elämää ovat pyrkineet hallitsemaan ne, jotka on asetettu puhtaasti hengelliseen virkaan, seurakunnan paimeniksi. (Ks. esim. Augsburgin tunnustus, XXVIII Kirkollinen valta, 1–2.)

Mutta miten kristityn siis tulisi toimia tällaisissa tapauksissa, joissa esivalta ylittää valtuutensa? Vastaus sisältyy päivän pyhään epistolaan. Koska Jumala on esivallan asettaja, täytyy Hänen tahtonsa tulla aina ensin. Tällaisiin tilanteisiin meille antavat esimerkin myös apostolit, jotka Jumalan sanan todistuksen tähden olivat joutuneet suuren neuvoston kuulusteltaviksi. Luukas kirjoittaa tästä Apostolien teoissa: ”Niin he kutsuivat heidät ja kielsivät heitä mitään puhumasta ja opettamasta Jeesuksen nimeen. Mutta Pietari ja Johannes vastasivat heille ja sanoivat: ’Päättäkää itse, onko oikein Jumalan edessä kuulla teitä enemmän kuin Jumalaa; mutta me emme voi olla puhumatta siitä, mitä olemme nähneet ja kuulleet.'” (Ap. t. 4:18–20) Kristittyinä me emme saa omavaltaisesti turvautua kapinaan taikka väkivaltaiseen vastarintaan. Miekan valta kuuluu esivallalle. Esivallan asettajan ilmoitussanaan sidottu omatunto pitäytyy kyllä mielellään niihin säädöksiin, joita jumalattomaksikin muuttunut esivalta asettaa Jumalan sanan mukaan. Toisaalta sanaan sidottu omatunto kuitenkin kieltäytyy niistä Jumalan sanan vastaisista vääristä teoista, joita esivalta vaatii. Luther saarnaa seurakunnalleen:

Mutta entä jos he aikovat riistää meiltä evankeliumin tai kieltävät sitä saarnaamasta? Silloin sinun on sanottava näin: En anna teille evankeliumia ja Jumalan sanaa, eikä teillä niihin valtaa olekaan. Onhan teidän hallituksenne ainoastaan ajallinen hallitus ajallisia arvoja varten. Evankeliumi sitävastoin on hengellinen, taivaallinen aarre; älkää siis ulottako valtaanne evankeliumiin ja Jumalan sanaan! Me siis tunnustamme keisarin ajallisten omaisuuksien, mutta emme Jumalan sanan herraksi. Sitä emme salli itseltämme riistettävän, sillä se on sellainen Jumalan voima — Roomalaiskirjeen 1. luku (Room. 1:16. jae), 1. Korinttolaiskirjeen 1. luku (1. Kor. 1:18. jae) —, jota vastaan eivät edes helvetin portit voi mitään — Matteuksen Evankeliumin 16. luku (Matt. 16:18. jae). (Kirkkopostilla III. Kolmaskolmatta kolminaisuudenpäivän jälkeinen sunnuntai. Evankeliumisaarna.)

Kaiken kaikkiaan, uskovina me emme siis uhmaa esivaltaa tai hallitsijaa sinänsä, vaan ainoastaan niiden jumalattomia päätöksiä. Uskonpuhdistaja sanoo tästä: ”Jonkin asian [siis tässä tapauksessa esivallan] väärinkäyttö ei tee vääräksi asiaa, joka itsessään on hyvä.” (Kirkkopostilla III. Kolmaskolmatta kolminaisuudenpäivän jälkeinen sunnuntai. Evankeliumisaarna.) Toki esivallan jumalattomista säädöksistä kieltäytymisestä voi seurata yhteiskunnallista syrjään jäämistä, kärsimystä ja vainoa, ja seuraakin. Tätä ristiä Kristuksen seurakunta on alusta asti joutunut kantamaan. Kristuksen esikuvan mukaisesti kristittyjen tulee kuitenkin kärsiä itseään kohtaan tehtyä vääryyttä ja sitä kaikkea, mikä heidän osakseen tulee oletetun tottelemattomuuden tähden. Näissäkin tapauksissa tulee aina pyrkiä voittamaan paha hyvällä. Pyhä Pietari kirjoittaa: ”Palvelijat, olkaa kaikella pelolla isännillenne alamaiset, ei ainoastaan hyville ja lempeille, vaan nurjillekin. Sillä se on armoa, että joku omantunnon tähden Jumalan edessä kestää vaivoja, syyttömästi kärsien. Sillä mitä kiitettävää siinä on, jos te olette kärsivällisiä silloin, kun teitä syntienne tähden piestään? Mutta jos olette kärsivällisiä, kun hyvien tekojenne tähden saatte kärsiä, niin se on Jumalan armoa. Sillä siihen te olette kutsutut, koska Kristuskin kärsi teidän puolestanne, jättäen teille esikuvan, että te noudattaisitte hänen jälkiänsä, joka ’ei syntiä tehnyt ja jonka suussa ei petosta ollut’, joka häntä herjattaessa ei herjannut takaisin, joka kärsiessään ei uhannut, vaan jätti asiansa sen haltuun, joka oikein tuomitsee, joka ’itse kantoi meidän syntimme’ ruumiissansa ristinpuuhun, että me, synneistä pois kuolleina, eläisimme vanhurskaudelle; ja hänen ’haavainsa kautta te olette paratut.'” (1. Piet. 2:18–24) Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 8.11.2015.)

23. sunnuntai helluntaista (3. vsk), Matt. 6:14–15

Antakaa toisillenne anteeksi

Onko anteeksianto ehdollinen?

”Kun sinä annat toisille anteeksi, sitten Jumalakin antaa sinulle anteeksi ja pelastaa sinut! Toisin sanoen, kun ensin yrität parhaasi, teet hyvää ja osoitat rakkautta muille, niin sitten Jumalakin suostuu auttamaan ja armahtamaan sinua!”

Tätäkö Jeesus päivän evankeliumissa opettaa? Hänhän siis sanoo: ”Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi; mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, niin ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne.” (Matt. 6:14–15) Tarkoittaako tämä sitä, että saadakseen anteeksi ja pelastuakseen ihmisen on ensin tehtävä hyviä tekoja? Näin on joku kyllä saattanut asian ymmärtää. Me kuitenkin sanomme varmasti ja rohkeasti: Ei näin! Ei Herramme tässä sitä tarkoita.

Jeesus puhuu omilleen, Isän lapsille

On pantava tarkoin merkille, keille Kristus tässä puhuu. Hän sanoo: ”teidän taivaallinen Isänne”. Hän siis puhuu niille, joilla on jo taivaallinen Isä. Keitä nämä ihmiset ovat? He ovat niitä, jotka ennen kyllä olivat vieraantuneita Jumalan elämästä (Ef. 4:18). Ennen he kyllä olivat ilman Kristusta, ilman toivoa, jumalattomia maailmassa (Ef. 2:12). He olivat kuolleita rikoksiin ja synteihin (Ef. 2:1), Jumalan vihollisia (Ef. 2:14, 16). Siksi he olivat myös luonnostaan vihan lapsia (Ef. 2:3), niin kuin apostoli kirjoittaa, eivät siis Jumalan lapsia. Mutta nyt on aivan toisin. Näiden ihmisten elämässä on tapahtunut muutos. Tämän muutoksen on tuonut Jumalan ainoa Poika Kristus, taivaallisesta Isästä ikuisuudessa syntynyt, Jumala Jumalasta, Hän, joka oli alussa Isän tykönä ja täydellisessä yhteydessä Hänen kanssaan (Joh. 1:1). Tämä Kristus suostui tulemaan Isänsä luota maailmaan (Joh. 1:14) ja enemmänkin, Hän suostui Isänsä hylkäämäksi, niin että Hän aivan huusi: ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?” (Ps. 22:2; Matt. 27:46). Minkä takia Hän teki näin? Sen takia, että näitä jumalan elämästä vieraantuneita ihmisiä ei kertakaikkisesti hylättäisi, vaan että he Kristuksen kalliin sovintoveren kautta saisivat syntinsä anteeksi ja voisivat siten päästä Jumalan perheyhteyteen. Uskon kautta tähän Jumalan Poikaan ja uhrikaritsaan (Joh. 1:29) sekä Häneen kastettuina nämä ennen hukassa olleet irtolaiset saavat nyt olla lapsia Jumalan perheessä. Tässä seurakuntaperheessä Kristus itse on nyt heidän veljensä. Kristuksen Isä, kaikkivaltias Jumala on myös heidän taivaallinen Isänsä niin, että Kristus itse rukoilee heidän kanssaan: ”Isä meidän” (Matt. 6:9). Kristuksessa he kaikki ovat myös keskenään veljiä ja sisaria. He antavat lähimmäisilleen anteeksi, koska ovat itse ensin saaneet kaiken anteeksi.

Tällaisia ovat ne ihmiset, joille Herramme nyt tässä evankeliumissa puhuu. Tällainen sinäkin olet, rakas kristitty. Ennen sinäkin elit yksin, omine voiminesi, irrallisena maailmassa, ilman taivaallista Isää ja yhteyttä Jumalan perheväkeen. Oman hyvyytesi tai tekojesi perusteella et milloinkaan voinut tulla Jeesuksen veljeksi ja Jumalan lapseksi. Mutta Hän tunnusti sinut veljekseen ja sisarekseen oman lunastustyönsä perusteella. ”Jumalana ja ihmisenä Kristus on täydellisellä kuuliaisuudellaan meidät lunastanut synneistämme, vanhurskauttanut ja pelastanut meidät.” (Yksimielisyyden ohje. Täydellinen selitys. 3. Jumalalle kelpaava uskonvanhurskaus, 4.) Sinunkin syntisi on nyt Kristuksen ristinuhrissa sovitettu. Sinä olet Jumalan sanan ja pyhän kasteen kautta syntynyt uudesti Jumalan perheen, seurakunnan jäseneksi (Tiit. 3:5; 1. Piet. 1:23). Sinun syntisi on pesty pois, anteeksi annettu (Ap. t. 2:38; 22:16). Kristuksen armosta sinäkin kuulut niihin, joilla on Hänen taivaallinen Isänsä omana rakkaana Isänään. Ja juuri Kristuksen sinulle tuoman anteeksiantamuksen hyvää hedelmää on se, että sinäkin annat anteeksi lähimmäisellesi kaikki heidän rikkomuksensa.

Yhtäaikaa vanhurskas ja syntinen

Mutta kuule vielä, mitä Kristus sanoo. Hän siis puhuu syntinsä anteeksi saaneille. Mutta kuitenkin Hän lausuu myös, että Isä antaa juuri heille anteeksi. Herra siis tarkoittaa, että paitsi syntinsä anteeksi saaneiden ihmisten lähimmäisissä, myös näissä uskovissa itsessään on vielä syntiä, joka täytyy saada anteeksi. Ehkä sinäkin tiedät, mitä tämä tarkoittaa. Yhtäältä tiedät, että kasteessasi olet saanut syntien anteeksiantamuksen lahjan. Sinä, sikiämisestäsi ja syntymästäsi saakka syntinen ihminen (Ps. 51:7) olet saanut kaiken syntisyytesi anteeksi, Kristuksen tähden. Ja toisaalta kuitenkin myös perisynti vaikuttaa sinussa vielä. Miten se vaikuttaa? Perisynti tahtoo alinomaa vaikuttaa sinussa passiivista puutosta, siis sitä, ettet pelkäisi Jumalaa etkä sydämestäsi luottaisi Hänen sanaansa ja Hänen armoonsa. Mutta perisynti vaikuttaa myös aivan aktiivista turmelusta, siis sitä, että käännyt pahojen himojesi mukaisiin synnillisiin tekoihin. (Vrt. Augsburgin tunnustus, II Perisynti, 1–2.) Ja niin sinä rikot sekä Jumalaa että lähimmäistäsi vastaan. Näin on siksi, että sinussa asuu paitsi uusi ihminen, vielä myös vanhan lihasi mieli, joka ”ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan.” (Room. 8:7) Sana opettaa, että sinä olet Kristuksessa kokonaan vanhurskas, mutta tämän elämän ajan kuitenkin vielä itsessäsi kokonaan syntinen.

Vanhurskauden unohtuminen ja synnin unohtuminen

Miten usein unohtuukaan tämä Jumalan sanan opetus kristityn yhtäaikaisesta vanhurskaudesta ja syntisyydestä! Niin helposti vain toinen näistä muistuu mieleen ja toinen unohtuu. Ehkä sinä olet taipuvainen unohtamaan vanhurskautesi, joka on Kristuksessa. Unohdat, että sinun kaikki syntisi on jo meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen veriuhrissa sovitettu. Unohdat, että sen sovituksen hedelmä on jo kasteessa sinulle on lahjoitettu. Ehkä vielä unohdat, että Hän yhä uudestaan lahjoittaa sinulle anteeksiannon sanansa ja ehtoollisen sakramentin yhteydessä. Sinä unohdat Jumalan lahjavanhurskauden, ja sen sijaan alat katsomaan vain omaan itseesi ja omiin mahdollisuuksiisi. Mutta tällä tavalla sinä vaivut helposti epätoivoon. Tällainen tila saattaa kyllä joidenkin silmissä vaikuttaa hurskaalta ja nöyrältäkin, jos alat painottaa olevasi vaivainen mato matkamies maan. Mutta miten helposti silloin unohdatkaan turvata vaivaisuudessasi Kristukseen! Miten helposti tässä oman vaivaisuutesi painottamisessa tulet jopa halveksineeksi Jumalan Poikaa, joka kuitenkin on kerran tullut sinun kipujesi mieheksi ja sairautesi tuttavaksi (Jes. 53:3), aivan kuollut kaikkien syntiesi vuoksi. Etkö sinä silloin asetu Jumalan yläpuolelle, kun luulet tietäväsi sovituksesi asian paremmin kuin Hän, ja siis ajattelet, että sinulla ei ole sovitusta?

Toisaalta sinä unohdat helposti myös oman syntisyytesi, tai ehkä ainakin pidät sitä vähän vähäisempänä kuin muiden. Mieleesi muistuu lähinnä toisten virheet, ”ihmisten rikkomukset”, joista Jeesus tässä puhuu. Samalla unohdat, että sinulla itselläsikin on vielä anteeksi saamisen tarve, koska ”kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla” (Room. 3:23). Tästä seuraa myös se, että jätät antamatta lähimmäisellesi anteeksi hänen rikkomuksiaan. Tällainen saattaa kyllä joidenkin silmissä vaikuttaa hurskaalta ja ylevältä, sellaiselta, että sinä olet pidemmälle edistynyt kristitty, jota syntisyys ei enää niin paljoa vaivaa. Mutta etkö näin asetukin lähimmäisesi yläpuolelle? Ankaruudessasi ja anteeksiantamattomuudessasi kasvatat katkeruutta ja vihaa itsesi ja lähimmäistesi välille. Etkö näin helposti asetu myös itsensä Jumalan yläpuolelle, kun sanot, ettet voi koskaan antaa lähimmäisellesi anteeksi hänen rikkomuksiaan, vaikka Jumala on ne kaikki jo Pojassaan sovittanut? Ystävä, jos et anna lähimmäisellesi anteeksi, silloin hylkäät Kristuksen sovitustyön ja syntien anteeksiantamuksen, ja suhtaudut niihin, kuin ne sinun kohdallasi olisivat turhat.

Kristus on antanut anteeksi! Etkö sinäkin antaisi?

Ja kuitenkin, Herra Jeesus Kristus on kantanut koko maailman syntitaakan! Hänen sovintoverensä on vuotanut kaikkein kalleimpana maksuna, että niin sinä kuin lähimmäisesikin saisitte anteeksi koko perisyntinne ja kaikkien tekosyntienne velan. Kristus on tullut, että niin sinulla kuin jokaisella lähimmäiselläsi olisi anteeksiantamus ja vapaa pääsy Hänen taivaallisen Isänsä perheeseen, Jumalan seurakuntaan ja pelastettujen joukkoon. Siihen sinut on nyt otettukin, Hänen armostaan! Etkö sinä siis myös armahtaisi lähimmäistäsi ja antaisi alttiisti anteeksi kaikkea sitä, millä hän on heikkoudessaan rikkonut sinua vastaan? Etkö antaisi anteeksi vaimollesi, miehellesi, isällesi, äidillesi, lapsellesi, työtoverillesi taikka sisarellesi tai veljellesi Kristuksessa? Etkö antaisi anteeksi hänelle tuota pientä velkaa, kun taivaallinen Herra on pitkämielisyydessään antanut ainoan Poikansa maksuksi sinun koko langenneisuudestasi ja niin säästänyt sinut ansaitsemaltasi tuomiolta? Etkö antaisi anteeksi lähimmäisellesi, onhan hänelläkin sinulle anteeksi annettavaa?

Anteeksi antaminen on päätös

Mutta ehkä sanot: ”Hän on loukannut minun tunteitani niin syvästi! Hän on vähätellyt minua, aivan alistanut minua! Miten minä voisin ikinä kyetä unohtamaan sellaisen loukkauksen, saati antamaan sen anteeksi?” Mutta mitä tällainen anteeksi antaminen oikeastaan tarkoittaa? Vaatiiko Herra sinulta sitä, että tunteesi ensin leppyvät? Ei. Anteeksi antaminen ei ole asia, joka riippuu tunteista. Anteeksi antaminen on päätös. Se on päätös luopua kostosta. Se on päätös vastata pahaan hyvällä. Se on päätös olla pitämättä vihaa. Se on päätös – niin kuin Herran sana kirjaimellisesti kuuluukin – päästää toinen ihminen. Mistä? Hänen velastaan. Se on päätös, aivan niin kuin Kristuskin päätti totella Isän suunnitelmaa päästää sinut synneistäsi kuolemallaan, vaikka Hän inhimillissä tunteissaan joutui niin kovasti kärsimään. Ei anteeksi antamisessa ole siis kysymys myöskään siitä, että sinun pitäisi vaieta vääryydestä ja kätkeä loukkaantumisesi tai vaikeat tunteesi sydämesi sopukoihin. Ei. Kyse on siitä, että vaikka kokemasi rikkomus on todellinen, vaikka siitä on voinut seurata hengellistä tai tunnetason vaikeutta, ja vaikka näistä kaikista voidaan puhua, silti lähimmäinen päästetään hänen velastaan. Ei taivallisen Isänkään anteeksianto ole sellaista, että Hän noin vain painaisi villaisella meidän rikkomuksemme. Kyllä rikkomukset luetaan; synnillä on aina palkkansa. Mutta Jumala on syntiselle armollinen ja antaa hänelle anteeksi siksi, että Hänen Poikansa on jo kantanut synnin rangaistuksen meidän puolestamme! Samoin sinäkin saat harjoitella avoimesti puhumaan mieltäsi painavista asioista lähimmäisellesi, mutta kuitenkin päättää antaa hänelle anteeksi. Herra sanoo apostolin suulla: ”Pukeutukaa siis te, jotka olette Jumalan valituita, pyhiä ja rakkaita, sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen, pitkämielisyyteen, kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa.” (Kol. 3:12–13)

Pysy suuren anteeksiantajan, Kristuksen yhteydessä!

Tosin sinä varmasti saat kyllä huomata, että itse et kykene tähän. Sinä kyllä tiedät, että Herra tahtoo sinun antavan anteeksi niin kuin Hän on itse sinulle antanut. Haluaisitkin tehdä niin, mutta omat voimasi eivät siihen riitä. Mikä on silloin avuksi? Rakas ystävä, tunnusta tämäkin syntisi Herralle! Käytä ripin lahjaa: tunnusta sydämesi anteeksiantamattomuus ja kuule sitten anteeksiantamuksen sana, jonka Herra sinulle pastorin suulla lausuu. Älä myöskään tällaisten vaikeuksien vuoksi jää pois sanan ja sakramenttien osallisuudesta, jotka Herra messussa sinulle ja kaikille omilleen tahtoo antaa. Tule Herran pöytään, jossa Kristus itse tarjoaa ruumiinsa ja verensä sinun ja kaikkien omiensa syntien anteeksiantamiseksi. Tule ja vahvistu Hänen anteeksiantamuksensa ja armonsa osallisuudessa! Hän tahtoo runsain määrin antaa kaikki syntisi anteeksi! Hän tahtoo myös vaikuttaa sinussa kaiken hyvän Pyhän Henkensä kautta, niin että Hänen armostaan ravittuna sinäkin annat anteeksi, niin kuin Hän on sinulle anteeksi antanut. Ota siis tänäänkin Hänen lahjansa vastaan! Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa sekä Jesajan luterilaisessa seurakunnassa Jyväskylässä 1.11.2015.)

20. sunnuntai helluntaista (3. vsk), Joh. 7:40–52

Kuule Kristuksen sanaa!

Kristus, Jumalan Poika on tullut ihmiseksi. Toisin sanoen Hän on ihminen, mutta ei vain ihminen, vaan Jumala ja ihminen. Jumalan Poika on tullut ihmiseksi, että Hän pelastaisi ihmiset. Tämä on totta.

Mutta kuinka moni epäileekään tätä! Kuulimme, miten Johannes kertoo: kansassa syntyi eripuraisuutta Hänen tähtensä (Joh. 7:43). Riideltiin sen kysymyksen johdosta, kuka Jeesus on. Niin on nykyäänkin. Moni kysyy: ”Miten muka joku voisi olla Jumala ja ihminen samassa persoonassa?” Tämän kysymyksensä vuoksi moni jääkin epävarmuuteen siitä, kuka Jeesus on. Joku sanoo, että asia on niin vaikea, ettei siitä voi saada varmuutta. Toinen esittää, että olisi jopa aivan ylimielistä väittää tietävänsä miten asia on. Sanotaan, että siksi onkin parempi jäädä tämän kysymyksen äärellä vain etsijäksi ja kyselijäksi. Mutta mitä tästä asiasta todella pitäisi ajatella? Yhtäältä onkin aivan oikein sanoa, että asia on ihmisjärjelle vaikea. Niin, sitä tosiasiaa, että Jeesus Kristus on Jumala ja ihminen, on ihmisen järjellä jopa täysin mahdotonta ymmärtää. Mutta toisaalta on myös aivan väärin sanoa, että asiasta ei voi saada varmuutta, sillä siitä voi saada varmuuden! Nyt me kysymme: miten? Vastaus on yksinkertainen: Kuulemalla Kristuksen itsensä sanaa.

Nimittäin kun Kristus on tullut ihmiseksi, että Hän pelastaisi ihmiset, niin juuri ihmisten tähden Hän myös käyttää kaikille ihmisille ymmärrettävää kieltä. Mutta niin kuin Hän todellisena ihmisenä ja ihmiseltä näyttävänäkin on enemmän kuin tosi ihminen, siis tosi Jumala, niin on myös Hänen puheensa laita. Hänen puheensa on kyllä aivan selvää, hänen kuulijoilleen tuttua Lähi-Idän kieltä, mutta silti se on jotakin aivan muuta kuin ihmisten puhe. Se on jumalallista puhetta ihmisen kielellä. Ihmeellinen on Jumala armo ihmistä kohtaan, että Hän näin on ilmoittanut meille sanansa!

Mutta juuri siksi, että Jeesus on tosi ihminen ja näyttääkin tavalliselta mieheltä, juuri siksi moni haluaa nähdä Hänessä vain sen, mikä ulkoisesti voidaan nähdä. Siksi moni sanoo: ”Jos Jeesus ehkä onkin vähän erityisempi ihminen kuin muut, Hän on kuitenkin vain ihminen.” Ja sitten: koska Kristuksesta puhuttaessa puhutaan Jumalan elävästä Sanasta, aivan sama arvioinnin tapa kohdistuu usein myös Kristuksen sanaan ja sen saarnaan. Moni nimittäin sanoo, että saarnat, joita jumalanpalveluksessa kuullaan, ovat vain ihmisten puhetta. Jopa jotkut kristityt kysyvät: ”Miten te luulette voivanne väittää, että teillä voi olla Jumalan sana ja sen oikea oppi? Ihmisiähän ne teidänkin saarnaajanne vain ovat! Eivät kai teidän pappinne ole sen virheettömämpiä ihmisiä kuin muutkaan?” Mitä tähän vastataan? Ei tietenkään meistä kukaan ole tai saa luulla olevansa itsessään virheetön ihminen tai erinomaisempi kristitty kuin muut! Mihin me silloin tarvitsisimme messuakaan, syntien anteeksiantamuksen paikkaa? Mutta kun meitä näin arvostellaan, arvostelijat eivät ota huomioon, että Herra Kristus on itse antanut meille pyhän sanansa. Hän on myös asettanut pyhän saarnaviran, jonka kautta Hän itse tahtoo puhua. Nimittäin se sana, jota saarnataan, on Hänen sanansa. Sen vuoksi, kun tätä sanaa saarnataan, niin silloin Herra Jeesus Kristus itse puhuu. Toki asia on tietenkin toinen silloin, jos pastorit alkavat saarnata omiaan, eivätkä enää Jumalan sanaa ja yksin Jumalan sanaa. Ehkä jossakin pidetäänkin opetuksia siitä tai tästä ajankohtaisesta kysymyksestä, perunanviljelystä, nykyaikaisesta elämänhallinnasta, jostakin uudesta, hengelliseksi julistautuvasta kirjasta. Samalla Kristuksen sana jää näin usein syrjään. Silloin onkin kysymys vain ihmisten puheesta. Mutta apostolisen saarnaviran tehtäväksi Kristus on antanut saarnata Hänen sanaansa. Meidän tehtävämme on puhua siinä, missä Hänen sanansa puhuu, ja vaieta siinä, missä Hänen sanansa vaikenee. Tämä on valtavan lohdullinen asia saarnaajalle, sillä näin Hänen ei tarvitse yrittää itse keksiä ohjelmajulistustaan. Tämä on valtavan lohdullinen asia myös koko seurakunnalle, sillä näin sinä ihminen voit omalla äidinkielelläsi kuulla, mitä Herra Jeesus sinulle puhuu.

Vaikka ihmiset pitäisivät Jeesuksen puhetta vain tavallisen ihmisen puheena, on Hänen sanansa kuitenkin vaikuttava. Evankeliumista kuulimme ylipappien ja fariseusten palvelijoista, jotka oli lähetetty ottamaan Jeesusta kiinni (Joh. 7:32). Nämä miehet tulivat Jeesuksen luo ja kuulivat Hänen puhettaan. Ja kun he kuulivat Hänen puhettaan, he tajusivat: tässä on jotakin enemmän kuin vain tavallinen ihminen. Jeesuksen puheen voima oli niin suuri, että nämä ylipappien ja fariseusten palvelijat eivät siis ainoastaan huomanneet Herran puheen ihmeellisyyttä. He myös jättivät tekemättä sen, mikä heille oli tehtäväksi annettu. He eivät ottaneet Jeesusta kiinni, eivätkä edes voineet ottaa. Heitä vastassa oli suurempi voima. He siis palasivat tyhjin käsin isäntiensä luo, eivätkä kuitenkaan palanneet tyhjin käsin, sillä heillä oli valtavan suuri asia tuotavanaan: todistus Jeesuksesta. He sanoivat: ”Ei ole koskaan ihminen puhunut niin, kuin se mies puhuu.” (Joh. 7:46) He todistivat isännilleen, siis itselleen suuren neuvoston jäsenille. He todistivat siitä huolimatta, että he näin asettivat itsensä suoranaiseen vaaraan Jeesusta vainoavien johtajiensa edessä. Kaikki tämä, vakuuttuminen Jeesuksen ihmeellisyydestä ja siitä seuraava todistus, kaikki tämä oli Herran työtä heissä.

Huomaatko mitä ihmeellistä tässä tapahtuu? Huomaatko, miten Jumala osoittaa evankeliuminsa vastustajat valehtelijoiksi? Evankeliumitekstin edellä Johannes on kirjoittanut, että Jeesus oli puhunut temppelissä yhteydestään taivaalliseen Isäänsä. Hän oli sanonut, että itsestään Hän ei ole tullut, vaan että Hän on Isästä. Taivaallinen Isä on lähettänyt Hänet maailmaan. (Joh. 7:28–29) Juuri tämän puheen vuoksi ylipapit ja fariseukset tahtoivat nyt ottaa Jeesuksen kiinni ja tuomita Hänet jumalanpilkkaajana. He siis tahtoivat saada Jeesuksen kiinni Hänen sanoistaan. Ja kuitenkin juuri Jeesuksen sanat ja Hänen puheensa ovat se väline, joilla Hän tässä tekee tyhjäksi kaikki nämä perkeleen juonet. Jouduttiin myöntämään: ”Ei ole koskaan ihminen puhunut niin, kuin se mies puhuu.”

Rakas ystävä, oletko sinä väsynyt tämän maailman turhiin puheisiin? Oletko väsynyt ihmisten mielipiteiden, kertakäyttömusiikin, kertakäyttöviihteen, sosiaalisen median päivitysten tai juorulehtien tyhjään sanatulvaan? Jos olet väsynyt, niin tule Jeesuksen luo! Hän näet tahtoo puhua sinulle. Ja kun tulet, älä pelkää kuulla sitä, mitä Hän sanoo. Äläkä pelkää itsekin lukea pyhästä Raamatusta sitä, mitä Hän sanoo. Nimittäin sanassaan Jeesus Kristus, Jumala ja ihminen puhuu sellaista kieltä, jota sinä ihminen voit ymmärtää. Ja kuitenkin Hän puhuu aivan eri lailla kuin ihmiset, eri lailla kuin tämä maailma puhuu. Hänen sanansa on vaikuttava!

Kun Herra Jeesus puhuu, Hänen sanansa on voimallinen avaamaan sinun korvasi kuulemaan, mitä Hän sanoo. Hänen sanansa on voimallinen avaamaan myös sinun sydämesi kuulemaan, mitä Hän sanoo. Ja kun Herra Jeesus puhuu, Hänen sanansa on voimallinen vapauttamaan sinut kaikesta pahasta. Siksi, kun perkele, maailma ja oma lihasi sinua kiusaavat ja viettelevät, kuule heti Herran Jeesuksen sanaa, lue heti Herran Jeesuksen sanaa! Herran Kristuksen jumalallinen ja vaikuttava sana näet ajaa pakosalle perkeleen ja kaikki hänen joukkonsa. Herran sana vaikuttaa sen, että sinä pääset pahasta, etkä myöskään itse tee sitä pahaa, mihin maailma tai oma lihasi sinua kehotti. Ja vielä Kristuksen sana vakuuttaa, että sinun kaikki syntisi on sovitettu Hänen ristinkuolemassaan. Näin sana tekee nytkin! Sinut on lunastettu tämän maailman turhasta vaelluksesta ja omastasi turhasta vaelluksestasi. Sinut on lunastettu Kristuksen kalliilla sovintoverellä. (1. Piet. 1:18–19) Sinä olet kasteessasi saanut pukeutua Kristuksen pyhyyteen (Gal. 3:27). Olet saanut Pyhän Hengen asumaan sydämessäsi. Sinä olet Jumalan lapsi, olet pelastettu! Aivan joka hetki saat uskoa: tänäänkin, juuri nytkin Kristuksen veri puhdistaa sinut kaikesta synnistä! (1. Joh. 1:7) Ja vielä Kristuksen sana vakuuttaa sinulle senkin, että Herra tahtoo antaa sinulle jokapäiväisen leipäsi, myös tänään (Matt. 6:11). Siksi sinun ei tarvitse yrittää hankkia itsellesi mitään lihan käsivarrella, omin avuinesi, ei rahaa, ei ruokaa, ei kotia, ei vaimoa tai miestä, ei mitään. Herran sana näet vakuuttaa: Hän tahtoo antaa sinulle sen, mitä sinä tänään tarvitset. Kuule siis Jeesuksen sanaa! Tämä sana on vaikuttava, se on voimallinen tekemään sinut aivan autuaaksi, niin kuin se itse sanoo: ”Autuas se, joka lukee, ja autuaat ne, jotka kuulevat tämän profetian sanat ja ottavat vaarin siitä, mitä siihen kirjoitettu on; sillä aika on lähellä!” (Ilm. 1:3) Ja kun Herra Jeesus näin sanassaan sinulle puhuu, on Hänen sanansa sitten voimallinen myös avaamaan sinun huulesi, että sinunkin suusi voi rohkeasti julistaa Hänen kiitostaan (Ps. 51:17), jopa aivan Hänen vihollistensa keskellä. Tämä kaikki on Kristuksen Jeesuksen ja Hänen pyhän sanansa työtä. Olkoon Hän ylistetty ikuisesti Isän ja Pyhän Hengen kanssa. Aamen.

(Saarna on pidetty Samuelin luterilaisessa seurakunnassa Lahdessa 11.10.2015.)